TINKA MÖKKEILEE ( mökkihöperön kanssa )

No miut laitettiin sitten vaihteeks hoitoon taas tolle Piipariselle, tai eihän se miulle mikkää piiparinen enää oo. Mehä o tehty sinukaupat jo ajat sitten, Ilmari se o tai Immu.

Tiina oli luvanna, että mie pääse jollekki mökille, mut kyl miu täyty ainaki ensimmäin yö olla tolla tutul sohval. Ei siin mittää, kyl uni tul iha yht hyvviin.

Päivän mittaa se Immu rupes kyl kaiken maailma kassii pakkailoo ja laittaa herkkuja johonkin ihme looraan, missä ne muka pysyy kylmänä. Jo rupes miunkin häntä vispaa pikkuhiljaa, ku se lährö hetki läheni. Olin niin täpinöis, että piti männä viel vähä takapihalle tvistailee ja kattoo et kaik mu lelut on talles.

Illansuussaha myö sit lähettii ajelee johonkin Päihdelahtee kohti. Istuin takapenkillä ton Hellän sylissä, se on Immun joku johtaja tai pomo, ku se komentelee sitä koko ajan. " Tuo sitä ja tuo tätä, viittikö tehä ruokaa", su muuta ihme käskyjä. Se on toi Immu vähän samanlaine ku mieki. Ku käsketää istuu, nii o istuttava, tosin Immu saa kyl itte päättää kosk istuu ja mihi.

Siihä myö köröteltii jonki aikoo ja minnu heilutti aika lailla. Niil o ihan erinlaine auto ku meillä. Siel ol piru kuuma ja se  pomppi ja sammu aina vähä vällii. Aatteli jo tokko me koskaa mihinnää mökil päästääkää. Mut Hip Hurraa, me päästii.

Ja kylhä mie ny vähä muistinki, olin piipahtannu tääl joskus talvel ton Immun kaa. Juostiin to järven pääl ja syötii niit rillimakkaroi.

En mää ny ekana iltana oikein mitää kerinny tekee, ku siinä oli kaiken maailma järjestelöi ja muutennii vähä niinkui tutustui paikkoihi.

Ilalla vähän aatteli, jotta meneeköhä tää reissu ihan päin perset, mut eihä se menny, ku lähettii viel vähä ulos telmilöimää.

Kyl nää aika omituist sakkii o, ku niil on toi laituriki kuival maal, jos siit hyppää uimaa, nii varmaa sattuu päähä ja varmaa toi Immu o hyppiny siit monta kertaa.

Syötiin siinä sitten Immun kans viel vähä jottai yömakkaraa, en tiiä miks se sitä sano yömakkaraks, mutta hyvää se ol. Miul on tääl ihan oma pikkumökki ja saan olla siel yötä jos vaa halua, mut taian nukkuu ton Immun sängyn alla, siel o nii turvallist, jos vaa ei jouset tuu liia lähel mu ihoo, sit vaihdan kyl paikkaa.

Hyvinhää mie sit yön nukuin ja lähettii Immun kaa heti aamutuimii pikku lenkille. Ihme äijä ku se ei nuku pitempää, mut kyl mää ihan mielellää lähin sinne ulos heti kuuen jälkeen. Mentii kattelee ku aamu sarastaa.

Kyl siel ol ihmeellisii hajui ja jotku isot linnu huus pellollol, mua vähä oikei pelottiki. En kyl uskaltanu kauas lähtee to Immun vierelt, tai meni mie vähä kauemmas ku se. Sinne pusikoihi.

Oliha siel kauniit kukkii sun muuta. Ei ollu kettuja, vaikka mulle ol sanottu et vois olla.

Siinä mei sit se päivä men ihan mukavast. Ne teki kaike maailma hommii. Ruiskuttel pihakalusteit, ku ne oli jonku pölyn peitos. Immu lääppi noita ikkunoi jollai vempaimel ja Hellä puhisi pusikos. Oli kyl aik lämmin.

Ne ois halunnu väliin mennä tonne vetee vilvottelee, mut ei sinne voinu kai mennä, ku siäl ol ihmeellist keltasta moskaa ja Immuki pärski kok ajan. Ihme nuhanenä. Ei mu kirsi kärsiny ollekaa.

No sit tuli se ruuan aika. Mie kyl haistoin jo hyvis ajoin, et ny tuloo jytky ja tuliha se. Meni iha jo kyttää siihe härveli luo, ku sielt tul jo ennestää ni hyvvii tuoksuloi.

Ja arvakkaa mitä kanne alta sit paljastu, ku Grillimaestro Piiparine otti ne sielt esii. Kyl täytyy sanoo, et mie romahin ihan täyellisest. Ja kaiken huippu, Immu anto mulle ja Helälle isomma osan, se itte söi vaan pienen osan ja sit jotain heinää päälle. Mitähä varten se syö tot heinää, ku se on muutennii yhtä iso ku lehmä.

Otiha mie sit tän päälle pienet päivätirsat, ku rupes ramasoo nii kauheest. Immu meni lukee omaa sänkyy ja sit vähä päästä se rupes korisee, mut miähää oli ihan rauhas täs sängyl.

No sitte ilalla Immu nauliintu toho tuolii ja rupes tuijottaa sit ihme toosaa ja huus välii kurkku suorana Suomi, Suomi, enhä mie ymmärtäny mitä se huusi. Joku seivästappelu siel ol menos. Ja se jälkeen se pisti jonku omituise kopin lämpee. Sinne e uskaltanu mennä, ku ne hikos siel Hellän kaa yhtä paljo ku Seppo ja Tiina sängyssä. O ne omituisii.

Mää vein välii sinne ovelle ton mu frispii, jotta Immu tuli heittää sit mulle, muuteha se ois kuollu sinne kuumuutee. Siel ne hikoili ja tuli välii kuistille vilvottelee ja kittas jotai taikajuomaa tölkist. Sit ne virkisty ja men takas sinne koppii. On tää ihmeelline paikka. Hikoillaa kaiken maailman hommis ja mennää illalla hikoilee viel lisää. Ainoo hyvä puoli siit oli, et syötii Immu kaa taas sit yömakkaraa se  jälkeen.
Oli mulla iha mukava mökkiloma, mut mää väsyin aika lailla täst kaikest kaahotuksest. Sunnuntaina tultiin takasin Hauvvalaan, vaa mikä Hallila se ny on. Onneks, mää oli ihan rätti kypsä. Tai käytii me tullessa jollai synttäreillä Kämmennenniemes, mut mää makasin koko aja omenapuun alla ja lepäsi. Immu veteli taas jotai kakkuu ja piirakkaa, se tarjos mullekki, mut em  mää jaksanu enää syyä, mu turkki oli iha täys.
Sit ilalla löllöttelin siel mu hoitosohval ja kuunteli vaan toisel korval, ku Tiina lähetteli viestejä, koska ne tulee hakee mut.

Olihan aika viikonloppu ja nyt mää vähä säikähi, ku Tiina pyysi, jos toi Immu taas hoitais mua yhde viis päivää. Mua vähä pelottaa, mitä se mun pään menoks taas keksii. On se omituinen satakilone järkäle. Mää oo hoikaa ja kaunis, mut se on tollane äijän köriläs ja touhuu ku paraski vinttikoira. Mut on se iha mukava ja me tullaa hyvi toimee, kiva sen kaa on häslätä. Ku saa vaan väliin olla omassa kotona, RAUHAS.
Kiitti vaan Immu ja Hellä, kyl te ootte iha jeeees. En mää oikein ois jaksannu kotiinkaa lähtee, mää olisi voinu maata viel yhe yön täs sohval.

Piiparinen pirunvuorella ( Saariselkä )

19.4. La. Niinhän se reissu sitten alkoi, kauan kaivattu irtiotto tästä tavallisesta takapihan miljööstä, kohti Saariselkää. Kello pärähti soimaan 3.15, mutta minähän komusin sängystä ylös jo ennen kolmea. Rääpät silmistä roikkuen annoin puhtaan doping näytteen omassa labrassa ja rupesin heittelemään reppuja auton perään ja suksia tietysti, sillä nyt alkoi hiihtoloma. Takana huikeat nolla kilometriä ankaraa treeniä. Hellä nukkui vielä, jotta jaksoi sitten istua autossa ja odottaa omaa ajovuoroaan. Edessä tuhat kilometriä ja takana melkein koko elämä. Matka taittui vain kolmella stopilla ja lounaskin nautittiin vasta Sodankylässä, melkein perillä. Tienpäällä oli sadetta, pilvistä ja aurinkoa. Mutta ajokeli oli kokoajan mitä mainioin. Lonkkaa tosin repi melkein koko etapin ajan, mutta sisulla ja sydämellä pääsimme perille. Eikä Hellän tarvinnut näyttää ajotaitojaan kokoaikana, siksi pääsimmekin perille hyvissä ajoin. 

Sitten kun Kiilopää häämötti sieraimissa, niin vettä tuli taivaan täydeltä. Ajattelin, että matkaan tuli väärät sukset, täällä olisi tarvittu vesisuksia ja uimapatjaa. No kyllähän sitä lunta vielä siellä metsän siimeksessä piisasi, ihan meidän tarpeiksi. Majapaikka oli mitä mainioin ja varustelu kuin hotellihuoneessa. Shampoota ja hoitoainetta 10 purkkia, pyykinpesuainetta ja muutama loora konetiskiainetta, tolua ja muita tykötarpeita yllinkyllin, kuinkahan epäsiistejä ne luuli meidän olevan. Ainoa mitä tarvitsi omastatakaa oli vaatteet, tosin olisi ollut parempi, kun nekin olisi ollut talon puolesta, olin niin epämuodikas 70- luvun hiihtoasussani.

20.4. Su. Ensimmäinen työpäivä alkoi osaltani jo kello kuusi. En malttanut kauempaa nukkua, vaan sipaisin lenkkarit jalkaan ja lähdin tutustumaan ympäristöön. Hellä jäi vielä keräämään voimia lämpöiseen makuusoppeen.

Aurinko tosiaan paistoi jo viiden aikaan, aina silloinkun paistoi, mutta oli jotenkin outoa, kun yölläkään ei ollut täysin pimeää. Mutta sää saattoi muuttua kyllä tosi nopeaan.

Aamupäivällä päätimme lähteä hieman rinteisiin häkä häkkäilemään. Ensin piti tietysti sovitella välineitä, koska edellisestä kerrasta oli kulunut meikäläisellä kolme vuotta. Ja eihän ne helvetin lohmo monot meinanneet mennä jalkaan. Nilkka ei taipunut ja pattivarpaaseen sattu niin penteleesti.Siinä sitä taivuttelin nilkkojani kuin paraskin palettitanssija, mutta mono ei lipsahtanut vahingossakaan yli puolenvälin. Ähisin, puhisin ja väänsin, kunnes puolentunnin kuluttua se ikäänkuin lipsahti jalkaan. No nyt oli sitten pikku propleema, kun rinteeseen oli matkaa 16 km ja ajaminen ei oikein sujunut nää kapistukset jalassa, niin olihan ne tempastava vielä lättäjaloista pois. Meni taas äheltäessä melkein sama aika, kun jalkaan laittaessa.

Parkkipaikalla monojen laitto ei kestänyt ihan yhtä kauaa, mutta sain kyllä sivullisilta sääliviä katseita, "voi vaari parkaa, väärä laji." Mutta vaikeuksien kautta voittoon ja totesimmekin tunnin kuluttua, että Saariselkä ei ole meidän laskettelijoiden paratiisi. Kesyt rinteet ja vain kaksi rinneravintolaa. Ei sovi tälläiselle janoisalle Gary Grandille.

No illalla vedettiin sitten murtsikkahiihdon kauden avaus ja tempaistiin oikein 6 km lenkki. Sukset viipotti joka ilmansuuntaan ja etenkin taaksepäin. Mutta tällainen Mietaan Jussin luonteella varustettu huippu-urheilija ei anna periksi, vaan suorittaa homman loppuun. Ja seuraavana päivänä sitä osteltiinkin jo pitoteippiä. Näin supliikimies kun oon, niin Hellä aatteli, että pitoteippillä voisi mielummin pitää suuni supussa, säästyisi kuulemma monelta puujalkavitsiltä ja hiihtokin olisi rattoisampaa.

21.4. Ma. Koska lomalla pitää niitä akteja olla, tai siis aktiviteettejä, niin ajattelin singahtaa heti aamut uimiin avantoon. Vartin yli kuus taapersin jo kohti kylmäkylpylää. Ei näkynyt paljon muita tiellä liikkujia. Mökiltä oli matkaa avannolle 700m, mikä kävi mukavasta lämmittelystä. Voin vakuuttaa, kun pulahtaa silmät rääpässä hyiseen tunturipuroon, niin enimmät unihiekat jää sinne. Saunakin oli tarjolla, mutta se oli vain kylmä, niinkuin pukuhuonekkin. Mutta ripeä toiminta ja kohta olin jo takaisin mökillä valmistelemassa Hellälle aamupalaa.

                 Jos olisi ollut lomaparta, niin se olisi varmaan jäätynyt.

" Hyinen puro kutsuu,

mieleen muistuu.

Mökkisauna lämmin,

mutta nyt tässä rannalla rämmin.

Puroon pulahdan

ja huokaisen.

Hulluko oon, haloo, niin oon."

Aamulla meidät sitten tavoittikin suruviesti, jotta olimme osanneet jo pelätä sunnuntain uutisista. Jämin laskuvarjoturmassa oli kuollut hyvän perhetuttumme vanhin poika ja hänen avovaimonsa. Voin sanoa, että lomafiilis kärsi melkoisen kolauksen, mutta kaikesta huolimatta elämän on jatkuttava.

Sää oli tuulinen ja kostean oloinen, mutta päätimme suunnata hiihtoretken Rumakurulle, joka nimensä puolesta sopi meikäläiselle hyvin. Eihän se mikään suuri nautinto ollut, kun räntää vihmoi tunturissa tuulen kera ja kaikki kuudenkympin ja kuoleman väliltä olevat hiihtäjät sujutteli ohi. Oli siinä Piiparisen kilpailuvietti koetuksella.

Parasta oli tietysti tuo taukopaikka ja makkaran paisto eväiden kera, jotta jaksoi taas vyöryä takaisin mökille. Jossa sitten illalla tuon 12 km lenkin jälkeen hauduttelimme saunan lämmössä luhistuneita luitamme, joita kolotti joka paikasta. Niin ja paistoin tietysti vähän takassa iltamakkaraa.

22.4. Ti. Herätykseni oli jälleen kuuden pintaan ja askeleet johtivat taas avannolle. Ja keli oli jälleen vaihteleva, mennessä paistoi, tullessa satoi.

Ennen yhdeksää lähdimme sitten valloittamaan Kiilopään huippua, kuin Veikka Gustafsonni konsanaan. Meillä ei tosin ollut hakkua ja kulkumme oli paljon vaivalloisempaa. Tuuli tuiversi niin, että korvalehdet väpätti ja huulet läpätti. Kun tätä elopainoa on kertynyt, niin vahvakin hankikanto petti allani ja ihmekkös tuo. Polvet meinasi väliin olla nurinpäin, kun humahdin syvyyksiin.

Mutta niinhän sitä kuitenkin selvittiin huipulle ja siellä olikin sitten hyvästä kokonaispainosta hyötyä. Köykäisemmän hujopin olisi tuuli meinannut viedä Venäjän puolelle.

Jos olisi ollut vielä huonommat teryleenit, niin revenneethän nuo olisi tässä tuulessa. Matkaa kertyi vain menopaluuna 4 km, mutta siinä oli aamulenkkiä ihan kummasti.

Kaunispään huipulla sitten käytiinkin varmuuden vuoksi autolla. Jos olisi ollut oma Opelix matkassa, niin tuuli olisi kyllä repinyt sen ruosteiset pellit taivaantuuliin.

Saunalenkkinä heitettiin 6 km hiihto, ei tiedetty oikein minne, mutta mentiin sinne ja tultiin takaisin. Iltaruokana valmistin meille pienen piiparisen yllätyksen. 

                               Kaaliperunagratiini ja possunfile.

23.4. Ke. Perinteinen puroon pulahtelu, mutta nyt oli ensimmäisen kerran pakkasaamu ja sen takia kai pulahdus tuntuikin kylmemmältä, kuin muina aamuina.

Koska ne monot tuntuivat nyt jo paremmin menevän jalkaan, niin päätettiin piipahtaa rinteessä. No koko laskettelusession paras hetki oli, kun poikkesimme Kaunispään, tääkin nimi tuntuis nyt viittaavan meikäläiseen, huipun ravintolassa munkkikahvilla. Oli kalliit sumpit, mutta pirun hyvät munkit, ei Hellän, vaan ne syötävät.

On se kun rinteessä on neljä hissiä ja niistäkin yksi oli hajalla. Silti ei tietysti ollut ruuhkaa, vain muutama hassu laskija, niin ei oikein päässyt nytkään laskettelu hiilareihin, siis fiilareihin. Ehkä sekin vaikuttaa asiaan, kun joutuu kokoajan tulemaan alas auraamalla, niin nivuset kipeytyy ja hommasta katoaa se ilo. Lasten rinteeseen en mennyt, siellä näytti olevan niin hyviä laskijoita.

Illalla kymmenen jälkeen lähdimme vielä tutustumaan Kiilopään yöelämään. No se oli aika äkin nähty, kun ei ollut mitä nähdä. Raitilla ei kulkenut ketään muita ja vain muutamasta mökin ikkunasta huomasi, että sisällä vietettiin railakasta iltaa, TV oli auki.

24.4. To Päivästä oli tulossa raskas, joten oli pakko aloittaa tämäkin koitos puropolkalla. Pukuhuoneen kuistilla oli iloinen rivi tyhjiä tölkkejä ja päätinkin ottaa ne mukaan lähtiessäni. Siis vikkelään avantoon ja rytkyt päälle. Juuri kun olin lataamassa tölkkejä reppuuni, naisten pukuhuoneesta tulee kaksi uimaria. Toinen virkkaa iloisesti: " Ai sulta on jäänyt illan savusaunasessiosta tyhjiä tölkkejä, hyvin on olut maistunut". No siihen sitten nolona sävelsin, että lastenlapset ne on matkassa mukana ja ne tykkää kerätä tyhjiä tölkkejä. Meikäläisen lastenlapset on vielä pussissa, kaksi tiibettiläistä on, mutta ne ei tykkää kerätä tölkkejä, ne tyhjentää niitä, koiranruoka tölkkejä. No minähän sain reilut parikymmentä tyhjää tölkkiä, maineeni ei kärsinyt ja niistä saamilla rahoilla, sain yhden täysinäisen.

Yhdeksältä säntäsimme sitten suksivuokraamoon ja hommasimme kunnon välineet, jotka oli voideltu niin hyvin, kuin vain voi. Sitten vaan ladulle ja kokopäiväretki pääsi alkamaan. Ja alkuhan on aina hankala, niin meilläkin. Heti alkuun kipusimme tunturia ylös, mikä sujui hyvin, mutta sitten oli myös laskettava alas ja se ei mennyt kässärin mukaan.

Hellä siitä sitten lähti ensimmäisenä sujuttelemaan tunturin rinnettä alas, meitsi hetken päästä perässä. Ja voi sitä laskemisen riemua, pitkiä pellavia ei keritty huuteleen, kun mennä viipotettiin, kuin kotkanpojat ilman siipii. Kädet levällään, polvet jäykkinä, ehkä vähän koukussa ja heiluttiin kuin Näsinneula myrskytuulella. Lopputulos puolessa välin mäkeä, Hellä kyljellään ja minä itse pyyhin ns. peräni jäiseen latu-uraan, kyllä teki kutaa, se levisi, kuin tuuran putki, tosin olen ollut jo vuoden PA. Selkähän siinä pomppi kans kun villivekara trampoliinilla ja aiheutti sitten myöhemmin hiemän jäykkyyttä tonne alaosastoon. Selkään.

Mutta me emme lanistuneet, vaan jatkoimme matkaa uskollisesti kohti Saariselkää ja sieltä sitten Rönkönlammen taukotuvalle, missä nautittiin eväistä ja hyvästä seurasta, siellä oli oikeita hiihtäjiä.

Siinä tuvan edustalla sitten tapasin melkein yhtä pulskan kuukkelin, kuin minäkin.

Makkarat mahassa, kahvit kitusissa ja mehut rinnuksilla sitten jatkoimme viimeisen etapin mökille ja matkaa oli kertynyt 25 km, viidessä ja puolessa tunnissa. Sivakat viskaistiin vuokraamon seinään, kun puoti oli jo kiinni. Se siitä, terveisiä vaan Sami Jauhojärvelle.

Ilta sujuikin sitten osaamieni harrastusten parissa. Saunassa, syömässä ja takkatulen loimussa.

No siinä takkatulen loimutessa heitin kaiken romantiikan peliin ja rupesin lurittelemaan Hellälle sulosäveliä. No sehän tympääntyy jo toisen biisin aikana ja käski mennä vähän lepäämään ja laittaa silmät kiinni, ihan vaan vähäks aikaa, aamulla tavattiin taas.

Jumankaut, määhän oon vielä pahemman näkönen ja äänikin huonompi, kuin Sepi Kumpulaisella.

25.4. Pe Nyt sitten oli ruvettava reenaan huomista kotimatkaa, joten päätimme lähteä vain ajelulle ja tutustumaan paikkoihin. Urheiltu oli nyt ihan riittävästi.
Suuntasimme Ivalon kautta, Inariin. Inari oli vielä pienempi paikka kuin Ivalo, joka sekään ei ole pieni, vaan vieläkin pienempi. Matkalla, jota kertyi n. 100 km oli vain oikeastaan yksi nähtävyys, eikä sekään oikestaan ollut yhtään mitään. Joku kivenlohkare jämähtänyt rinteeseen ja siellä oli joskus joku tukkijätkä ja karhu vedelly tirsoja. Huh huijjaa.

No se reissu oli sitten siinä ja ihan mukavaa oli. Ai, että säilyikö sopu? Sopu säilyi, me oltiin aina kaikesta yhtä mieltä, se on sitä joukkoteurastusta, ei kun joukko vai yhteishenkee, no sitä kumminkin.