No tästähän on kyl nyt jo vähän aikaa, kun tää reissu tehtiin. Joka tapauksessa helteet oli laiskistuttanut näinkin laiskan miehen vielä laiskemmaks, joten en ole saanut tekstiä aikaan. Ja osa varmaan toivoo, että helteet olis jatkunut, niin ei olisi tullut tekstiä ollenkaan. Hui, hai se on turha luulo, minkä norsu pilkuilleen voi, ei myös Piiparinen voi mitään taiteelisille kirjoituksilleen.
No matka alkoi 20.7 jälleen kerran jo tutuksi tulleelta linja-autoaseman takapihalta. Siellähän ne ennen kaikki muutkin spurkut otti vauhtia päivään. Aamu oli varhainen kello vähän yli kuusi ja meillä uusi matkavakuutus blakkarissa, joka saatiin juuri ja juuri väsättyä yöllä n. yhden aikaan. Heksun avustuksella ja vävyn naurellessa meidän vierellä, kun emme nytkään jättäneet mitään viimetippaan. Hui hai ja kaikki kunnos, nousimme Ikaalisten matkatoimiston bussiin ja rillumarei reissu alkoi. Se kyllä herätti vähän pahennusta, kun edessä olevalla penkillä pariskunta särpi kaljaa heti aamutuimiin. Kyllä minäkin niin mieleni pahoitin.
Tallinnasta sitten bussi lähti kohti Riikaa, kunhan oli ensin kaikki kiukuttelevatkin matkalaiset saatu autoon. En voi ymmärtää mitenkä kaksi isoa ihmistä ja aikuista voi nostaa hälyn jostain istumapaikasta tai oikeasta bussista. Tuskin ne edes mahtui kunnolla istumaan vierekkäin. Minä ja Hellä sovimme hyvin, kun vaan muistin pitää toista jalkaa käytävällä ja takapuolta vain puoliksi penkissä.
No auto tuntui muutenkin olevan omituista porukkaa täynnä. Takanani istui adhd lapsi, omituisen äitinsä kanssa. Vieressäni ukki, jolla ei ollut ihan kaikki muumit laaksossa ja hänen takanaan äidin tytär, normaali (para) ja vierellään joku tekointiaani 15v. Siinä se matka meni sujuvasti kuunnellen tuttua lausetta, "koska ollaan pelillä?" Ukki kantoi sitten paussipaikalla sulkapäälle vähän olutta, kun aavikon helteet niin janotti nuorta matkalaista. Olis jumalauta tehny matkansa hevosen ja jousipyssyn kanssa. Siinä se sitten vittuili kaljankantajalle loppumatkan, minkä tirsoiltaan ehti.
Meidän bussi meni suoraan Riikaan, joten emme pysähtyneet Pornossa. Perille tultiin heti klo 18 jälkeen ja nuori kuljettajamme sompaili meidät hotelleihin navin avulla. Oli kuulemma ensimmäistä kertaa Latviassa ja Riikassa. Jokin siinä navikladiaattorissa oli vialla, kun meidät jätettiin vimmeisenä, 19.20
Tässä on hotellimme, Daugava, joka sijaitsee Wäinö (Ä) joen rannalla. Aina kun tulimme yöllä hotelliin, niin hoilotimme Hellän kanssa Karjalaisen kipaletta, Missä, Missä on se Väinö, Väinö ? ja aina aamulla herättiin omassa punkassa. Milloin missäkin asennossa, ei kuusysissä, mutta yleensä katselin Hellän hentoja varpaita ja jalkasilsaa.
Hotelissa ei keritty kauheen kauaa vanhenee, kun nälkä ajoi kylille.Sillan yli suunnattiin toisella puolella olevaan vanhaan kaupunkiin, josta meille tulikin ikäänkuin toinen koti. Mukava paikka, Hellä paleli, sillä lämpötila oli vain 23 astetta. Pienen tarpomisen jälkeen, noin tunti, niin löysimme sopivan terasin. Pieni ja idyllinen paikka. Siinä ei ollut tilaa kuin tuhannelle hengelle ja meille.
Katkaravuthan maistuu aina, niin nytkin. Siinä oli pöydässä reilu puolikiloo rapuja, patonkia ja kolme dippiä, sekä yks hippi, pöydän ääressä. Mätkittiin siitä katkaravut kitusiin ja lähettiin takasin hotellille, että jaksetaan aamuvarhaisella lähteä liikkeelle. Unihan tulikin silmään jo het vähän ennen puoltayötä.
Ma 21.7. Rujo ruhoni alkoi heräilemään siinä kuuden aikoihin. Vatsa huusi jo hotellin runsaalle aamiaiselle, mutta Hellä kuorsasi vielä niin onnellisesti, että en raaskinut vielä herättää, vasta seitsemältä. Ja siitä sitten jo kiirehdimme runsaan aamupalan kautta hotelli Latviaan, missä oli oppaan kyselytunti. Ei me mitään tiedetty, kun se kyseli niin vaikeita asioita. Mutta piti pirun hyvän kaks tuntisen kävelykierroksen kaupungilla. Saatiin hyvää ja asiallista tietoa kaupungista, koska itse oli asunut siellä jo reilut parikymmentä vuotta.
Nyt oli sitten jo lämpötila hilautunut kolmeenkymppiin, joten raikas juotava teki tenää, mutta ei vedetty mitään nenään, vaikka Riikassa on tosi paha huumeongelma.
Hellä siinä kävi sitten polvistumassa parissa kirkossa, sano pyytäneensä samalla meikäläisenkin synnit anteeks. Sanoin kyllä, että siihen ei riitä viikko Vatikaanissa, saati pari kompastumista näissä kirkoissa.
Nälkähän siinä rupes taas sitten pohjukaissuolessa jurniin, niin päätimme vaientaa sen. Poikesimme pikku Dildoon, jossa saa kerätä mieleisensä annoksen edulliseen hintaan. Me pidättäydyimme vain salaatissa ja muussa kevyessä, että jäi sitten enemmän tilaa tosi herkullisille jälkiruuille. Harmi kun en kerinnyt kuvaan, katos kitusiin niin kiivaasti, kuten kaikki muukin, mikä laitetaan huulien välistä alas.
Sitten heitettiin vielä sellainen tunnin lenkki ja mentiin Terace Rigan kattoterasille, rauhoittumaan.
Harrastin myös hieman luontokuvausta.
Kun jalat taas jaksoivat ja kantoivat, nyt aika heikosti, niin lähdimme hotellille vähän lepäileen ja ilalla suuntasimme sitten vanhaan kaupunkiin. Syömään tietysti. Nyt kierreltiin vaan sellainen kymmenen ravintolaa ja mentiin senjälkeen samaan paikkaan kuin eilenkin. Nyt otettiinkin kilo simpukoita ja tupla annos valkosipulipatonkia. Voi, voi kun teki taas makuhermoille kutaa.
Paluumatkalla kamerakäsi olikin jo siinä kunnossa, että oli syytä palata päivän riennoista lakanoiden väliin.
22.7. Ti. Tämä päivä oli pyhitetty rantalomailulle. Ja sillehän päivä oli mitä mainioin, lämpötila heti aamusta 28, tyyntä ja edessä junamatka, ei ilmastoidussa junassa. Tosin matka ei ollut kuin 25 km, mutta siltikin, istuminen ruuhkaisessa paikallisjunassa ei ollut herkkua. Jurmala oli kohteemme ja siellähän sitä hiekkarantaa piisasi vaivaiset 30 km. Ainoa ongelma oli se, että raskimmeko ostaa kalliin junalipun vai menisimmekö polkupyörillä. No juna voitti ja pulitimme suut mutrussa meno-paluulipusta 2,80€.
Hellä oli vähän surullinen, kun kuuli,että siellä ei olekkaan nudistirantaa.
Paikka rajoittui vain kahteen osioon. Kävelykatuun, kauniiseen sellaiseen ja upeisiin hiekkarantoihin.
Kävelykadun kautta suuntasimme hiljalleen kohti rantaa. Uimalelut oli unohtunut hotelliin, mutta ei se haittanut, kellukkeet oli mukana, niinkuin kuvista näkyy. Kummallakin omanlaisensa. Ja rannalla oli oikea Mallorka meininki. Oli monenmoista taaplaajaa ja hiekan tallaajaa. Totesin siinä sitten Hellälle vähän varovasti, josko vaan pitäisimme shortsit jalassa ja kävellään rannalla kaikessa rauhassa ja nautitaan virvokkeita. Koska jos meitsi heittäytyy hiekalle selälleen, niin joku voi tulla potkimaan rantapallona ja se on ikävää. Hellä ei oikein lämmennyt ajatuksella, vaikka siellä oli niinkin kuuma. Yritin vielä rantabaarissa saada sen päänkääntymään, mutta ei onnistunut. Kun hää oli tempassu muutaman margariitan, niin sanoi menevänsä vaihtamaan bikinit päälle.
Herrasmiehenä tyydyin vain zuumailuun, mutta putki oli niin pieni.
En oikein tiedä noitten latvialaisten ajatusmaailmasta, mutta että pitää olla roskalaatikossa tarra, joka mielestäni sallii siis roskien heittämisen sinne, mutta niiden järki ei sano itsestään selvyytenä, ei koiria.
Illalla sitten valmistauduimme jälleen ruokailuoperaatioon. Opas oli kehunut ravintola Arsenalin valkosipulileipää, niin pakkohan sitä oli sitten ottaa suuntima sinne. Eihän se syöminen nyt sitten mennyt ihan kuin Rämpsöössä. Tilattiin kumpikin sitä leipää, yks olis piisannut. Sitten ripsejä ja Hellä järkeili, että annokseen ei kuulu vihanneksia, niin tilattiin extra vihannekset, no annokseen kuului vihanneksia. Järkeili vielä, että ei siihen kai kuulu perunoitakaan, joten jos otetaan ranskalaiset. Onneks ei otettu, siihen kuului kaikki tarpeellinen ja niitä vihanneksia meillä piisas.
No napahan siinä pullistu parikytä senttiä ulospäin ja oli vaikeuksia päästä takaisin hotellille nukkuun. Jaa taidettiin siinä kyllä poiketa parissa bistrossa lepuuttamassa mahojamme. Ei tällä reissulla ainakaan nälkää tarvinuh nähdäh.
23.7. Ke. Kun aamukankeus oli voitettu ja aamupullo nautittu, niin sitten siirryimmekin Hellän lempiharrastukseen, kuin myös niin moinen muunkin naisen. Nuorin tyttäreni on saanut nämä geenit tosi vahvana äidinmaidosta.
Siispä suuntasimme torille ja kauppahalliin. Kenkäralli oli siis valmis alkamaan, joten itse katsahdin kauppahallin ja katosin sen jälkeen omille teilleni.
Siis Hellä jäi torin hulinaan ja minä suunnistin vaihteeksi vähän kävelemään. Ja eipä mennyt aikaakaan, kun törmäsin aitoon Riikalaiseen katutyttöön. Hän ei ainoastaan keikistellyt vaan eläytyi päivän teemaan musiikin ja tanssin voimalla.
Seuraava ihmetyksen aihe olikin sitten tämä terassikulttuuri. En ole vielä missään törmännyt sellaiseen ravintolaan, jonka terassi on kiinni kirkon seinässä. Eika minkä tahansa kirkon, vaan Pietarin kirkon. No siinä kultit kohtaavat toisensa. Sisällä sanaa ja ulkona "ehtoollisviiniä".
Siitä sitten singahdin vanhana kuljetusalan työntekijänä seuraavalle rastille, joka sekin oli aika omaperäinen.
Työturvallisuuteen täällä ei kyllä kiinnitetä kauheesti huomiota. Suomessa ei saa tehdä enää hommia tikapuilta, mutta mitähän meidän viranomaiset sanoisivat tästä ikkunaremonntimiesten työtasosta.
Sittenhän meillä olikin jo rehvit Hellän kaa ja lähdimme ratikalla kaupungin isoimpaan itsepalveluravintolaan, Iso Dildoon. Se on niin iso, että ei mahdu kuin esikaupunkialueelle. Ratikalla pääsi vajaassa puolessa tunnissa perille. Täällä sai ostaa kulkemista helpottavaa 24 h lippua ratikoihin ja busseihin. Maksoi peräti 2,50€.
Alue oli iso ja suunnattu myös lapsille pienine huvipuisto laitteineen. No me emme olisikaan niihin mahtuneet, vaan suunnistimme ravintolan puolelle syömään, tosin vain salaattia ja "vähän" jälkkäriä.
Jotenkin paikasta tuli vähän mieleen Vesa Keskisen Tuuri, mutta tää oli jotenkin viihtyisämpi. Tosin kummassakin paikassa olen nyt käynyt vain kerran. Tänne voisin tulla toisenkin kerran.
Alkuillasta suuntasimme Hotelli Latvian sky baariin. Se oli niin korkeella, että Hellän piti heti ottaa rohkasuryyppy, jos toinenkin. Minä vanhana ilmajohtoasentajana en pelännyt, paljoa. Harmi vain, kun myöhästyimme häppi hoverista, olis tullut puolta halvemmaks. No ei se mitään, kyllähän Hellällä on likvidieettiä, se kun on tavallaan mun manikyyri, siis järjestelee mun keikat, varsinkin ne yölliset.
Siinä kun käveltiin puiston halki tonne taivasten valtakunnan baariin, niin törmäsimme love bridgelle. No minähän heti Hellää taputtelee,eikun toppuutteleen, että stop, stop nyt otetaan bhotograavi. Hellä iloisena totesi, laitetaanko mekin tähän oma lukko, sanoin, että meidän liitto on ollut lukossa jo pitkän aikaa, voin sitoa siihen kengännauhani. No Hellä hymyili kaikesta huolimatta ja sanoin, että tämä lukkojen määrä voisi kuvata meidän pikku riitojen määrää 31 vuoden aikana, joten se näistä lukollisista silloista.
Tämän päivän kävelykiintiö oli täynnä, niin suuntasimme kulkumme jälleen vanhaan kaupunkiin ja syömään. Pitkällisen suostuttelun jälkeen, sain Hellän tulemaan susipaariin. Ja jälleen kerran maistui hyvältä, mutta nyt ei napa revennyt liitoksistaan. Tosin matkalla hotelille kaipasin kyllä snakarin tunnelmaa ja hajua, mutta se oli vain toiveajattelua.
24.7. To. Alkoi sitten loppuloman viimeinen päivä. Täytyy sanoa, että johan sitä nyt on Riikaa nähtykkin ihan riittävästi, ei suolaa mahan täydeltä. Koska olemme vielä aurinkoakin tarkempia, niin päätimme istua aamupäivän ratikassa ja ajella, koska pitihän se 24 h lippu käyttää loppuun. Aikaa oli kolme tuntia ja niin myö kökötettiin ratikassa ja kierreltiin ympäri Riikaa. Hyvin se aika muuten meni, mutta kaivattiin ravintolavaunua ja vessaa. No ei kaikkia saa mitä haluaa. Hellä sai, se halus vielä mennä tekeen torille ja kirppareille jäähyväiskierroksen, se kesti reilut kaksi tuntia. Minä en jaksanut enää, vaan lähdin sitten aikani kuluks hotellille vilmaamaan.
Huone oli tosi iso ja siisti. Ilmastointi pelasi ja huonepalvelu toimi moitteettomasti. Mutta eihän se kaikki aina niin hyvää ole, joten ei meidän näkymä parvekkeelta kovin kasoinen ollut. Jos huone olisi ollut toisella puolella, niin näkymä olisi ollut väiski joelle.
Viimeisen illan kunniaksi päätimme mennä oikein kunnolla syömään ja niin menimmekin. Taisi olla oikein rotvaileri ravintola. Se sijaitsi maan alla ja oli niin iso ja sekava kuin olla voi. Sen uumenista pääsi kadun alta sen toiselle puolelle ja välissä kulki miljoona käytävää. Harmi kun puhelimessani ei ollut naviroottoria, ilman Hellää huolenpitoa olisin eksynyt. Ruoka oli hyvää ja sitä oli sopivasti. Söin kuinkas muuten valkosipulilampaanviulua, vaikka olenkin kitaramiehiä. Meinasi viedä lävistetyn kieleni mennessään oli niin bjueno.
ja ruoka pannulla.
Ravintola oli ns. munkkiravintola. Tarjoilioiden vaatetus ja muukin rekvinsiitti oli siltä ajalta.
Täytyy sanoa, että kyllähän se Hellä alkoi sitten jo tähän touhuun kypsyä, ainaiseen syömiseen ja kävelyyn. Shoppailuun se ei väsynyt.
Musiikkimiehenä tempasin sen tuolilta veks ja pyysin maksaa laskun, sillä ny lährettiin joraan. Viimenen ilta niin ei muuta kun hanurit esiin ja mentiin rokkapilli ravintolaan, ei nukuttanna enää.
Se oli sitten reissu silausta vaille valmis. Perjantaina alkoi kotimatka aamusella puoli yhdeksältä. Ja kotona omassa residensissä oltiin illalla puoli yhdeltätoista. Matka oli mukava eikä meitin lukkosiltaan tullutkaan tällä kertaa yhtään riitalukkoo lisää. Kiitos siitä kuuluu allekirjoittaneelle, koska olen niin hyvä kuuntelemaan, enkä sano vastaan, vaan myötäilen sopivasti. Se on meidän hanuristien luonteessa, vaikka väliin olemmekin ihan hanurista.
