Mä joka päivä töitä teen.

To.30.5 Juuu kyllähän sitä joka päivä töitä tekis, kun olis vain mitä tekis. Tai siis kyllähän sitä oliskin mitä tekis, mutta siitä saatava korvaus täällä kotioloissa on vähän heikun keikun. Kyllä, kyllä siellä nyt joku vääräleuka ajattelee saathan sinä maksun lu.....sa, se on nyt sitä toiveajattelua.

Olen kyllä huomannut, että näitä työnhakukanavia on kyllä monen moisia. Se Te keskuksen kanava on tietysti huonoin.Mol.fi, (lyh. minä olen lyöty,finis) pyh.

Tänään siis hyppäsin yhteen kanavaan ja jälleen oli toivon kipinä sytytetty pikku ahterissani. Haastattelu oli sovittu klo 9.00 paikassa Tempon talo. Vanhemmat lukijathan tietävät mikä on Tempon talo, mutta nuoremmille tiedoksi, se on liiketalo keskustassa. Ja kuinkas ollakkaan konttori oli kuudennen kerroksen , seitsemännessä kerroksessa. Painoin hissin nappulaa ja odottelin tovin, ei tullut hissiä, kaiketi rikki,niin lähdin kapuamaan ylös. Pois tullessani huomasin, että eihän se rikki ollut, oli vain vähän merkilliset ovisysteemit.

Nyt oli sisääntulo onnistunut, kättelyineen kaikkineen, toisin kuin siellä hierontapaikassa, tosin vastassa oli vain yksi mies. Haastattelu sujui tosi hyvin, omasta mielestäni. En havainnut tilaisuudessa mitään ikärasismiin viittavaa, joten saatoin lähteä sieltä reilun puolen tunnin kuluttua hyvillä mielin pois. Kuvittelin kyllä, että kesäloma saattoi alkaa tästä.

Ja jumalauta, puhelin pirisee pienen pienessä repussani,(tässä ei tarkoiteta vatsaani), vajaan tunnin kuluttua. Luulin että vaimoni soittaa ja antaa lisäohjeita illan juttaspärg ruokavalioon. Mutta ei, siellä se välityskamu soittelee ja kysyy käviskö huomenna tapaaminen työnanatajan kanssa. Yeees sopii. En kyllä lakkaa ihmettelemästä, kun olen juuri hakenut työtä ja olen näinollen työtön, elikä minulla on sitä joutilasta aikaa. Ja aina kysytään, olisko sulla huomenna aikaa?. Niin aikaa on ja aikaa piisaa.Siis huomen aamulla minulla on jälleen haastattelu, tunnen itseni jo ihan Tauskiksi, vaikka moni sanoo minua kyllä taukiksi, vaikea sanoa kumpi on pahempi, vai onko molempi parempi. Niin tai voisiko sanoa K-18v. onko molonipi parempi?
Niin keksin tossa mennä viikolla kanssa uuden työnhaku kanavan, tosin kyllähän se oli jo aikaisemmin keksitty, mutta keksin sen uudelleen.Kauppojen ja liikekeskuksien ilmoitustaulu. Joten suuntasin yhtenä päivänä energiani tähän oivallukseeni. Kiersin kaikki lähistön kaupat ja mätkin ilmoituksia taululle. Väliin se oli kyllä vähän noloa, kun taulut olivat täynnä kaikkia turhuuden kauppiaiden ilmoituksia. Jouduin sieltä aina poistamaan jonkun muun ilmoituksen, että omani mahtui joukkoon tummaan. Muuta kriteeriä toisen ilmoituksen poistamiselle ei ollut, kuin se,että poistettava ilmoitus sijaitsi silmien korkeudella. Katsoin että siinä oli kaikista vanhin ja turhin prosyyri. Ja arvatkaa mitä, ei ole yhtään tauskimainen olo, puhelin ei ole soinut. Ilmeisesti ihmiset hoitavat itse pihansa ja ruokansa, meikäläisen gurmee ateria olisi kyllä maistamisen arvoinen. Jos joku haluaa kokea tämän makuelämyksen, niin minut tavoittaa huulivoimalaitokselta.

Kun oli niin kaunis päivä päätin  vähän venyttää pyörälenkkiä. Sitä pitää nyt ottaa ilo irti tästä vapaasta ajasta, sillä nythän ei koskaan tiedä koska ehtookellot soittaa tai siis työmaakellot. Mutta lupaan huomenna vielä blokata teille mitenkä minun kävi siellä herra isoherran haastattelussa. 
Termi blokkaus sehän tulee lentopallosta. Sitäkin lajia tuli aikoinaan harrastettua aktiivisesti. Useampana vuotena osallistuin työporukan kanssa SM turnaukseen. Menestystä ei tullut minään vuotena, heti kun jäin pois( lue jätettiin ) niin ne pirulaiset voitti suomen mestaruuden. No meikäläinen ei ikinä itse pelissä päässyt tuohon plokiin hyppäämään kun oli tota massaa jo silloin niinkuin lisäpainona. Enkä oo ihan varma mitä toi plokkaus oikein tarkoittaakaan. Mutta oli äärettömän mukava harrastus, touhusin siinä valehtelematta kuus vuotta, ekassa sm turnauksessa olin katsomossa, mutta lopuissa viidessä olin aina jossain pelissä kentällä. Johtui kyllä siitä kun matkassa oli vain seitsemän pelaajaa ja aina joku telo ittensä tai oli niin kovassa krapulassa ettei pystynyt pelaamaan,niin huuto kuului T.............o kentälle. Tunsin itseni tarpeelliseksi.Kaikkin jälkipeliin kyllä osallistuin ja minun annettiin osallistua, johtui varmaan siitä kun nukahdin jo alkuillasta baarijakkaralle ja pojat ohjasi loppuillaksi nurkkapöytään. Joskus unohduin sinne yli valomerkinkin ja portsari tai mikä pikkolo sen nyt onkaan niin herätti minut. Ja toinen syy pelaajien vähyyteen oli se kun turnaukset oli aina niin kaukana, että oli vaikea saada porukkaa istumaan autoon niin pitkäksi aikaa.Meikäläinen kiersi Kuusamot, Rovaniemet ja Kainuun perämettät. Mutta aina oli hauskat paluumatkat,kuulemma,kuski oli ainoa joka niistä muisti. Onhan mulla muitakin harrastuksia ollut, mutta niistä tuonnempana, ettei lopu nää jutun juuret kesken.
Mutta nyt on jo vähän sellainen viikonloppu kutina päällä ja haaveilenkin rakkaan vaimoni kanssa soutelosta tyynellä järvellä, sen pinta on vähän niinkuin meidän luonne, tyyni. Tässä jo vähän fiktiivistä esimakua kun liplattelemme kesäillan auringon paisteessa. Kahdestaan kuin kaksi kyyhkyä.

Kunnes tulee paikallinen sadekuuro.

Voi itku ja hammasten kiristys

Ke. 29.5. Aamutoimien jälkeen otinkin sitten aika vikkelään kuvassa olevat bampun varret alleni ja painuin paanalle. Tosin vetelin muutaman hermosauhun ensin, oli niin jänskä olo.

Eilen kävi sellainen pieni haaveri. Syöpöttelin kaikessa rauhassa pehmeää ruisleipää, oliskohan ollut jotain jyvä / kuituleipää.Päällä oli ohuen ohutta ja vieläkin ohuempaa palvikinkkua. En meinannut oikein nähdä niitä siivuja oli niin ohutta. Hyväähän se kyllä oli, mutta makukin tuli niin ohkasista siivuista vasta jälkikäteen. Ja kun aikani sitä leipää siinä mutustelin niin purukalustossani oli tapahtunut vajetta. Olin yhtä etuhampaan paikkaa köyhempi. Silloin kun minä olin armeiassa, niin olisin saanut kyllä näillä roksohampailla pehmeän leivän kortin, mutta nyt putoaa paikkoja kun mässää uunituoretta pehmeää leipää. Tällä hetkellä ei auttaisi pehmeän leivän kortti, vaan saisin olemattoman leivän kortin.

Tästä johtuen, kuten kaikki varmaan arvaattekin, matkani suuntautui siihen maailman mukavimpaan paikkaan. Eilen hyppäsin hieronta pukille ja tänään sitten tälle pukille.

Kyllä siinä taas tippa tuli silmäkulmaan kun heitin kankkua tuoliin. Mutta ette usko kuinka hemaiseva hammaslääkäri siellä oli. Suu loksahti auki, kun astuin tähän kidutuskammioon. Lekuri siinä heti loihtemahan, jotta älä vielä aukaise sitä suutasi. Päätin mielessäni että saatte tehdä minulle ihan mitä vain, meikäpoika ei itke, tällä kertaa. Ajatus kyllä pääsi yhdessä vaiheessa karkaamaan vähän niinkuin navan alle, kun hammaslääkäri änki sitä matrikkelia vai mikä matriisi tai markiisi se nyt onkaan tuohon etuhampaaseen ja sanoi,kamalan ahdas väli täällä, jos ei olisi ollut niitä seitsemää eri instrumenttiä suussa, niin olisin tokaisut, niin täälläkin. No onneksi ne oli suussa.
No siitä sitten lähdin jälleen pyörälenkille pitkin toreja ja turuja. No onneks ei turkua, en ois kyllä niin pitkälle jaksanutkaan. Siitä eilisestä Ikean ostostapahtumasta jäi ikäänkuin sellainen ostoskrapula. Hikoilutti,orastava päänsärky ja teki mieli loiventavaa. Ja kuinka ollakkaan silmäni siristävät kohti horisonttia ja edessä siintää apu siihen. Tärinä ja vapina lakkaa pikkuhiljaa, helpotusta luvassa.

Ja niinhän siinä käy, että löydän itseni ostosparatiisista. Siispä suuntaan askeleeni mieluisaan liikkeeseen tehdäkseni jotain mieltä parantavaa ja suurta ostostapahtumaa. Tiimari, ostan sieltä kynän ja pienen vihkon, 2,35€. Olen onnellinen. 

Shoppailu herätti jälleen kurnivan tunteen vatsalihaksissani, joten ei ollut muuta konstia kuin suunnata kohti ruokatoria.

Kiskasin kitusiini friteerattuja muikkuja yhden kroven ja kyytipojaksi pätkän mustaa. Viereisessä kojussa oli tarjouksena kahvi ja possu, niin ne meni siihen samaan suoritukseen. Taas tuli felippeä ( massaa ).No yritin sitten kavuta pyörän selkään, eikä siitä oikein tahtonut tulla mitään. Vatsa oli niin turvoksissa ja jäsenten lihaskortinaatio ihan hukassa. Sen verran jaksoin sitten mankeloida että osuin sattumalta päiväuniparkkiin. En tienyt että täällä moista paikkaa onkaan, sillä lehdissä siitä ei ainakaan ole kirjoitettu. Niinhän sitä sanotaan että ruokailun jälkeen heittäydytään vatsan(masu) viereen maate. Niin suuntasin luolaan ja otin tirsat.

Siellä meitä oli melkein luola täynnä mitä ihmeellisimpiä masuja. Kaikki melko isoja ja ruuhkan ymmärtää kello oli vähän yli puoli kaksitoista.

Ja seikkailu jatkui. Ohitin kyllä yhden karvakäden kepakko pitsreerian, ulkopuolella mainos. Kaikki pitsat 6€. Houkutus oli suuri, listassa oli parikymmentä lättyä, en olisi kyllä millään jaksanut, hinta oli kyllä kohdallaan 20kytä pitsaa kuutella eurolla.

Muistui siinä mieleen tarina, kun matka jatkui lapsuuden maisemiin. Saimme kerran velipojan kanssa vitoset mummolta ja vaarilta jotka olivat käymässä. Siis markkaa. Äiti laittoi ne lipastoon säilöön ja sanoi , siellä ovat säästössä. Velipoika vanhempana ja viisampana sitten houkutteli minut kaidalle kavaluuden tielle.

Äiti oli käymässä alakerran kaupassa, niin kähvelsimme meikäläisen vitosen sieltä. Velipoika sanoi viisaampana, otetaan ensin sun raha ja myöhemmin hänen rahansa. Suostuin. Kun äiti tuli kaupasta, niin sanoimme lähtevämme ulos. Fiksuina rikollisina emme jäänet tuhlaamaan niitä lähikauppaan, vaan suuntasimme avarammille vesille. Ja tässä se kioski seisoo mihin tulimme.

Siinä sitä tempastiin ittemme sokerikänniin, kivaa oli, vielä. Viimenen tikarri oli keltainen mitä nuoleskelimme hartaudella. Ja sitten muutaman tovin kuluttua oli takapuoli punainen, äiti siveli vähän piiskalla. Siihen aikaan ei ollut tiukkaa käräjäoikeutta.Lapsiin kohdistuva väkivalta rehotti valtoimenaan,me viis ja kuuskytluvun kakarat olimme varsinaisia punaperse pavjaaneja.

Iltapäivällä sitten pärähtikin kännykkä laulamahan ja välitys, Duunipaikasta pyydetään saapumaan työhaastatteluun. Joten sinne sitten torstai aamuna suuntaan toivoa täynnä.

Päivä päättyi onnellisesti sisustus paikassa uuno, kodin ykkönen.

Jalan vääntöä ja tangon kääntöä

Ti. 28.5.Päivä se valkeni jälleen tänäänkin, saas nähdä kuinka kauan, kun ei sitä ikinä tiedä, kun maate pannoo jotta vieläkö sitä aamun näkee. No se siitä mustasta huumorista, tuli vain mieleen näin Black Sabath fanina.

Tässähän se on meikäläisen jakuaari, millä matka taittuu mukavasti ja kunto nousee sihisten. Se on nykysin ainoo mitä saa polkasta joka päivä, eikä sillä oo ikinä pää kipee, ei etu-  eikä takapää.

Aamu alkoikin mukavasti, kun sujautin suhinakoneen siivouskaapista ja aloin poistaan koiruuksien karvoja kämpästä. Ei uskois, kaks pientä karvapalloa ja karvaa lähtee kuin kuudesta orankista. Tää homma oli pakko tehdä, kun eilen olin kuulevinani tänne omaan tekstailu ja musiikkihuoneeseen kommentia tuvan puolelta. "No siinä ne koirankarvat on edelleenkin lattialla, hmm...".

Ei ne työssäkäyvät ymmärrä, että työttömän maanantai on lauantai. Ei silloin voi heti riipasta hommia olan takaa, siinähän pian polvilumpiot luiskahtaa paikaltaan. Ja siks toisek, tein mökillä hommia kyllä ihan yhden maanantain edestä. Hajottelin niitä koneita ja aiheutin häiriöö viiden edestä.
Sitten kun imurointi ja vällyjen tuuletus oli suoritettu valmistauduin koekaniiniksi lähtöön. Olin nuoremman tyttäreni välityksellä saanut tälläisen pienen pestin, palkattoman. Hänen ystävänsä haki lopputyökokeeseen lonkkavikasta ihmistä hierojatutkintoa varten. Onneksi ei opiskellut mielisairaanhoitajaksi. No meitsi oli valmiina kun tota luppoaikaa nyt piisaa. Viiletin siinä sitten kohti keskustaa jakuaarillani ja aurinko lämmitti mukavasti niskavillojani. Ensimmäinen episodi sattuikin sitten jo matkan puolessa välissä. Ohitin siinä steinerkoulun pihapiiriä, kun aidan yli suhahti jalkapallo. Löin heti jarrut kii ja meinasin lentää ohjaustangon yli. Pyörä tuelle, se kaatu heti ja lapset nauroi. Innokkaana palloilulajien harrastajana otin futiskuulan hellään syleilyyn. Pieni vippaus ilmaan, ronaldomainen banaanipotku, pallo lensi komeassa kaaressa pihaan ja imussa seurasi meikäläisen sandaali, lapset nauroi. No opettaja palautti sandaalin minulle ja kiittelimme toisiamme hymyssä suin.
Ilman lisä kommelluksia, vielä, saavuin kurssikeskuksen pihaan. Hyppäsin hissiin ja kahautin neljänteen kerrokseen. Ohjeiden mukaan jäin odottamaan aulaan kunnes minua kutsuttaisiin nimellä. Vähän ajan kuluttua  nuori, kaunis neitokainen kutsui minut sisään. Vilkaisin ympärilleni huomatakseni, että minuahan oli vastassa oikein suurempikin joukko. Viisi naista seisoo oven takana. Kohteliaana miehenä alan esitellä itseäni. Ensimäisenä oli kokeen suorittaja joka oli minut sinne pyytänyt, heitän käsipäivät, sitten toinen, kolmas on vähän hämillään kun kättelen, neljäs jo hymyilee, melkein nauraa ja viidettä en kerkiä kätellä, kun minulle ilmoitetaan, että siinä on talon siivooja ja pari keittiöhenkilökuntaan kuuluvaa, olivat vain täällä käymässä.No tulinpahan heillekkin tutuksi.
Ja sitten mentiin sermin taa ja opiskelija alkoi selostaa tilaisuuden tarkoitusta. Vastakohta oli melkoinen, nuori opiskelija ja kokeen vastaanottaja mykkä, vanha kotka. Tosin taisi olla saman ikäinen kuin minä. Muutaman minuutin kuluttua sitten tulikin selkeä komento," niin ja sitten housut pois".
Ja meikä poikahan teki työtä käskettyä ja hyppäsin saman tein pukille, siihen hieronta sellaiselle. Valvoja ojensi minulle kalsarit ja sanoi, että ne voi pitää jalassa.
Ette usko kuinka jalan vääntely ja kääntely voi tehdä kipeää. Vesi vain valui silmistä kun jalkoja veivattiin joka suuntaan. Yhdessä vaiheessa luulin että täällä leikitään pullon pyöritystä mun jalallani. Kun lähes tunti oli kulunut  sain luvan nousta pukilta. No aluspaperihan oli tarttunut ihooni, kun tuskanhiki oli noussut operaation aikana pintaan. Olin siinä vähän aikaa kuin eksynyt muumio Egyptin torilla.
Lähdin siitä sitten jatkamaan kesken jäänyttä pyörälenkkiä ja suuntasin iltapäiväkahville. Palkitsin itseni possumunkilla kerätäkseni hieman massaa niinkuin muutkin kuntoilijat, tosin ne on salilla.
Vajaan tunnin pyöräiltyäni saavuin poliisikoulun tuntumaan niiden vartioidulle parkkipaikalle. Pysähdyin ihmettelemään kylttiä siinä portilla.

Siä niiden autot seisoo, mutta millä pirulla ne saa sieltä pois, kun jalankulku on kielletty. Onko ne kokelaat niin tyhjäpäisiä, että ne leijaillee auton tykö, tai kyllähän ne on. Poliisit viä tyhjäpäisempiä. Virasta erotetut onkin sitten jo paljon fiksumpia. No onneksi se ei ole meikäläisen päänsärky hakea autoa sieltä.
Sitten tulikin kännykkään mieltä nostattava puhelu vaimolta. Ensin se huohotti ihmeellisesti ja luulinkin että siellä on joku häirikkö. No se oli vaan niin tohkeissaan ja ilmoitti, että illalla täytyy mennä Ikeaan hakeen se pöytä, viimestä päivää tarjouksessa. Kyllä siinä taas kuolonkellot kilkatteli päässä, jipii pääsen Ikeaan. Ja samaan hengenvetoon tuli tulista informaatiota lisää, huomenna Kodin ykköseen, sohvista 40% alennus, viimestä päivää. No eihän siinä sitten enää ollut mitään fiilistä jatkaa lenkkiä, vaan suuntasin kotikonnuille ja aloin keräämään lisää massaa. Tosin lähetin vielä yhden sähköisen työhakemuksen, taisi olla jo kolmaskymmenesneljäs.

VIIKONLOPPU KOIRANA

No niin elettiin päivää 23.5. ja kuvassa niin suloisilta näyttävät olennot olivat tulossa meidän luoksemme hoitoon, pitkäksi viikonlopuksi. Ovat tyttäreni (vanhempi) ja vävykokelaani koiruuksia. Niin kyllähän ne ovat suloisia ja äärettömän mukavia sekä rauhallisia, mutta kuten kaikella, niin myös näillä luojan luomilla otuksilla on myös kolikon toinen puoli. Ne ovat isolla alkukirjaimella Sängynvaltaajia. Ensimmäinen yö meni vielä joten kuten. Tietysti ne nukkuivat koko yön sängyssämme, mutta se yö oli ns normi. Tosin jossain tuossa aamuyön hämärissä öpaut kello 3.30 kun siirtelin hieman rajummin näitä apinan karvaisia jalkojani parempaan asentoon, niin tunsin oudoksestaan ison pötkylän tuolla jalkovälissä. Ja heitettyäni ruhoni uuteen asentoon, mönki sieltä vanhempi veijjareista, siis koira, haukkaamaan happea. Kuvassa vas. on vanhempi (äiti) ja oik. nuorempi ( tytär.) Loppu yö, täytyy sanoa, sujui ihme kyllä rauhallisesti.
No se oli se yö. saapui seuraava. Olosuhteet muuttuivat oleellisesti. Vaimoni heiluu peilin ja vaatekaapin väliä kuin mahtivaltojen täsmäohjus. Väri vaihtuu naamalla samoin vaatetus. Hän on menossa firman rokkibileisiin. Lallaltelee ja rallattelee kuintenkin jotain Janne Tulkin ikivanhaa jodlausta. Varsinainen rokkimimmi, ei osaa edes Paranoidia. Ja lainaa kuitenkin minulta Sabath rekvisiittaa kassiinsa, valkoviinipullon seuraksi. Hei haloo rokkiako, pitäis olla vähän jämäkämpi meininki, ainakin leijona padle kassissa, tai olis lainannut meikäläisen hyvänolon piippua.Tosin se olis täytyny muistaa ensin tyhjentää , ettei olisi joutunut huonossa tuurissa virkavallan hampaisiin.
Niin, sitten kun täällä yksikseni vietin perjantaiiltaa miettien virikkeitä, olihan mulla nää karvapallot, mutta niiden kanssa ei voi kinata, niin päätin sitten ruveta kirjoittamaan tätä blogia. Alku sujui, mutta siinä tuli sitten kaiken maailman säätöä ja pirautin tyttärelleni (nuorempi). Hän antoi ohjeita ja samalla paransimme maapallon epäkohtia ja muita ihmissuhteita tunnin verran.
Siinähän se alkuyö sujuikin aina tuonne puoli kahteen jolloin päätin lähteä nauttimaan iltapalaa.

Sitten hiivin sänkyymme missä parivaljakko veteli painajaisia kaikessa rauhassa. Tyrkin ne vaimon puolelle, huomaatteko nukumme vieläkin samassa sängyssä, ihme kyllä. Ja peitto korville ja nirvanaan. Ja sitten klo 2.30 emäntä rojahtaa sänkyyn, tiibetit hakeutuu hämillään uuten paikkaan, minun puolelle. Toinen ylä ja toinen alapäähän.
Kello tulee neljä ja kello tulee viis ja sitä mukaa pahenee mun kesäyön bluus. Jäseniä puuduttaa ja särkee. Tönin ja tönin niitä pois, ei vaikutusta, itsepäisiä, tulleet tyttäreeni (vanhempi). Ei mitään vaikutusta, joten ei muuta kuin viikon vanhat bokserit jalkaan ja ihasteleen aamuaurinkoa sekä keitelemään sumppia. Olin aina nuorempana, kun retkeiltiin kaveri ja ystävä porukkassa, melkoinen sumpin pihauttaja.
Myöhemmin aamulla klo 9 herätin koirat aamupissalle. Ne on jossain asiosissa tosi fiksuja, kuten tämä ulkoilu. Ei niitä tarvitse viedä mihinkään, omatoimisia otuksia.

Eikö ole hienot vaunut, isä ukkoni on värkännyt ne, on kätevämpi käsistään kun minä. Ja siitä ne lähtivät aamulenkille ja tulivat myös takaisin.

Vaimo raotti rääppäisiä ripsiään kymmenen pintaan samalla kun tuskanhikikin kohosi iholle. Virkkoi jotta: "Eiköhän lähdetä samantien mökille, kun syön ensin aamupalan". Lähdimme klo 13.00, "saman tien".
Aurinko paistoi lämpimästi ja mittari heilui kahdenkympin korvilla. Koirilla oli mukavaa, kun saivat kirmata luonnon rauhassa, ne kun on näitä citikoiria. Pelkäävät omaa peilikuvaansakkin.
Olen sellainen sekatyömies ja heilun mökilläkin kaiken sortin puuhasteluissa. Vahinkoa tulee kyllä enempi kun hyöttyä. Rautakanki ja lapio ovat vielä ehjiä, ei niitä tosin muut käytäkkään.Jaa mutta pari viikkoa sitten sain koirien isännän, siis vävykokelaani, tarttumaan lapioon, käänsimme ja poistimme kukkapenkin.Hän onkin Turust.Tosiaan, kun tarkemmin ajattelen niin olisikohan koiran kummajaisetkin saanet tätä turkulaisuutta häneltä, kun ovat niin omituisia luonteeltaan. Ei usko mitään, tekevät omituisia tempauksia, eivät anna toisille yö eikä ruokarauhaa. Kinuavat aina jotain herkkuja, kuten vävynikin. Mutta iso kiitos hänelle, kun sentään tarttui lapioon. Nuoremman tyttäreni vävykokelaan kanssa käänsimme viime keväänä naapurin pellon lapioilla, kun isännällä oli räptori hajalla, mutta tää vävy onkin Tampereelta, TOSI FIKSU JA AVULIAS. Hommas mulle kerran työpaikankin, ei ne mua kauaa katellu. Tää Turunvävy soveltaa muhun vaan omaa amattitaitoaan, on psykiatrisella osastolla hoitsuna, ihan oikeesti, kuvitelkaa.
Niin, näistä hommistani. Aloin siinä sitten leikkeleen ruohoo lyhyemmäksi, ( meillä on muuten mökillä piipuseura, siihen kuuluu, minä, vaimon veli, vaimon siskonmies ja vävyt, joten voi joskus nää ruohot mennä vähän sekaisin). Niinhän siinä sitten kävi  niinkuin ennenkin. Sain leikkurin hajalle. Terä lenteli pitkin pihapiiriä ja takapyörä lonkollaan akseli poikki. Leikkaa siinä sitten ruohikkoa. Meni leikkurin hommaamiseks. Onneksi appiukolla oli vanha, saatiin se mökille. Kuinkahan monta sillä olis vielä jemmassa, kun kesä on vasta alussa.
Luontokin näytti hienot puitteensa, ihailimme kuunsiltaa ja nautimme joutsenten laulusta, minusta se on kamalan kuuloista, samoin kun omanikin, ei siis laulua, kirkumisen oloista huutoa.

        Kuten huomaatte en ole mikään valokuuvaajakaan,kamera sen mukainen.

No sunnutaiaamu oli kaunis niin kuin kuulu ollakkin, silloin kun kerta olen mökillä. Heräilin jo puoli seitsemältä tallustelin pihan perälle. Ylämökkiin minulla on porttikielto ennen puolta kahdeksaa, niinkuin moneen muuhunkin paikkaan. Koska ääneni muistuttaa desipeliltään valssausta konepajalla ja jos alan tiskaamaan, niin ääni raikaa kuin Turun telakalla.
Silloin kun olimme vaimoni kanssa nuori ja hehkeä pari v. 1982 jälk. kris. niin menimme monasti anoppilaan tapaamaan aristokraattisia appivanhempiani. Silloin meillä ei ollut vielä autoa, ei ole kyllä vieläkään, on Opel, niin jouduimme matkustamaan linjuri autolla. No matkaan lähdettiin monasti linja-autoasemalta ja sitten kun Paunun bussi saapui savuten laiturille oli ajoneuvvoon nousun aika. Kaivelin rahat, ne vähäiset, kolikot taskun pohjalta ja ilmoitin kuljettajalle: Kahdesta Leppähampaalle !!!!! Ja eikun vaimo aina sihisemään, älä kailota, kaikki muutkin kuljettajat kuulee asemalla mihin ollaan menossa. No ei kai siitä mitään haittaa ole, jos oltaisiin joskus noustu vaikka väärään autoon, niin ei tarvitsisi toista kertaa huutaa mihin ollaan menossa.
No koska kahvinkeitto sai odottaa, niin otin järjestelmäkamerani ja lähdin kuvausretkelle. Tässä kamerassa on tasan kaksi järjestelmää, on ja of. Koska olen luonteeltani hieman lintubongari, niin siirryin pellon pientareelle kytikselle. Kauaa en kykkinyt ojassa voikukka suussa, kun haikara ilmestyi näköpiiriin. Ja tästä odottomattomasta bongauksesta laukesimme melkein kumppikin, no onneksi vain kamera.

Kuten huomaatte kuvan vasemmassa reunassa tuon saarekkeen päässä oikealla on musta piste, siinä se haikara seisoo. Voitte guuglettaa haikaran niin yhdennäköisyys on sama.
Ja heti kun kömmin ojasta ylös,niin eikös tiellä taaperra korpin poikanen. tämä reissu alkoi siis tosi onnekkaasti.

 Saattaa olla kyllä joku muukin variksensukuinen lintu, mutta olen kyllä korpin kannalla.

Siitä sitten matka jatkui ja kun olin pyörinyt metsässä ja pientareilla ristiin rastiin, erotti tarkka korvani viherkaihipeipposen laulua. En saanut sitä tarkennettua kameraani
Mutta sitten tein jälleen kummallisen havainnon. Eteeni tupsahti tienviitta.

Voitteko kuvitella, Liinasaari. Tie lähtee vasemalle ja oikealla on järvi, missä luulisi olevan saaren. Mutta ei, Liinasaarentie lähtee mutkittelemaan kohti peltoa ja maalaismaisemaa. Ohessa siitä todiste.

Sitten tulikin vähän jännemmät paikat, kun olin taaperrellut metsässä aika tovin noin 90m säteellä. Olin kuulevinani jonkun petoeläimen murahtelua. Välihousut meinasivat mennä vaihtoon kun tunnelma tiivistyi. Heittäidyin lähimmälle mättäälle vatsalleni, lasku oli pehmeä johtuen isosta vatsastani, ja suuntasin kamerani oletetun äänen suuntaan.

No niin karhuhan sieltä löytyi metsän siimeksestä. Hieman oli saanut siipeensä. Ja kuinka ollakkaan lymyilihän siellä vielä toinenkin otso nurkan takana.

Siihen se sitten loppui kuvaussessio ja painuin kahvin keitolle vihdosta viimoin.

ALUSSA KIITOS SEISOO, SEISOOKO ?

No niin ei sitä ole ennen tullut tätäkään hommaa tehtyä ja meinasi nytkin jäädä tekemättä, ilman 
sukulaisten ja ystävien apua. Saas nähdä nyt mitenkä homma lähtee etenemään vai lähteekö peräti lapasesta. Varotuksia on tullut joka ilmansuunnalta, mukaan lukien väli-ilmansuunatkin. Vaimo jo kiroilee ruusunlehden katkuisia kirosanoja ja pelkää etukäteen mitä tuleman pitää.
Siis täytyyhän sitä nyt antaa itsestä jonkinlaista tietoa, tosin tässä pyydettiin olemaan tarkka etten paljasta ketään enkä mitään, saas nähdä onnistunko. Olen ihan tavallinen suomalainen mies, 55v ja työtön. No niin siinähän se sitten olikin, tähän muottiin mahtuu tänä päivänä niin suuri joukko, että paljastumisen riskiä ei ole. Seuraava profiili, perheellinen, kaksi aikuista tytärtä ( riskitekijöitä ? ).Siis tästä te pystyttekin jo luomaan itsellenne ihanteellisen kuvan minusta, siis minkälainen olen. Silmien väri , turhaa tietoa,suurimman osan ajasta kiinni, Tukka, kaikki tietää että tässä iässä harmaantuu ja harvenee tasaseen tahtiin, kunhan nyt jotenkin päässä pysyy. Pituus ja paino, ketä kiinostaa. Olisin kelvannut luuseriksi mihin tahansa painonpudotus ohjelmaan. "Rakas sinusta on tullut pullava", olisin voinut voittaa 50€, paino olisi aamuisen vessakäynnin jälkeen pudonnut sen verran, että hynät ois heilahtanut tilille.Ja mikäs tää ohjelma "Suurin pudottaja ". Tottakai se on suurin pudottaja, kaikkihan ne on niin pirun suuria pudottajia, toistasataa kiloo joka jeppe,( miksi jeppe juo, eikun syö)Ei kai sie nyt mitään pieniä pudottajia voi ollakkaan. Miltähän se näyttäis kun joku 58 kg citymerkonoomi hiipis lavalle ja kysyttäis? Paljonko meinaat pudotta, mikä tavote? " Jos nyt sais noin 1750g pudotettua niin olisin tyytyväinen ". Kyllä meitä nykyihmisiä viedään kun sadan kilon läskisäkkiä.
Ja täällä netissä on kanssa siten vaikka mitä dieettiohjelmia, on keventäjää, kaventajaa ja masentajaa, löytyy ihmepudottajaa sekä juttasbergiä. Klikkaa nuolta ja maksa 50€ niin saat laihduttajan raamatun näytölle.Siitä sitten mittailee joka ydinhiukkanen minkä suuhus laitat. Ole tarkka, ota Pirkka, noudata ohjeita täsmällisesti. Vaakaa pitää olla 0,0000 tarkkuudella. Kelmut revittävä pakkauksista luupin avulla, ettei vaan näy punnituksessa. Kai siellä nyt vielä joku berg hokasee näin pyöräilykauden ollessa parhaimmillaan. Jos ajat työmatkaasi pyörällä, niin muista punnita paljonko hyönteisiä lentää suuhusi ja vähennä se sitten päivän liha-anoksestasi.
Itse keksin tälläisen luomulaihdutus reseptin. Saa käyttää. Osta huusin kuiviketta ja lisää sitä aamu ja iltapuuron joukkoon.Tarvittaessa lisää kardemummaa, se häivyttää mukavasti kuusen kuoren hieman pistävän maun. Jatka kuuria noin kolme kuukautta ja puolessa välin kuuria voit syödä yhden kerran kevyt luomu viiliä ja lorauttaa joukkoon 3dl kossua, niin tulee hilpeämpi mieli ja jaksat kuurin loppuun. Ja kun olet syönyt kuiviketta kolme kuukautta,niin huomaat painon pudonneen 10-20 kg, sillä olet kuivunut.
Eiköhän tässä nyt ollutkin näitä alkupaloja ihan tarpeeksi. Seuraavaksi siirryn sitten enempi asiapohjalle ( no ei sentään ). Mutta koitan saada jotakin tolkkua tähän tekstailuun. Raotan myös enemmän tätä omaa profiiliverhoani. Sillä nythän ei kukaan tiedä mistäpäin suomea tätä pask.....aa satelee eetteriin.

                                 Perhana, nythän se meikäläisen rippikuva sitten lipsahti tänne.