Piiparinen pirunvuorella ( Saariselkä )

19.4. La. Niinhän se reissu sitten alkoi, kauan kaivattu irtiotto tästä tavallisesta takapihan miljööstä, kohti Saariselkää. Kello pärähti soimaan 3.15, mutta minähän komusin sängystä ylös jo ennen kolmea. Rääpät silmistä roikkuen annoin puhtaan doping näytteen omassa labrassa ja rupesin heittelemään reppuja auton perään ja suksia tietysti, sillä nyt alkoi hiihtoloma. Takana huikeat nolla kilometriä ankaraa treeniä. Hellä nukkui vielä, jotta jaksoi sitten istua autossa ja odottaa omaa ajovuoroaan. Edessä tuhat kilometriä ja takana melkein koko elämä. Matka taittui vain kolmella stopilla ja lounaskin nautittiin vasta Sodankylässä, melkein perillä. Tienpäällä oli sadetta, pilvistä ja aurinkoa. Mutta ajokeli oli kokoajan mitä mainioin. Lonkkaa tosin repi melkein koko etapin ajan, mutta sisulla ja sydämellä pääsimme perille. Eikä Hellän tarvinnut näyttää ajotaitojaan kokoaikana, siksi pääsimmekin perille hyvissä ajoin. 

Sitten kun Kiilopää häämötti sieraimissa, niin vettä tuli taivaan täydeltä. Ajattelin, että matkaan tuli väärät sukset, täällä olisi tarvittu vesisuksia ja uimapatjaa. No kyllähän sitä lunta vielä siellä metsän siimeksessä piisasi, ihan meidän tarpeiksi. Majapaikka oli mitä mainioin ja varustelu kuin hotellihuoneessa. Shampoota ja hoitoainetta 10 purkkia, pyykinpesuainetta ja muutama loora konetiskiainetta, tolua ja muita tykötarpeita yllinkyllin, kuinkahan epäsiistejä ne luuli meidän olevan. Ainoa mitä tarvitsi omastatakaa oli vaatteet, tosin olisi ollut parempi, kun nekin olisi ollut talon puolesta, olin niin epämuodikas 70- luvun hiihtoasussani.

20.4. Su. Ensimmäinen työpäivä alkoi osaltani jo kello kuusi. En malttanut kauempaa nukkua, vaan sipaisin lenkkarit jalkaan ja lähdin tutustumaan ympäristöön. Hellä jäi vielä keräämään voimia lämpöiseen makuusoppeen.

Aurinko tosiaan paistoi jo viiden aikaan, aina silloinkun paistoi, mutta oli jotenkin outoa, kun yölläkään ei ollut täysin pimeää. Mutta sää saattoi muuttua kyllä tosi nopeaan.

Aamupäivällä päätimme lähteä hieman rinteisiin häkä häkkäilemään. Ensin piti tietysti sovitella välineitä, koska edellisestä kerrasta oli kulunut meikäläisellä kolme vuotta. Ja eihän ne helvetin lohmo monot meinanneet mennä jalkaan. Nilkka ei taipunut ja pattivarpaaseen sattu niin penteleesti.Siinä sitä taivuttelin nilkkojani kuin paraskin palettitanssija, mutta mono ei lipsahtanut vahingossakaan yli puolenvälin. Ähisin, puhisin ja väänsin, kunnes puolentunnin kuluttua se ikäänkuin lipsahti jalkaan. No nyt oli sitten pikku propleema, kun rinteeseen oli matkaa 16 km ja ajaminen ei oikein sujunut nää kapistukset jalassa, niin olihan ne tempastava vielä lättäjaloista pois. Meni taas äheltäessä melkein sama aika, kun jalkaan laittaessa.

Parkkipaikalla monojen laitto ei kestänyt ihan yhtä kauaa, mutta sain kyllä sivullisilta sääliviä katseita, "voi vaari parkaa, väärä laji." Mutta vaikeuksien kautta voittoon ja totesimmekin tunnin kuluttua, että Saariselkä ei ole meidän laskettelijoiden paratiisi. Kesyt rinteet ja vain kaksi rinneravintolaa. Ei sovi tälläiselle janoisalle Gary Grandille.

No illalla vedettiin sitten murtsikkahiihdon kauden avaus ja tempaistiin oikein 6 km lenkki. Sukset viipotti joka ilmansuuntaan ja etenkin taaksepäin. Mutta tällainen Mietaan Jussin luonteella varustettu huippu-urheilija ei anna periksi, vaan suorittaa homman loppuun. Ja seuraavana päivänä sitä osteltiinkin jo pitoteippiä. Näin supliikimies kun oon, niin Hellä aatteli, että pitoteippillä voisi mielummin pitää suuni supussa, säästyisi kuulemma monelta puujalkavitsiltä ja hiihtokin olisi rattoisampaa.

21.4. Ma. Koska lomalla pitää niitä akteja olla, tai siis aktiviteettejä, niin ajattelin singahtaa heti aamut uimiin avantoon. Vartin yli kuus taapersin jo kohti kylmäkylpylää. Ei näkynyt paljon muita tiellä liikkujia. Mökiltä oli matkaa avannolle 700m, mikä kävi mukavasta lämmittelystä. Voin vakuuttaa, kun pulahtaa silmät rääpässä hyiseen tunturipuroon, niin enimmät unihiekat jää sinne. Saunakin oli tarjolla, mutta se oli vain kylmä, niinkuin pukuhuonekkin. Mutta ripeä toiminta ja kohta olin jo takaisin mökillä valmistelemassa Hellälle aamupalaa.

                 Jos olisi ollut lomaparta, niin se olisi varmaan jäätynyt.

" Hyinen puro kutsuu,

mieleen muistuu.

Mökkisauna lämmin,

mutta nyt tässä rannalla rämmin.

Puroon pulahdan

ja huokaisen.

Hulluko oon, haloo, niin oon."

Aamulla meidät sitten tavoittikin suruviesti, jotta olimme osanneet jo pelätä sunnuntain uutisista. Jämin laskuvarjoturmassa oli kuollut hyvän perhetuttumme vanhin poika ja hänen avovaimonsa. Voin sanoa, että lomafiilis kärsi melkoisen kolauksen, mutta kaikesta huolimatta elämän on jatkuttava.

Sää oli tuulinen ja kostean oloinen, mutta päätimme suunnata hiihtoretken Rumakurulle, joka nimensä puolesta sopi meikäläiselle hyvin. Eihän se mikään suuri nautinto ollut, kun räntää vihmoi tunturissa tuulen kera ja kaikki kuudenkympin ja kuoleman väliltä olevat hiihtäjät sujutteli ohi. Oli siinä Piiparisen kilpailuvietti koetuksella.

Parasta oli tietysti tuo taukopaikka ja makkaran paisto eväiden kera, jotta jaksoi taas vyöryä takaisin mökille. Jossa sitten illalla tuon 12 km lenkin jälkeen hauduttelimme saunan lämmössä luhistuneita luitamme, joita kolotti joka paikasta. Niin ja paistoin tietysti vähän takassa iltamakkaraa.

22.4. Ti. Herätykseni oli jälleen kuuden pintaan ja askeleet johtivat taas avannolle. Ja keli oli jälleen vaihteleva, mennessä paistoi, tullessa satoi.

Ennen yhdeksää lähdimme sitten valloittamaan Kiilopään huippua, kuin Veikka Gustafsonni konsanaan. Meillä ei tosin ollut hakkua ja kulkumme oli paljon vaivalloisempaa. Tuuli tuiversi niin, että korvalehdet väpätti ja huulet läpätti. Kun tätä elopainoa on kertynyt, niin vahvakin hankikanto petti allani ja ihmekkös tuo. Polvet meinasi väliin olla nurinpäin, kun humahdin syvyyksiin.

Mutta niinhän sitä kuitenkin selvittiin huipulle ja siellä olikin sitten hyvästä kokonaispainosta hyötyä. Köykäisemmän hujopin olisi tuuli meinannut viedä Venäjän puolelle.

Jos olisi ollut vielä huonommat teryleenit, niin revenneethän nuo olisi tässä tuulessa. Matkaa kertyi vain menopaluuna 4 km, mutta siinä oli aamulenkkiä ihan kummasti.

Kaunispään huipulla sitten käytiinkin varmuuden vuoksi autolla. Jos olisi ollut oma Opelix matkassa, niin tuuli olisi kyllä repinyt sen ruosteiset pellit taivaantuuliin.

Saunalenkkinä heitettiin 6 km hiihto, ei tiedetty oikein minne, mutta mentiin sinne ja tultiin takaisin. Iltaruokana valmistin meille pienen piiparisen yllätyksen. 

                               Kaaliperunagratiini ja possunfile.

23.4. Ke. Perinteinen puroon pulahtelu, mutta nyt oli ensimmäisen kerran pakkasaamu ja sen takia kai pulahdus tuntuikin kylmemmältä, kuin muina aamuina.

Koska ne monot tuntuivat nyt jo paremmin menevän jalkaan, niin päätettiin piipahtaa rinteessä. No koko laskettelusession paras hetki oli, kun poikkesimme Kaunispään, tääkin nimi tuntuis nyt viittaavan meikäläiseen, huipun ravintolassa munkkikahvilla. Oli kalliit sumpit, mutta pirun hyvät munkit, ei Hellän, vaan ne syötävät.

On se kun rinteessä on neljä hissiä ja niistäkin yksi oli hajalla. Silti ei tietysti ollut ruuhkaa, vain muutama hassu laskija, niin ei oikein päässyt nytkään laskettelu hiilareihin, siis fiilareihin. Ehkä sekin vaikuttaa asiaan, kun joutuu kokoajan tulemaan alas auraamalla, niin nivuset kipeytyy ja hommasta katoaa se ilo. Lasten rinteeseen en mennyt, siellä näytti olevan niin hyviä laskijoita.

Illalla kymmenen jälkeen lähdimme vielä tutustumaan Kiilopään yöelämään. No se oli aika äkin nähty, kun ei ollut mitä nähdä. Raitilla ei kulkenut ketään muita ja vain muutamasta mökin ikkunasta huomasi, että sisällä vietettiin railakasta iltaa, TV oli auki.

24.4. To Päivästä oli tulossa raskas, joten oli pakko aloittaa tämäkin koitos puropolkalla. Pukuhuoneen kuistilla oli iloinen rivi tyhjiä tölkkejä ja päätinkin ottaa ne mukaan lähtiessäni. Siis vikkelään avantoon ja rytkyt päälle. Juuri kun olin lataamassa tölkkejä reppuuni, naisten pukuhuoneesta tulee kaksi uimaria. Toinen virkkaa iloisesti: " Ai sulta on jäänyt illan savusaunasessiosta tyhjiä tölkkejä, hyvin on olut maistunut". No siihen sitten nolona sävelsin, että lastenlapset ne on matkassa mukana ja ne tykkää kerätä tyhjiä tölkkejä. Meikäläisen lastenlapset on vielä pussissa, kaksi tiibettiläistä on, mutta ne ei tykkää kerätä tölkkejä, ne tyhjentää niitä, koiranruoka tölkkejä. No minähän sain reilut parikymmentä tyhjää tölkkiä, maineeni ei kärsinyt ja niistä saamilla rahoilla, sain yhden täysinäisen.

Yhdeksältä säntäsimme sitten suksivuokraamoon ja hommasimme kunnon välineet, jotka oli voideltu niin hyvin, kuin vain voi. Sitten vaan ladulle ja kokopäiväretki pääsi alkamaan. Ja alkuhan on aina hankala, niin meilläkin. Heti alkuun kipusimme tunturia ylös, mikä sujui hyvin, mutta sitten oli myös laskettava alas ja se ei mennyt kässärin mukaan.

Hellä siitä sitten lähti ensimmäisenä sujuttelemaan tunturin rinnettä alas, meitsi hetken päästä perässä. Ja voi sitä laskemisen riemua, pitkiä pellavia ei keritty huuteleen, kun mennä viipotettiin, kuin kotkanpojat ilman siipii. Kädet levällään, polvet jäykkinä, ehkä vähän koukussa ja heiluttiin kuin Näsinneula myrskytuulella. Lopputulos puolessa välin mäkeä, Hellä kyljellään ja minä itse pyyhin ns. peräni jäiseen latu-uraan, kyllä teki kutaa, se levisi, kuin tuuran putki, tosin olen ollut jo vuoden PA. Selkähän siinä pomppi kans kun villivekara trampoliinilla ja aiheutti sitten myöhemmin hiemän jäykkyyttä tonne alaosastoon. Selkään.

Mutta me emme lanistuneet, vaan jatkoimme matkaa uskollisesti kohti Saariselkää ja sieltä sitten Rönkönlammen taukotuvalle, missä nautittiin eväistä ja hyvästä seurasta, siellä oli oikeita hiihtäjiä.

Siinä tuvan edustalla sitten tapasin melkein yhtä pulskan kuukkelin, kuin minäkin.

Makkarat mahassa, kahvit kitusissa ja mehut rinnuksilla sitten jatkoimme viimeisen etapin mökille ja matkaa oli kertynyt 25 km, viidessä ja puolessa tunnissa. Sivakat viskaistiin vuokraamon seinään, kun puoti oli jo kiinni. Se siitä, terveisiä vaan Sami Jauhojärvelle.

Ilta sujuikin sitten osaamieni harrastusten parissa. Saunassa, syömässä ja takkatulen loimussa.

No siinä takkatulen loimutessa heitin kaiken romantiikan peliin ja rupesin lurittelemaan Hellälle sulosäveliä. No sehän tympääntyy jo toisen biisin aikana ja käski mennä vähän lepäämään ja laittaa silmät kiinni, ihan vaan vähäks aikaa, aamulla tavattiin taas.

Jumankaut, määhän oon vielä pahemman näkönen ja äänikin huonompi, kuin Sepi Kumpulaisella.

25.4. Pe Nyt sitten oli ruvettava reenaan huomista kotimatkaa, joten päätimme lähteä vain ajelulle ja tutustumaan paikkoihin. Urheiltu oli nyt ihan riittävästi.
Suuntasimme Ivalon kautta, Inariin. Inari oli vielä pienempi paikka kuin Ivalo, joka sekään ei ole pieni, vaan vieläkin pienempi. Matkalla, jota kertyi n. 100 km oli vain oikeastaan yksi nähtävyys, eikä sekään oikestaan ollut yhtään mitään. Joku kivenlohkare jämähtänyt rinteeseen ja siellä oli joskus joku tukkijätkä ja karhu vedelly tirsoja. Huh huijjaa.

No se reissu oli sitten siinä ja ihan mukavaa oli. Ai, että säilyikö sopu? Sopu säilyi, me oltiin aina kaikesta yhtä mieltä, se on sitä joukkoteurastusta, ei kun joukko vai yhteishenkee, no sitä kumminkin.