Tinkan "tuumailua"

Mulla oli taas lähtö hoitopaikkaan, kun toi emäntä lähti johonkin reissuun muutamaks päiväks. Ei mua voi jättää ton Sepen hoiviin neljäksi päivää. Se ei oikein ole koiraihmisiä ja siellä hoitokodissa on kyllä ihan kiva olla. Saa hyvää ruokaa ja muutenkin pidetään ihan hyvää huolta. Ja onhan siellä se takapiha, missä on kiva kattella oravia ja temmeltää pallon kanssa, tai sitten vaan muuten istuskella ja miettiä maailman menoa.

Mää tulin tänne jo heti maanataina aamupäivällä. Tiina, mun emäntä oli laittanut mulle eväät mukaan. Mää kattelin, kun se pakkas kuus koiranmakkara pötköö mukaan ja herkkuja kanssa. Päätin heti, että en syö noita makkaroita, koska mun hoitosetä laittaa mulle kyllä parempaa safkaa, jos jätän noi tylsät makkarat syömättä. Niinhän siinä kävikin heti samana iltana, makkarat oli kupissa pari tuntia ja sitten sinne kuppiin tuli mun herkkua, jauhelihaa ja siinä oli jotain muutakin hyvää, tais olla oikein jotain paistia.

Nyt mua ei enää jännittänyt yhtään, kun tää paikka oli jo mulle niin tuttu, olin ollut täällä jokin aika sitten oikein synttäreilläkin, ne oli ihan mukavat juhlat, vaikka en täytekakkua saanutkaan. En itkenyt yhtään, kun Tiina ja Seppo lähti pois, tiesin pääseväni kohta lenkille. 

Me tehdään aika monta lenkkiä päivän aikana ja mulle tulee ihan uusia koiria vastaan, toiset niistä kyllä murisee mulle, mutta en mää välitä, antaa niitten murista. Yhtä ulkoilijaa luulin Tiinaks, kun sillä oli ihan samanlainen musta puku. Menin sitä vastaankin, mutta ei se mikään Tiina ollut, ei edes vilkaissut muhun.

Illalla mää pääsin niiden sänkyyn, vaikka kotona en saa sinne mennäkkään. Ei mua täällä kielletä. Me siinä luettiin ja sain rapsutuksia pitkän aikaa, mutta sitten kun valot sammutettiin, niin lähdin tonne olohuoneen sohvalle, siellä on kanssa ihan mukavaa yksikseen.

No aamulla sitten kun oltiin tehty lenkki, niin mää pääsin autoon, vaikka en oikein autoilusta pidäkkään. Mulla ei ollut mitään hajua, mihin oikein oltiin menossa. Tärisytti aika paljon, mutta sain rapsutuksia koko matkan ajan, silti en tiennyt mihin oltiin menossa, jostain mökistä mulle puhuttiin koko ajan, mikä ihmeen mökki. Tunnin päästä tultiin sellaiselle peltoaukeelle ja pääsin pihalle. Kauheen aukea paikka ja ihan siinä lähellä joku koira haukku, ei se kiinnostanut mua. Me lähettiin käveleen pientä tietä eteenpäin ja sitten me tultiin kai sen mökin tykö. Nehän oli ihan niinkuin pieniä taloja, mutta kai niitä sitten kutsuttiin mökeiksi. Heti alettiin heitteleen mun frisbiitä. Se on musta ihan sairaan mukavaa, kun se lentääkin niin pitkälle, jos jaksaa vaan heittää. Täällä oli samnlainen järvi, kun kotinikin lähellä. Kyllä oli mukavaa.

Kun me siinä aikamme temuttiin, niin sitten laitettiin johonkin tiilikasaan sellaiset tulet, en heti tiennyt minkä takia, mutta se osoittautui ihan hyväks jutuks. Siihen laitettiin yhtä mun herkkua, ei ne ollu nakkeja, samanlaisia, mutta paksumpia. Mää söin yhden ja toisestakin puolet, että jäi sitten vähän mun hoitosedällekkin, se oli aika nälkäisen näköinen, niin en viittynyt syödä kaikkia.

Mää oon täällä hoitopaikassakin ominut tän sohvan vähän niinkuin omaan kättööni. Saan olla tässä ihan pitkin pituuttani, yksin.

Sitten illalla mää kokeilin, jos mää voisin istua ton hoitosedän sylissä, kun mää aina väliin oon Tiinankin sylissä. Kyllä mää siihen ihan hyvin mahduin, mutta oli siinä aika hankala olla, kun mun takapuolen alla oli sellainen ihmeellinen möykky.

Kyllä mulla on ollut täällä ihan kivaa. Ei oo tarvinnut yhtään olla yksin. Ihme hoitosetä, kun ei se päivälläkään lähde minnekkään, vaikka  yleensä me koirat joudutaan oleen päivisin ainakin jonkin aikaa yksin. Muttä ei tää lähde minnekkään, ei se käy kaupassakaan, mistähän sille sitä jauhelihaa piisaa aina vaan. Kyllä se sitten illalla katoo vähäks aikaa johonkin, kun sen täti tulee kotiin. Mutta ei se silloinkaan oo kauaa pois ja sitten taas lähetään viellä yölenkille. Me kierretään tää iso alue ympäri ja haistelen joka paikan, että kaikki hyvät hajut on paikkallaan. Mää tunnen tän paikan aika hyvin jo, kun me on kierrelty ympäri ämpäri kaikki lähiseudut.

Sitten kun me mennään yöpuulle, niin ihmettelen minkä ihme vekottimen se vetää naamaansa. Mulla on samanlainen kotona, mutta en mää vois sitä koko yötä pitää. Musta se on kamala vehje, jokskuks kuonokopaks ne sitä sanoo. Ei se kyllä tunnu tota hoitosetää vaivaavan, se vaan puhisee tyytyväisenä ja sitten se taas herää aamulla niin kauheen aikasin. Mää heilutan sille aina häntää ihan hirveesti aamulla, se on mielissään ja sitten se rapsuttelee mua joka paikasta. Sitä en ymmärrä miksei se nuku pitempään, onneks se ei lähe raijaa mua heti aamulenkille, mää tykkään löhöillä ainakin pitempään, oon sitten koko päivän paljon pirteempi ja voidaan pelailla palloo ja telmiä muuten vaan. 

No neljä päivää mää kai täällä olin, ainakin omien laskujeni mukaan, se  meni aika nopeesti, oli mulla kyllä aina joskus ihan vaan vähän ikävä, ei kyllä niin paljoo kun ekalla yökylällä. Mää huomasin vielä ennen pois lähtöö tuolla takapihalla sellaisen ihme ukkelin. Mää haukuin sitä ja juoksin siinä ympyrää, mutta se ei nenäänsä heilauttanut, eikä sanonu mitään. Seiso siinä nokka pitkällään, ihan kalpeekin se oli, oisko ollu kipee.

Sitten se Seppo tuli ja mun oli lähettävä omaan kotiin ja yhtäkkiä mää en halunnutkaan. Seppo yritti laittaa mulle sen pannan, mutta mää rupesinkin kiemurteleen kun käärme. Ei se saanu laitettua sitä pantaa. Mää katoin koska se hermostuu, väliin luikahdin sinne makuuhuoneen sängylle ja taas se yritti, turhaan. Olin aika käärme, musta se oli hauskaa. Sitten se kyllästy ja anto sen pannan mun hoitosedälle. Sille en ollu kenkku, kun se oli ollu mulle niin mukava koko ajan. Annoin heti laittaa sen pannan, Seppoo kenkutti. Mää vielä vähän juksasin Seppoo, kun  se yritti saada mua autoon, ryntäsin ovelta vielä takaisin sisälle, hoitosedän tykö, sitten kyllä menin kiltisti takapenkille, kun tiesin, että näkisin mun oman emäntäni Tiinan. Se on kyllä mun paras kaveri, mutta toi hoitosetä tulee kyllä ihan hyvänä kakkosena. En tiiä hermoistuisko se muhun, jos olisin vielä pitempään niillä hoidossa, ei kai, mutta olis sen kyllä silloin jossain vaiheessa haettava sitä jauhelihaa lisää ja kyllä mää silloin olisin yksin sen aikaa, ihan mielelläni.