Pakkanen paukkuu, mutta se ei nyt haitannut. Sisälläolokiintiö tuli täyteen ja puhalsin rukkaset täyteen lämmintä ilmaa ja lähdin aamukävelylle. Kameran kanssa oli kivempaa, kun aina otti väliin kuvan, niin sormia paleli vieläkin enemmän. Se on kumma juttu, kun oikein niitä palelee, niin sitten yhtä-äkkiä ne alkaa lämmetä ja lämpötila sormien päissä normalisoituu.
Kiersin Hallilaa noin kilometrin sääteellä asunnostamme ja tässä siitä olisi nyt tälläinen pieni "matkakertomus".
Tässä on yksi meidän kolmesta sissäänkäynnistä. Tästä Hellä aina singahtaa aamutuimiin pysäkille ja suuntaa töihin, kun minä jään joutessani makailemaan lämpöisten vällyjen alle. Voih minua onnenpekkaa.
Pääväylämme on tämän näköinen, se halkoo Hallilan läpi Hervannan valtaväylälle. Onneksi tiellä on neljänkympin rajoitus, sillä Opeliksini ei paljon lujempaa kuljekkaan.
Tästä pääsee puolestaan Korkinmäkeen ja Koikkariin. Se on alamäkeä, niin autonikin saa sujutella sitä vapaalla ja pääsen ainakin jo yli kilometrin päähän kotoa.
Viestiyhteydet täällä on vallan erinomaiset. Ikinä ei ole huolta, etteikö kännykällä saisi yhteyksiä, ellei siten puhelimessä ole vikaa. Kenttää piisaa vaikka muille jakaa. Meilläkin on kotona Hellän kanssa aina kenttää, temmellyskenttää.
Luonto ympäröi Hallilaa joka suunnalta, eikä alueella ole kuin muutama kerrostalo, joista kolme on ensimmäisiä terästaloja joita suomenmaahan rakennettiin. Siitäkin voi päätellä, että täällä asuu vain teräshermoista väkeä.
Alapuolella on tälläinen idyllinen Korkinmäen asuinalue. Omakotitaloja löytyy laidasta laitaan. Mutta tälläinen punainen tupa ja perunamaa on kyllä ihan yliveto. Perunamaa on nyt vaan jäässä ja siellä ei kaiketi kasva talvella kuin ranskanperunoita, sillä omasta mielestäni ne ovat aina jäässä, kun niitä kaupasta ostan.
Kulkuyhteydet on tosi hyvät. Alta minuutin pääsee valtatielle ja sen jälkeen voi päästellä Luhankaan tai Liminkaan tai mihin nyt sitten haluaa mennäkkin. Ainoa mitä pitää varoa on, että ei ajaudu vahingossa Turun rampille, sillä silloin on kusessa, koska siellä ei tietääkseni turkulaisten toiveiden mukaan ole ramppeja, mistä voisi kääntyä takaisin.
Alueella aloitettiin viime kesänä avohakkuut, mutta onneksi ehdin kiinnittää itseni metsurin moottorisahaan kettingillä kiinni, niin hakkuut loppuivat lyhyeen.
Viemäröintitöitä on tehty jo muutama vuosi, mutta meille on luvattu, että pääsemme ekolokisesta paskahuusista eroon viimeistään vuona 2017.
Jos olen joskus eksynyt hieman joronjäljille, niin pääsen myös hiipimään kotiini täältä metsän siimeksestä.
Tässä on jonkun papparatsin ottama kuva takapihaltamme. Se oli sitä aikaa kun olin vielä kuuluisa, en tosin muista koska.
Tältä puolestaan näytää vastapäätä asuvan naapurimme pihapiiri. Huomaa taustalla oleva moterni talo. Kesäisin alueella viljellään kaikkia hyödyllisiä kasviksia hampusta perunaan.
Ja täältä tullaan sitten ns. pääsisäänkäyntiä asunnollemme. Piha on vähän niinkuin elämänikin, viettää alaspäin ja pahasti.
Siinähän se sitten seisoo rakas harrastukseni. Kuten moni tietääkin, harrastan museoautoja, joilla pääsee vielä joten kuten eteenpäin. Tänä talvena ostin (otin) siihen ulkoisen sisätilan lämmittimen. Se on äärettömän kätevä ja halpa. Sen kun heittää illalla auton päälle, niin ei tarvihe aamulla rapsutella kuin persettään. Lasit on kirkkaat kuin mielialani.
Nyt sitten tiedätte, missä Piiparinen asustaa ja mistä lähtee nämä korkeatasoiset kirjoitukset maailmalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti