Siis pyöritä, lennätä pellavapäätä.

To. 20.6. Juupa juu, niinhän se juhannus polkaistiin meidän kolhoosin osaltakin käyntiin, heti iltasella. Auton nokka suunnattiin kohti mökkiä n. klo 18, kun oli vielä pikaisesti käyty kaupassa hakemassa täydennystä. No matkahan oli jo sujunut oikein puoleen väliin asti, kun anoppi soittelee ja siinä samassa rytäkässä heidät pyydetään aattona syömään ja kakkukahville. Heti miten auton täyttää tyttäreni karmaiseva, äänivallin ylittävä huuto, kakku jäi keittiön pöydälle. No sydänhieronnan jälkeen lähetimme Turun tauskille tekstarin, soita heti jollekkin meille. Hui ja samassa puhelin soi ja pyysimme häntä hakemaan illalla töistä tullessa vielä kakun matkaan, kun ajelee mökille.

Toinen tyttäreni ja fiksumpi vävy oli jo tulleet mökille hieman aikaisemmin ja aloitimme saman tein vuoteiden sijaamisen, sekä tietenkin täyttämään jääkaappeja, niitä löytyy kolme, kaikki tarpeeseen, sillä ruokaa oli.

No sittenhän se kello jo lähentelikin puolta kymmentä ja pihaan porhaltaa tulikiven katkuinen turkulainen. Aloittaa ripityksen saman tein, kun hänelle oli lähetetty viesti, SOITA HETI, tai minä olin lähettänyt. On niin käärmeissään kuin onkimato, "ÄLÄ KOSKAAN LÄHETÄ VIESTIÄ, SOITA HETI". Hän menee paniikkiin, kun luulee että olemme koko porukka hukkuneet kanoottiretkellä, kraateri osunut mökkiin tai hänen vesipiippu on varastettu. No minähän lupasin parantaa tapani.

Seuraava laukaus aurajoen atleetilta osuu tyttäreeni. Hän ilmoittaa, että juo juhannuksena valmistujaisjuhlista jääneen kuohuviinipullon. No se ei sitten sovikkaan vävyn kuvioihin. Ei sitä juoda, koska se sisältää hänelle tunnekuohua joka juhlista jäi. Tyttäreni lupaa ostaa samanlaisen tilalle, ei käy. Sitten kun kaikki huutaa kurkku suorana, pidä samppakaljas, hän taipuu ja rauhoittuu.

Myöhemmin illalla vielä otimme sitten pienet esisaunomiset, todetaksemme, että sauna toimii, vihtakulttuuri ei. Naiset olivat tehneet, tai vanhempi tyttäreni, vihdan. Se oli yksi tuuheimmista vihdoista jonka olin nähnyt. Ja hajuakin tuli tuplaten. Kysyinkin häneltä, laittaisiko hän aattosaunan vihtaan vielä toisenkin oksan, vai hoitaako miesosasto vihdan teon, saimme luvan.

Pe. 21.6. Aattohan se kaikesta huolimatta koitti ja muistaakseni aurinkoinen sellainen. Kömmin vuoteesta jo hyvissä ajoin, taisi olla noin kello viisi. Koska päivästä oli tulossa kiireinen oli muu porukka saatava hereille, niinpä aloitin soittoharjoitukset rakkaani kanssa. Ja  kun sitä oikein rämpytin reiän kohdalta, niin unisia naamoja ilmestyi oviaukolle. 
Aamupalan jälkeen suuntasimme vävyjen kera tori.fiille. Tai oikeimmin menimme hakemaan soutuveneen penkkiaineita, jotta saisimme penkit kuntoon ja pääsisimme kalastelemaan. No eihän se tämäkään reissu sujunut ihan käsikirjoituksen mukaan. Kun penkkiaineet oli hommattu, suuntasimme huoltikselta hakemaan ruohonleikkuriin bensaa. Ja kuins ollakkaan, kun piti siirtyä huoltikselta S-markettiin ruokatäydennysostoksille, niin Turun turvapäälikkö ei suostunut ajamaan, kun en laittanut turvavyötä. Oikeinhan se tavallaan oli, mutta olen hieman itsepäinen luonne, niin en suostunut sitä pistämään. Hän siirtyi kyllä mittarikentältä parkkiruutuun, kun takana vuoroaan odottava 110 kiloinen hels enkelssi tuli sanomaan sanan poistu. Minulla ei ollut turvavyötä siirtymävaiheen aikana. Siinä parkkiruudussa sitten alkoi Turku - Tampere maaottelu, lajina tulinen tuijotus. Sanansäilä lenteli periaatelinjoilla ja vävyn autokoulussa muka saamilla tiedolla, väitti että hän joutuu maksamaan sakot jos poliisi pysäyttää. Toinen vävy takapenkiltä korjasi asian oikean laidan, et joudu, appiukko on yli kaksitoista vuotias tai siis ei ainakaan alaikäinen lapsi. Oli oikeassa muuten, mutta tavoiltani olen väliin kuusivuotiaan tasolla. 
Herrasmies kun kuitenkin olen,niin lopetin tämän typerän kiukuttelun ja sanoin:" Okei en laita vyötä, mutta lähden sitten kävelemään, tavataan S-marketilla. Siitä hää sitten kurvasi onnellinen hymy naamallaan ja takapenkillä istuu toinen vävy ilman turvavöitä, kyyry asennossa, kahden neliön lastulevy niskan takana. En tänä päivänäkään tajua, mikä turvallisuusriski minä olin, muuta kuin periaatteelisella tasolla. Kyllähän se kyrsi kun vanhahko mies, kipeine selkineen, kulunein lonkka ja varvas vaivoineen pistetään kävelemään noinkin pitkä matka, eikä mulla ollut kenkiäkään. Mutta kyllä tää Turun vänskäkin ihan mukava poika on, aina silloin sun tällöin.

Niin sitten tuli vielä puhelinsoitto kun olimme palailemassa mökille, minäkin olin kiltisti vöissä ja takapenkin mies ilman. Poiketkaa siwassa se on pelkkää säätöä, tuokaa munia ja jäätelöä. Turkmenialainen ilmoitti, että hän syö sitten vain vapaankanan munia ja minä jotta paskat, munat kun munat. Otin siitä pari kennoa munia ja kun minulla ei ollut silmäslaseja, niin pirulauta, ne oli vapaalla pudotuksella munittuja. En huomannut kysyä häneltä haluaako jäätelön ahtojäästä, irtojäästä vai umpijäästä.
No sittenhän mökillä alkoikin melkoinen rumba. Vaimo lykki ruohoa, siis lyhyeksi, kone vie bensaa tankillisen parillakymmenellä metrillä ja kun täyttää uudelleen, niin menee jo koko lopun kenturan kerralla. Siinä onkin jokin vika, menee kai vähän puurot ja vellit sekaisin tai jotain sinne päin. Ykkösvävy teki penkit, kakkos vävy kokos koko kokkoa ja likat touhus jotain heinä ja ruokahommia, mää makasin väkisin, kun olin niin lyöty mies siellä kauppareissulla. Vävy sanokin, että asia ilmeisesti kaivertaa minua tosi pahasti kun jupisen siitä alati, niinhän se kaiversikin. Koko juhannukseni oli menossa pilalle. Kiristelin housujeni vyötä alvariinsa, kun pelkäsin siitä huomautettavan. Suunnittelin kokolle jo jonkinlaista asbestipukua, jotta turvallisuuteni olisi taattu. Uimakellukkeet olin jo laittanut valmiiksi saunan kuistille, koska jussinna niin moni hukkuu. 
No kyllähän mää sitten vähän lepyin kun päästiin kahvitteleen tyttäreni tekemää tosi maukasta kakkua, mansikka sellaista. Harmi kun hän meinaa  muuttaa sinne Turkuun syksyllä. Mutta keksinkin  oivan konstin, millä hänen ei sinne tarvi muuttaa. Kun he istuvat muuttoautossa, nokka kohti turhaa Turkua, niin ei laita turvavyötä, eihän se kolli silloin suostu mihinkään ajaan, niin niiden on jäätävä Tampereelle, tai likan siis, kyllä se vävy voi sinne kaahata ihan rauhassa valmisteleen maihinnousua.
Illansuussa alkoi savustustalkoot. Se oli meidän tosimiesten hommaa. Minä ja vaimon veli. Tätä ei voinut antaa poikasten harteille, me olimme jo seitsemäntoistavuoden kokemuksella tämä homma hoidettu ja hyvin. Menestys oli aina taattu, niinkuin meidän Levy-alen bändinkin, siitä joskus myöhemmin, on niin pitkä juttu. 
Savustuksen lomassa lähdin vihta-aineiden hakuun. Ettekä ikinä arvaa kenen kanssa ajaiduin jälleen eri lahkoon. Tuulee Turusta. Seuraava vänkäys alkoi vihdan oikeasta sidonnasta, oikealla vitsalla, ei narulla. Minä kun yritän näyttää hänelle oikea oppista sidonta menetelmää, niin hän vaan toitottaa, ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. No jos sama metodi olisi ollut koulussa, ei ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta, niin olisin kuuden laudan ylioppilas. Eihän tähänkään asiaan mitään ratkaisua muka saatu, sain taas rangaistuksen, ei saunaan, kun et osaa sitoa vihtaa, vaikka tein sen samalla lailla kun vihdan tekemisen maailmanmestari. En mää kyllä ymmärrä mitenkä joku jaksaa kinata koko ajan ja joka asiasta. Ja mistä löytyykin aina kinakaveri näinkin pienestä porukasta.

Sen verran tää turvavyö ja vihta homma nyppi, että annoin Turun vävylle tuta saunassa, mistä on manselainen appiukko tehty, tän saunan hän muistaa aurajoen aalloillakin.

Kalat valmistuivat ajallaan ja pääsimme todella hienoon naisten loihtimaan pitopöytään. Oli jos jonkin näköistä sörseliä laidasta laitaan. Joukosta erottui kyllä todella hyvä saaristolaisleipä, sekä maukastakin maukkaampi kalakastike. Ai niin nehän olivatkin, vaikka ette uskokkaan, minun tekemiä, siis minä itse.
Iltahan siinä kului juopotellessa ja laulaessa. Päätimme saunoa yhteissaunassa, kun minulla oli kerrankin uikkarit ja tosi suuret. Saunan kuistilla laulu raikui, kun itse Piiparinen säesti, hanuri oli jo soinut pitkin päivää ja voimakkaasti, joten nyt oli instrumenttina kitara. Se oli kyllä vähän epävireinen, niinkuin koko porukka.
Ilta vaihtui yöksi ja oli koko kokon polttaminen. No eihän se piru syttynyt, mutta sehän olikin turkulaisen tekemä. Kyllä ne kaupunkinsa osaa polttaa, mutta pienen risukasan kanssa on ihan kuutamolla. Oli muuten kaunis kuutamo, ihan siis luonnon puolesta. Siinä viskeltiin sytysnestettä ja bensaa niin innokkaasti, että meinas munakarvat palaa silmäripsien kanssa samassa kaupassa. No siinä sitten jo menetimme toivomme ja istahdimme nuotiolle, niin siellähän se Turun oma poika häärää ja rassaa kokon kimpussa, kunnes se syttyy. Pisteet Turulle, olis se kyllä syttynyt muutenkin. 

 Kuten kuvasta näkyy, ei se hyvin syttynyt, ei ne turkulaiset osaa mitään.

Nukkujussi sitten valtasi pikkuhiljaa niin vitsan kuin vihdankin vääntäjät ja aloimme hilautua kukin omiin pesiinsä, jotta olisimme jälleen pirteitä juhannuspäivänä.
La. 22.6. Heräilin siinä jo hyvissä ajoin, oli iskenyt jälleen keittiövuoro. Kello taisi kyllä olla jo melkein seitsemän, kun käynnistin tiskikoneeni. Ja sen jälkeen värkkäilin unikeoille vähän aamupalaa, jotta jaksavat kinata.
Kun heimo oli kokonaisuudessaan koolla niin aloimme suunnitella minkälaisella aikataululla syödään. Suunnittelu kesti niin kauan, että olikin jo pienen päiväruuan paikka. Hampurilaisia väännettiin kuin maks ronaldissa konsanaan. Pihvit oli itse tehtyjä käsin, minun ja tyttäreni, olivat hyviä, omin käsin ruokaonneen.
Siinä syömisen lomassa totesimme toisen vävyn retaleen kanssa, jotta ruokahan saattaa loppua, niin eiköhän lähdetä kalaan. Ja lähdimme kanssa. Hän on oikea kalamies, minä vain muuten hanKALA. Sieltähän sitä kalaa oli tyrkyllä roppa kaupalla. Vävyltä pakeni iso hauki, mutta sai vastaavasti veneesen asti muutaman ahvenen. Ja Piiparinenkin pääsi nauttimaan kalaonnesta, pieni hauki, vähän isompi kuin tulitikkuaski. Vaadin, että se on savustettava, mutta hävisin tuomariäänin yksi nolla. Oli muuten ensimmäinen kala neljäänkymmeneen vuoteen. Minkä siis itse ongin.

Sitten alkoivat ratki riemukkaat juhannusolympiaadit. Pihanurmi oli veletroomina tai jonain buudumina ja siinä suoritettiin jos jonkinlaista kisaa. Aloitimme tikanheitolla, minä voitin. Seuraavana mölkky, minä voitin. Sitten seurasi ammunta, minä voitin. Ja lopuksi tarkkuus rispii, joku muu voitti. Kisa sujui iloisesti ja mukavassa porukkahengessä, koska Turun vävy oli lähtenyt töihin iltapäivällä ja se vähän kyllä minua harmitti.

Ilta päättyi lätyn paistoon nuotiolla. Kuu loisti edelleen komeana, hyttyset inisi ja posket jauhoivat kahden litran lättytaikinan ahnaisiin kitusiin. 

Ja loppuillasta meno nuotiolla muuttui astetta riettaamaksi, kun daamit
                     heittaytyivät varsinaisiksi lättyviikareiksi 

Niin sunnuntai oli vain sunnuntai. Tasattiin jäljelle jääneet ruuat ja sitä oli tosi paljon, joten meilläkin jatkuu juhannus kotona, sapuskan suhteen.

Tässä sitten lisää juhannuskuvia:

                           Aamupala oli katettuna aattoaamuna

                                 Juhannuslimot olivat taivasta hivelevän kauniita

                                          Vesiliikennettä oli molempiin suuntiin

                                    Ja illallinen heela porukalle ja kaikki män

               Välipalana oli hod dog, oli vähän karvaan makuinen

Joka päivä joka ikinen yö

No viime viikolla sitä päästiin sitten taas työn touhuun. Keskiviikkona suunta oli sinne Kämmenniemeen, jossa odotti hulppean kesämökin pihatyöt. Konemies oli heilunut tontilla jo toista viikkoa ja muut hommat sitten aloitettiin saman tein. No sitä samaa soheltamistahan se oli kiviä sinne, soraa tänne jne... Mökki oli sellainen puolen miljoonan vaatimaton hökötys ja pihahommiinkin uppoaa useampia tonneja riihikuivaa valuuttaa. Toisilla on millä mällätä ja toisilla ei tahdo olla edes suussa millä mällätä. En ollut muusta kateellinen kuin populaatiohäviittäjästa. Se hurisi äänettömästi rantasaunalla ja koko tontti oli hyttysetöntä aluetta. Tosi mainio keksintö. Jotkut virittelevät omia karkottimiaan, tyhjään pulloon fariinisokeria ja hiivaa,sit annetaan käydä. Imasee muka hyttyset pulloon ja ötökät häviää. Paskan marjat sinne ei mee hyttysiä ellei niitä ensin itse tapa ja laita pulloon, on kokemusta.

    Tässä on kuvaa pihapiiristä, missä laitetaan luontoa uuteen uskoon.

                           Ja tässä itse viherpiipertäjä Piiparinen

Menihän se aika nopeasti tämä lyhennetty työviikko ja luontokin avasi hanansa perjantaina, niin sai kostuketta ulkoisesti ja sisäisesti, ulkoinen oli vesi ja sisäinen hiki.

Perjantaina sitten suuntasimme jälleen kohti mökkiä, nauttimaan luonnon rauhasta tyttäremme ja Turun vävytyksen kera, sekä karvapallerot. Ja luonto kyllä näyttikin taitojaan, tuuli puhisi puissa ja järvellä vaahtopäät lainehtivat. Oli jotenkin syksyinen tunnelma kun taivas oli pilvessä kuin piippukerhon jäsenet konsanaan. Ei oikein uskonut, että yöttömän yön juhla oli niin lähellä. On se kumma kun useita tämä yötön yö pistää yyöököttämään. Taisi tämä meidän turkusairaanhoitsuvävy oikein etsiä kans niitä yökön hommia. Jos heidän muutto sinne Turkuun toteutuu, niin sitähän mennään sitten vaimon kanssa sinne yyööööks. 

Lauantaina oli sitten tapahtumakalenteriss  käynti Oriveden vilkkaalla torilla. Sinne suuntasimme tyttäreni ja Turuun vävyn kera. Vävy ajoi, koska halusimme tyttäreni kanssa heti aamusta vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ja niitähän riitti, ei mennyt kuin pari kilometria ensimmäiseen, mutta se siitä.

Hetken kuluttua edellisestä, suoritamme jälleen paniikinomaisen jarrutuksen käsijarrun kera ja käännymmekin pihakirppiksen portista sisään. Ei ollut kyllä hukkareissu, sillä löysin sieltä piippurekvisiittaa seuralle. Hankita oli hinnaltaan 1€, mutta annoin 15 senttiä tippiä. Ostos tekee 20 senttiä jäsentä kohti, täytyy pitää hankinnan tiimoilta hätäkokous.

Heti alkuun sanottakoon,että tämä kuva ei todellakaan ole Oriveden torilta. Kun tulimme torialueelle niin huiske ja hulina oli kaukainen haavekuva vain. Oli yksi puukoppi, mistä sai kahvia, yksi kalamyyjä vanhoine kaloineen ja kaksi tiukka ilmeistä hanuristia ja meidän kolme hanuria, ei muuta. Soittajat tuijottivat siihen malliin kun kävelimme ohi, että jos ei killinki kilahda kuppiin, niin täällä on turha tehdä ostoksia, niin mitä ostoksia. Siispä suuntasimme Oriveden Stoukmannille, eli löytöteksiin ja suoritimme tarvittavat ostokset. Itse ostin palmu uimahousut, jolle kaikki nauroivat ja olkihatun, olin ihan Tuure Kilpeläisen näköinen. Vävykin osti samanlaisen hatun, kun ensin vain löysimme tarpeeksi suuren kokoisen, elikä suurimman. Sillä ne sen rastat vievät niin paljon tilaa isossa päässä. 

Samalla sitten kiersimme kaikki kaupat, mutta tärkein ostos lienee paskahuusin kuivike, kun juhannuksena tuppaa kaikkien pakki mennä vähän niinkuin sekaisin.

Sunnuntaina suuntasimme hyvissä ajoin kotiin kasaamaan huonekaluja ja illan kruunasi hääpäivän kunniaksi nautittu häränpihvi, vihannespedillä, ravintola Huviretkessä. Tosin virallinen hääpäivä on vasta 19.6, mutta silloin mulla on niin paljon muuta hommaa ettemme kerkiä juhlia.Täytyy leipoa ja laittaa kaikenmaailman sörsseleitä juhannukseksi.Meille tuli kolmekymmentäyksi vuotta täyteen kolmekymmenvuotisesta sodasta. Siispä oikein hauskaa juhannusta kaikille lukijoille ja hukkukaa huolella jos hukutte. Palaamme asiaan jussin jälkeen.

Miun naama vähän kalpeni, kun aamu siitä valkeni

La 8.6.Näinkö meille aina täällä käy, varsinkin minulle. Aamu alkaa aurinkoisena ja hyvin hyvin kauniina. Sutaisin siinä pienet aamuvedot heti alkuun. Kun tottahan toki se eilen maalaamani seinä piti tietysti maalata toiseen kertaan. Kyllä minä sen tiesin, mutta en sitä laiskuuttani viitsinyt eilen tehdä. Tämä oli pientä, sillä paljon paljon pahempaa oli luvassa. Ensin kuitenkin söin runsaan aamiaisen, kun oli luvassa pitkä ja raskas juhlapäivä. Äitini opetti minulle jo hyvin nuorena, että ei saa juoda tyhjään vatsaan. Tämä kaikki oli siis vielä plussa merkillä varustettua.

Ja sitten huuto kiiri ympäri residenssiä."Oletko muistanut sovittaa niitä vaatteita?" Niin, en tietysti, mitä niissä kerran aikoinaan kaupassa jo sovitetuissa vaatteissa olisi vikana, ei mikään. Kaapissa oli housuja suoraa, shortsia ja väriltään vaaleaa mallia ainakin kuudet. Kyllä oli varaa valita, mutta ilmeni pieni proplematiikka. Se kuuluisa henkilö teeveestä siinä Honkajokikaupan mainoksesta,JOKU, oli käynyt siirtämässä viisistä housuista nappia taakse päin. No kiristihän se vähemmästäkin. Kuudennet meni hyvin jalkaan, kun vedin sixström pakkiani hieman sisään ja olin hetken hengittämättä. Miten luoja on luonut tälläisen otuksen tähän ikuiseen kadotuksen maailmaan. Ei täällä ole toista minunkaltaistani. Laitettu kolibrin aivot ryhävalaan ruumiiseen.
Siitä me sitten suuntasimme erillaisten vaiheiden jälkeen kohti mökkiä, missä siis alkoivat Turunvävyn valmistujaisjuhlat. Itse tilaisuus oli vasta klo 16, mutta sitä ennenhän oli monen monta hommaa tehtävänä, kaikilla muilla paitsi minulla. Minun hommani oli vain ruohikon leikkuu,taivotteena saada ruoho lyhyemmäksi ja leikkuri ehjänä takaisin varastoon. Kiskaisin koneen kehiin ja aloin nyppiä sitä käyntiin, no eihän se piru käynnistynyt. Vetelin ja vetelin, kuin viimeistä päivää. Kuului vain vaimea ptru. Potkasin kylkeen ja menin "tauolle". Viidentoista minuutin kuluttua sama homma ja sama lopputulos. Parikytä minsaa ja edelleen, ruoho kasvoi. Siinä oli huvennut tehokasta työaikaa jo niin paljon, että päätin pitää ruokatunnin. Kun olin syönyt oli tietysti ruokalevon aika. Suuntasin sänkyä kohti ja vetäsin ohimennen leikkuria ja se saatanan kone yskäs ja lähti käyntiin.
Ja sitten H- hetki läheni ja juhlakalu saapui paikalle, vieläpä pystyssä. Tilaisuus koululla oli sujunut hyvin ja hän oli siellä pokkuroinut puku päällä missä oli Turun vaakunapinssi rinnassa, voitteko kuvitella. Onneksi hänen rinnallaan oli muutakin, minun kaunis, älykäs ja kaikin puolin fiksu tyttäreni. Hommahan olis kussu muuten ihan täysin. Ei siinä mitään,kyllä hän ( vävy ) oli hommansa hoitanut mallikkaasti. Todistus oli hyvä, parempi kuin minulla aikoinaan, kun valmistuin amatsusta, tosin siihen ei paljon vaadittu. Opinnäytetyö oli kovissa ja kauniissa kansissa kaikkien luettavissa, en siitäkään ymmärtänyt muuta kuin osion alkoholin haitoista.
Juhlakansa oli jakautunut tilaisuudessa vähän kuin kahteen kastiin. Melkein satavuotiaisiin ja melkein viiskyt vuotiaisiin, niin ja tietysti vielä melkein keski-ikäiset. Tilaisuus oli leppoisa ja koruton, juuri valmistunutta muisteltiin lämmöllä ja kehuttiin maasta taivaisiin. Juhlakakku oli tyttäreni ja vaimoni aikaansaannos, toffee sellainen. Lohipiirakka oli vävyni ja Pirkan aikaansaannos, hyvä sellainen.
Ja sitten päivän kruunasi lopuksi sauna, kun vieraat olivat poistuneet. Tai siis ensinhän oli kyllä syötävä jotta jaksoi saunoa. Ja sitten me piippuseuralaiset tarpoimme saunalle ja aloitimme löylyn ja lestin heiton. Väliajalla vedeltiin "hamppua" ja humalaa. Alkuyön tunteina saunan kuisti oli täynnä heiluvia häkäpönttöjä.
Su 9.6. Aamulla heräilin hyvissä ajoin. Otin kameran följyyn ja lähdin metsälle ottamaan näkäräisiä,mäkäräisiä ja luontokuvia. Aina kun käteni ei tärissyt, otin kuvan ja jokunen niistä onnistuikin. Muuta kummallista sitä ei sunnuntaina oikein tapahtunutkaan. Jaa paitsi yksi hyvin merkittävä asia täytyy mainita. Vaimoni juttailu ja puttailu oli tuottanut tulosta, hän mahtui kanoottiin. Kiloja on karissut kun kuusen neulasia jouluna ja tässä siitä dokumentti kaikille kannustukseksi ja katseltavaksi, kuuri on kestänyt viisi viikkoa.

                                  Hoikka on kuin hongankolistaja.

Ja tässä näitä luontokuvatuksia:

        Huomatkaa perhonen vasemalla ja joku ötökkä oikealla, rusk.

Niin jos muistatte kun laitoin lappuja kaupan seinälle, että suoritan pieniä hommia pientä korvausta vastaan. Siinä kun oltiin mökiltä lähdössä, niin puhelimeni pärähti. Joku nainen siellä kyseli vieläkö suoritin hommia. Uteliaisuuteni heräsi ja yritin udella mitähän hommaa olisi luvassa, vastaus oli hyvin  epämääräinen, no vähän kaikenlaista pientä, sitä sun tätä. En uskaltanut uskollisessa aviosuhteesa olevana ( vielä ) lähteä tähän taikinan veivaus projektiin mukaan ja kieltäydyin kauniisti. Yöllä kun mietin asiaa, niin harmittelin, ei pitäisi tehdä äkkinäisiä päätöksiä.

Päivä kaunein sammuva on, niin myös minäkin.

Niinpä siinä sitten kävi, kuten monasti ennenkin kivihommissa, että eilen illalla tuli pomolta soitto, jotta tälle päivälle ei sitten olisi hommia, kun muurikivet eivät ole vieläkään tulleet. Hei miettikkää mikä työhistoria heti alkuun, kolme töitä, yksi rokulia. Ei paha. Minua moinen ei häiritse, sillä johan sitä tänä keväänä on vällyn alla vehdattukkin, ihan yksikseen tosin, joten joutenolon saan hyvin kulumaan  vanhalla rutiinilla. Ja kyllä se lupas, että ens viikolla aloitetaan hommat kämmeneenvetoniemessä, niin päivät venyy kun jenkki purkka.

Mutta aina sitä jotain raapustettavaa saa aikaiseksi luppopäivästäkin. Aamu meni sählätessä. Kun ei ollut töitä, niin sai nukkua pitkään. Heräsin viis yli viis. Vaimo heräs kuudelta ja piti meikäläistä jälleen kerran tärähtäneenä, kun istuin tän nettigramafonin ääressä. En suinkaan jouten, vaan tekstitin hyvälle naisystävälleni Savon sydämmeen riimejä, hänen todella upeisiin valokuviin. Tosin meikäläisen riimeillä on taipumus pilata ne hyvätkin kuvat. Olemme tavanneet luonossa vain kerran, tai siis tapasimme oikeasti ravintola Plevnassa, mutta meillä oli heti kemiallinen yhteys, muutaman tuopin jälkeen.

Mutta meilailtu, faceiltu ja heilailtu ollaan ihan vaan teknisesti, se on turvallisempaa. Turvateksti on varmempaa, ei tule vahinkoa, kun voi deletoida.

Sitten rupisten riimien jälkeen rupesin valituskirjeen tekoon, sillä valitusaika oli menossa umpeen kuin maho lehmä. Tässä tälläinen pieni episooti asian tiimoilta.

Sai kirjeen ammattiosaston välityksellä päivärahahakemuksestani. Se oli hylätty kuten ounastelin, mutta se siitä, tämä on lyhyt luomiskertomus. Työvoimapoliittisen lausunnon lopussa lukee seuraavaa: Tähän lausuntoon / ilmoitukseen ei saa erikseen hakea muutosta valittamalla. Ja seuraavalla sivulla on teksti: Jos olette tyytymätön päätökseen, voitte hakea siihen muutosta työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalta. Toimittakaa valitus kuitenkin työtömyyskassalle. Kun ei nyt taas mene pieneen parsakaalin kokoiseen aivonpuoliskooni tämä juttu. Ei saa valittaa ja saa valittaa. Valita tolle työtömyysturvalautakunnalle ja lähetä kirje työttömyyskassaan. Mitä helvettiä. Olisko mun nuoruudessani pitäny lähettää ne lukuisat rakkauskirjeet nykyiselle vaimolleni, sen entisille poikakavereille. "Kyllä mää niin mieleni pahotin".

No kaiken tän jaamailun jälkeen vedin kolme varttia kaurapuuroo naamariin, otin fillarin ja polkasin sen käyntiin ja lähin torille lepuuttaan hermojani. Huom pikku pulla ja kahvi teki jälleen tehtävänsä. Aloitin jälleen niin kuuluisan sokerihumalahakuisen syömisen, ollakseni illalla imelä kuin .... en saa tähän ny mitään sanaa stemmaamaan niin jätetään tyhjäks. Kaupan ja parinkympin lenkin jälkeen laskeuduin rivitalomme takapihan kiitoradalle orkunni viereen. Tulin niin äkkiä, että se pelästy, meidän lemmikki, se on ristitty orkuksi, ette arvaa kenen antama nimi. Niin se on pikku orava. Täytyykin mennä antaa sille pähkinöitä en oo muistanu moneen päivään antaa. Siis odottakaa vähän.

Jeps, saipahan karvahäntäkin pähkinän purtavaksi. On se veikee otus, otan joskus valokuvan siitä niin näette, ette ole varmaan koskaan oravaa nähneetkään.

Ja kuinkas kävikään. Istahdin sohvvalle, aukaisin suomi popin ja kuuntelin. Ja silmäthän siinä lurpahteli, vatsa murahteli, joten tein yksimielisen päätöksen itseni kanssa ja tästä ei ollut valitusoikeutta. Mikrotin makkaran, eikö ole hieno vebri, mikrottaa. Sen jälkeen tuli seuraava vebri levyttää, armeenia termi, pojat tietää ja levyseppähitsaritkin, siis nukkumaan, tirseille. Tunti meni ihanasti ja sen jälkeen vanha tiisselini jyrähti käyntiin. Kaikki kaks pyttyäni, konetermejä: ylälohko ja alalohko, välissä kiertokanki.
Siispä rupesin remonttiprojektiin joka on hieman venynyt. Minun oma pikku musiikkihuone, se on ollut vähän rempallaan parisen vuotta, mutta nyt siihen tulee hieman eloa. Maali oli ostettu jo kevättalvella, siispä ei muuta kuin valmistelut käyntiin ja pensselit santaan ja rukkaset naulaan eihän tässä muukaan auta.

No siinähän nyt ei meikä pojalta kauaa mennyt yhen seinän maalaamisessa. Pari muuta jätin vielä maalaamatta, ei huvittanu. Ajattelin vatsallani ja lähdin mieluisan hopini pariin keittiöön. Ruuan laittoon, en syömiseen. Olen sellainen ruokahopitti. Joka jääkaapille kipitti. 
Kokatessani en juurikaan käytä mitään ruokaohjeita, koska niitäkään, kuten sääntöjäkään, en noudata. Olen luonnonlapsi ja ammennan pohjattoman taitoni inspiraation lähteiltä joka pursuaa sisääni mitä ihmeelisimmistä oivalluksista ja tänään sain jälleen yhden. En pysty sitä selittämään mistä ja miten se tuli, mutta voi olla että olisi ollut parempi jos ei olisi tullut ollenkaan. Kun meillä kevyesti syödään, niin menyy oli sitten kasvisjauhelihapihvit. Nyt varmaan nämä kuvat jo heruttavat veden kielelle, joten tavoistani poiketen julkistan reseptin kaikkien aktiivisten lukijoiden käyttöön. Kun suurinosa varmasti kokeilee tätä reseptiä, niin vastuu lakkaa kun olette syönyt ensimmäisen palasen. Jos ylipäätään onnistutte saamaan niistä yhtä herkullisia kuin minä.

Taikina

                                                       
                                                                         Paisto

Valmis tuote

Resepti:

54 g korppujauhoja turvotetaan Valion mansikka lime keittoon, keittoa noin 1,54 dl.

Jauhetaan yleiskoneen terällä, varhaiskaalia, selleriä, vihreää paprikaa, meillä pakollinen, voi olla muunkin värinen ei mielellään musta, se on silloin pilalla, fenkolia, purjoa ja 4 suurta valkosipulin kynttä. Jauhelihaa, rasvaa 10% tai alle, 369 g ja parit kananmunat joukkoon, meillä käytetään vain valkuaiset, ei siis silmistä, koska kaikki valtias, rasvaprosenttien äiti ja jumalatar Juuuuuuttasberg näin on pyhässä sarkamentissaan määrännyt. Eli tehdään taikina. Mausteet on sitten tärkein juttu, mutta toki saa soveltaa, mutta en suosittele, sillä silloin lopputulos ei ole niin hyvä.

Orange pepper

Pasta basillico

Valkosipulirouhe

Suolat, yrtti tai neutral

Makea hilikastike

Soijakastike

Ja tässä se oivallus ja taikinan kruunaamaton mauste, suklaa-chili kahvia n. kaksi teelusikallista.

Kaikkia tykytarpeita voitte mättää mielenne mukaan ja mausteita hymyn mukaan niin ruokailuiloittelu voi alkaa, kun olette paistaneet pihvit sopivassa lämpötilassa levyllä, meidän kuusitoistavuotta vanhassa indiktuuri hellassa se oli asteikolla viisi. Kastikkeen voi tehdä konjakista, kermasta, sinapista tai mistä vain, Tapio viinaa en suosittele, se on tarkoitettu meillä päin ainakin vain kaurapuuroon voisilmäksi, loma-aikana.

Voin vannoa kautta kiven, kivimies kun olen, ja kannon että pihvirespti toimii, se ei ole mikään häppihuuli.

Nyt kun olen syönyt ja tehnyt muutakin tarpeetonta, niin on aika mennä sovittamaan kesäjuhlavaatteita. Sillä huomenna juhlimme rakkaan Turun vätyksen valmistujaisia, onnea siis hänelle. Ne pidetäänkin vähän kuin metsässä, siellä mökillä. Piilossa julkisuudelta, niin on parempi. Mutta juhlista sitten viikonlopun jälkeen enemmän kun olen toipunut niistä, voi mennä muutama päivä.

Mä naulaan ja naputan, kiviäkin koputan.

4.6. Ti. No niin suuri valtakunnallinen päivä. Meikäläinen fillaroi kivihommiin ja suomen liput liehuu saloissa. En tiennyt että tää oli niin suuri tapahtuma, jotta oikein liputettiin. Ei sen puoleen kyllä meikäläinen liputuksia on saanut ennenkin, meinaan ulosliputuksia radalta. Tuo lippuhomma olisi osunut kohdalleen, jos kyseessä olisi ollut kaatuneitten muistopäivä, mutta puolustusvoimien lippujuttu ei oikein iske meikäläiseen, kun niitä korpin jämiä ei annettu edes viiskyt täytettyäni. Kuvitelkaa, armeenia käyty, 11kk ja siinä aliupseerikoulu, kahdet kertaukset kolmansiin ei tarvinu mennä ja edelleen panssarijääkäri. Ei auennu upseerinura ei.

Mitäs siitä, kivimiehen ura on auennu ja se riittää. Ja päivähän alkoi niinkuin kaikilla muillakin djuunareilla. Työmaan piirustukset tsekkailin, en niistä paljon mitään ymmärtänyt, mutta näytin kauhian tietäväiseltä. Nyökyttelin päätäni aina sopivan lausahduksen kohdalla ja harvakseltaan myötäilin,sanomalla kyllä. Kai se pomo huomasi että olin vähän muissa maailmoissa ajoittain ja kysyi, onko ilmavaivoja, kyllä.

Hommat alko sitten heti rehvakkaasti. Tielle kipattiin yhdeksän mottia ruokamultaa ja loppu onkin sitten historiaa. Kolmen tunnin päästä pääsin kivien asennukseen, kun ruokamulta oli huvennut muutamalla motilla. Se oli sellanen pehmeä lasku, kun se multa oli niin pehmeää.

Joten siirryin asentamaan nupukiviä, jotka mestari totesi myöhemmin väärin laitetuiksi, oli jäänyt reunoille yli sentin toleranssi. Mutta ei se mitään, tekevälle sattuu, varsinkin kun ei tiedä mitä tekee.

Se niistä kivihommista, ei niissä mitään kertomista ole, koska se on vain pelkkää fyysistä hommaa ja tuskin kiinnostaa ketään, eikä oikein minuakaan, muuten kuin palkan puolesta ja sekin on ihan hanurista. Mutta sehän sopii minulle kun olen kertonut olevani muusiikkimiehiä.Hanurihommat jätän kyllä muiden harteille.

Illalla sitten kruisailin kotia kohti, edessä seittemän kilometriä lievää ja vähän jyrkeempääkin ylämäkeä.Se kävi hyvästä venyttelystä ja loppu jumpasta. Syötyäni palasen lenkkimakkaraa ja purkillisen jogurttia, istahdin nojatuoliin ja aloin tuijottaa teeveetä. Vähän siinä torkahtelin ja korahtelin, mutta oli niin pirun raukee olo. Sitten kun piti nousta ylös, niin jähmetyin ikääkuin lähtökuoppiin. Jäsenet jäykkänä, ei kaikki, en kattonu haartcorea, ja nivelet nitkahtaen rupusin itseni ylös. Olo oli kuin junan alle jääneellä ja seuraava juna jo tulossa asemalle. 

Keinahtelin jääkaapille ja tankasin jo hiilimonoksiitiä huomista varten, päätin aloittaa skraappauksen vähän myöhemmin.Sehän nyt on muodissa näitten kaiken maailman bergiuksien ja muitten kuihdutusmuotojen kanssa. En mää oikein sitäkään ymmärä, kun suurin osa kiduttaa itteensä muutaman viikon ja muutaman kilon. Laihduttuaan ne syö juhlan kunniaks ittensä alta aikayksikön takasin entiseen painoonsa, aloittaaksen alusta. Meneehän se vuosi noinkin. Kyllä mun mielestä kannatta lihottaa kokoajan ja ihan vähän vaan ja laihduttaa taas viäkin vähemmän.

No näin tää homma nyt sitten etenee vähän kuin Matin ja Tepon kaavan mukaan. Saas sitten nähä kuinka kauan ne kattelee mua, kun kummiskin alan muutaman viikon päästä laittaa VSJ kroupin orkaanisaatiota uuteen uskoon. Sillä konstilla mää varmemmin ne lähtöpassit taas saan ja firma hyvät rationaali uudistukset vähän niinkuin kylkiäisinä. Eikä se mitään, näillä eväillä edetään ja kertoilen sitten taas kun jotain kerrottavaa on, niinku nytkin, ei ollu oikein mitään kerrottavaa ja sivu tuli täyteen jotta vilahti.Palkkaiskohan seiska lehti mut toimittajaks. Niillä on lehdessä oikeestaan pelkkiä kuvia, ei tekstiä nimeksikään, eivät osaa skriivata. Meitsi kun pääsis pukille, niin ei olis kuvia paljo mitään, mutta juttuja olis.

Niin tulikin vielä tosta Matista ja Teposta mieleen yks juttu. Mun Turun vävy(kokelas,ainiaan) valmistuu ny meikäläisen omaishoitajaks, psykiatrian puolelta, se menis enemmin nuorisopuolelle, mut hyvä näin. No se on koko ajan menossa sinne Turkuun, en ymmärä miks, kun kerran on Tampereelle päässy. Mulla kun ei ole rahaa ostaa sille lahjaa, en kai ostais vaikka oliskin niin päätin antaa tätä henkistä lahjakkuuttani ja sanotin vanhaan biisoniin uudet sanat, saa käyttää.  Laulaa en viitti, sillä juhlavieraat lähtis saman tien kotiin. Ja tässä se olis, sävel menee kipaleen Menolippu mukaan eli One way ticket to the bluus.

Matkaan lähde, matkaan lähde jne......

Matkaan lähde, sulla Turkuun menolippu on.

Tässä lippu tuo, se sua helpottaa,

matkaan lähde vaan

ei sulta mitään jää, tännekkään

Sulla Turkuun menolippu on.

Suuntaa keskustaan, kohti asemaa,

junaan nouse vaan.

Ilman pelkoa, eteenpäin.

Sulla Turkuun menolippu on.

Sun pakko matkustaa on sinne päin

Tampereelta pois juna vie.

On aivan sama mulle minne meet

kun vain pitkä on  tie.

Matkaan lähde, jne...

Katso taakse päin vain viisaat tänne jää

Päätös oli sun, et sitä muuttaa saa, tietenkään.

Sulla Turkuun menolippu on.

Tulet kaipaamaan, Mansen muhinaa.

Paras paikka tää, Turku toiseks jää, tietenkin

Sulla Turkuun menolippu on

Sun pakko matkustaa on sinnepäin
Tampereelta pois juna vie jne....

Juu kyllä se tää Turun vävy ihan fiksu mies on, paljon fiksumpi ku mää, siis omasta mielestään. Ja hää jeesas mua tän blogin teossa ja se oli hieno veto. Muut ei oikein halunnu jeesata, ne pelkäs pahinta ja ihan oikeutetusti, näinhän siinä kävi.Niin ja ei se toinenkaan vävy tosiaan tampereelta oo jostain idästä, mutta se on ihan tamperelainen, siis tosi fiksu ja mää oon tuntenu sen isän jo aiemmin, oltiin samassa tuunipaikassa 35 vuotta sitten, maailma on pieni. Niin mun piti lopettaa tää jo ajat sitten, joten lopetankin tämän tähän. " Täällä Aarne Tanninen Washington". Tää on vanha klisee, no ei noi nuoremmat muista tätäkään sanontaa.

Aamu toi, iltapäivä vei.

Pe. 31.5. Niinhän se päivä sitten alkoi sillä työpaikkahaastattelulla. Päästän teidät, arvoisat lukijat heti jännityksestä ja kuten varmaan moni jo arvasikin, niin lopputulos oli, en saanut paikkaa. Tämä ei ole mikään katkeran miehen tilitys tapahtuneesta, vaan ihan niin lyhyesti kuin suinkin pystyn kertomaan, totuus siitä episodista.

Saavuimme välitysfirman kaverin kanssa firman pihaan hyvissä ajoin, kello oli varttia vaille yhdeksän. Mestari saapui vähän myöhemmin ja tilaisuus oli valmis alkamaan. Alkuun kaikkea tätä plää, plää pläätä ja taustatietoa. Sitten ammatillissiin asioihin. "Oletko asentanut betonisia reunakiviä?" Siis juu jaa, kaikkihan ne ovat betonisia kiviä. "Tarkoitan betonisia reunakivia". Meikäläinen siinä huuloset pyöreinä ihmettelee mitä nyt ,ei mene jakeluun, ei vaikka kuinka hoetaan. Siispä perseet penkistä ylös ja pihalle katsomaan mikä on tämä minulle niin outo "betoninen reunakivi". Piha oli täynnä betonisia reunakiviä, mutta hän näytti omasta mielestään vain ja ainoastaan yhtä oikeaa betonista reunakiveä. Kyllä tuttu kivi minullekkin. Painaa satakiloa,ei paljoa kokemusta sen asennuksesta." Tätä olisi sulle tarjolla asennettavaksi sellaiset 5 km". Utelias kun olin, niin heti kysymään, mistähän moinen työmaa  sitten löytyisi. " No sitä en voi kyllä sinulle kertoa". Olipa tosi salainen tieto.

Homma jatkui positiivisemmin. Hän loihe lausumahan minun korvaanikin linnunlaululta kuulostavan mielipiteen." Kivimiehet ovat aivan kuin sinä ja minä. Isoja, lihavia, päälle viisikymppisiä äijiä ja eivät hikoa. No minä kyllä hikoan, muu stemmasi.

Palaveri jatkui. Kehui välitysfirman kaverille,että he ovat antaaneet muillekin firmoille haun näistä paikoista, sitten piti samalla meille kummallekkin pienen esitelmän." Otamme heti hommiin 20 kivimiestä, jos vaan jostain tuot ne tähän pihaan( hakivat vain kuutta miestä)". Siis miehiä ei löydy. En ole rasisti, mutta kehui heillä olevan 40% afrikkalaisia kivimiehiä. "Heillä on korkea työmoraali, oppivat helposi ja ovat kaikin puolin hyviä työntekijöitä". Samalla kertoi kyllä työmaan (tämä paikka ei ollut salainen) missä minä sitten voisin aloittaa tuon ainoan oikean betonikiven asennusopin. Kertoi samalla, että työmaalla on kova kiire ja työtahti on kova, joutuvat jopa tekemään viikonlopun töitä siellä.

Lopuksi sitten kertoi, että hänellä on palaveri kahdentoista aikaan tämän minun asiani tiimoilta ja ilmoittaa minulle kahteen mennessä tulinko valituksi vai en. No sitä soittoa ei sitten lupauksista huolimatta tullut, vaan välitysfirman kaveri hoiti hommansa ja soitti sinne asian tiimoilta. Ja lopputuloksenhan jo tiedättekin. Ihmettyttää vaan vieläkin, olen tehnyt alan töitä yhdeksän kesää, haluaisivat heti kaksikymmentä miestä, olen siinä pihassa heille tyrkyllä koko komeudessani, 95 kg,180 cm ja vanha. Sori vaan et käy.

Se siitä. Ei herra hylkää vaikka väliin unohtaa. Puhelin soi vielä iltapäivällä ja toisesta välitysfirmasta soittettiin, että tuntematon työnantaja haluaisi minut haastatteluun tällä viikolla. Ja voitte olla varma, jos se sattuisi olemaan vaikka tämä sama firma jossa jo vierailin, niin menisin kyllä uudelleen ihan pokkana, " No minä poikahan se tässä taas, sama ihrakasa kuin viime viikolla".

Uteliaisuuteni oli herätetty, joten lähdin jälleen pyöräretkelle.

Suuntasin muutaman mutkan kautta kohti tätä työmaata. Join siinä yhdessä mutkassa suruuni kahvit ja kyyneleillä kostutetun munkin, hyvää oli. Täytyyhän minun pitää ammattitaitoani yllä, pysyä isona miehenä. Ja tässä se työmaa on.

Työmaalta löytyi yhdeksän miestä. Yksi oli ei afrikkalainen. Seurasin tätä kiireistä työmaata puolentunnin ajan. Suurimman osan suurin osa kavereista istui ja ihmetteli. En ole edellenkään katkera, ajattelin vain, että työtahdin puolesta olisin tässä porukassa kyllä pärjännyt. Siitä en ollut varma, millä kielellä minulle olisi opetettu tätä betonikiven asennusta. Kunhan se ei vain olisi ollut tuo rakkauden kieli. 

Poikkesin siinä samalla katsomassa paikkakuntamme ainoaa yleistä saunaa. Se herättää edelleen mukavia muistoja. Olen itsekkin ollut siellä saunomassa muutaman kerran. Niistä retkistä saisi kyllä yhden oman bloginsa, siis niistä kerroista kun hameväki jätettiin kotiin. En uskalla kirjoittaa.

Paikka on kunnostettu muutama vuosi sitten ja on todella idyllinen paikka, omalla tavallaan.

Tulee mieleen Junnun biisi: Yleisessä saunassa, naisten vuorolla.... Kuinkahan siinä kävisi jos sinne oikein naistenvuorolla. Voisi olla heppi eikun nuppi koetuksella. Mutta jos tänne sivistyksen syliin sujahdatte, niin suosittelen käymään saunomassa, auki kesät, talvet.

 Ja niinhän siinä kävi, mökki kutsui ja työhaastattelu kaukainen muisto vain. Ei näkynyt pihapiirissä mustia miehiä, mutta työmoraaliltaan vieläkin sata kertaa aktiivisempiä olioita, hyttysiä. Kuulkaa kyllä siinä jäi vaimon ininät hopealle, oli sellaista konserttoa korvan juuressa. Kädet heiluivat kun huulivoimalan myllyt. Ei auttanut, pattia patin viereen oli luvassa, histamiinikin vain pieni lievennys kutinaan.

Nyt on maanataiaamu kello on 9.15.kun kirjoitan tätä blogia. Sain juuri tästä kyseisestä firmasta puhelun, ottavatkin töihin, pihakivipuolelle. Aloitan 4.6. klo7.00. En ole katkera edelleenkään, toimituksen huomautus. Olen koeajalla, niinkuin joka paikassa.

La.1.6. Heräsin varmuuden vuoksi jo puoli kuudelta, vaimo jäi vällyihin, sillähän oli ansaittu lepopäivä,työstä.

Soittelin ylämökissä kitaraa ja lauloin sydämeni kyllyydestä.En häirinnyt ketään siihen aikaan aamusta. Prepertuaariini kuului suvivirrestä, paratiisin kautta Juicen ja muiden sananikkareiden lyriikoihin.Voin vakuuttaa että taitoni eivät hivele kuulijan korvaa. Itselläni oli pirun hauskaa ja mukavaa.

          Tässä työkalut, vas.vaimon veljen skitta ja huonompi on mun.

Lähempänä yhdeksää vaimo leijaillee ylämökkiin, se on jo niin kevyt tän juttaspäärkin dieettin ansiosta, ihan aikuisten oikeesti, viis kiloo veks neljässä viikossa. Mulla kuuskiloo takas kuudes viikos. Mutta ette yhtään varmaan ihmettele alla kuva aamiaisestani. Ja reseptin saa pyydettäessä ja kiirellisissä tapauksissa yhteys kenkäpuhelimeeni.

Ja sitten kun kukoistava kupuni oli ravittu, oli työnteon aika. Vaimo suuntasi kulkunsa kotipuoleensa siivous hommiin ja jotenkin ounastelin, kun hän sieltä palaisi, niin voisin saada jonkin näköistä kurkkuharjaa, tai kuuloista, siis suuntasin  saunalle ja aloin myös siivoushommiin. Ei ollut niin mukavaa kuin kitaran soitto, jälki oli kyllä parempaa.Ilman kemiallista apua ei tästäkään selvitty, prommilet menivät vain hyttysille, itse olin selväpäinen, omasta mielestäni, en muiden.

Tarkkaavainen huomaakin, että siellähän se on hommapullo nurkassa. Tso, tso, ei ole, se on mun apupadle, jos ei ja kun mulla ei sytytä, niin siitä luraus ja taas sytyttää.

Työrupeaman jälkeen olikin jälleen syömisen aika, ne linjat, ne linjat ne on säilytettävä. Joten ei muuta kun ruokaa leikkelemään, sillä valmistin itselleni leikkelelautasen, ehjältä se kyllä näyttää ja maistui hyvältä.

Tämä ei ole nyt mitään naljailua tai kettuilua vaimoani kohtaan, mutta ilman tuota ulkoista je varsin erinäköistä otusta, tässä voisi olla vaimoni lounaalla. Tämä hänen juutaieiberg dieetti on lähes pelkkää vihreää. Hän sopisikin hyvin vihreiden eurovaaliehdokkaaksi.

Iltasella kelpasi sitten löylytellä puti puhtaassa saunassa,saunapuhtoisen vaimon kera. No onhan se totuuden nimissä sanottava, että olihan siellä vähän likaista, mun juttuni. Ja saunan jälkeen oli vuorossa saunamakkara, mutta siitä ei nyt tule kuvaa eikä tule jatkossakaan, sillä jos laittaisin aina kuvan kun sitä syön, niin tämä blogi löytyisi osoitteesta: hk.makkarakuvablogi.fi.

Su 2.6.Olin jälleen jalkeilla aamuvarhaisella ja aikaa jäi jonninjoutavuuteen. Tämä elämäni on monessa suhteessa kaksijakoista. Kotona kirjoitan ikäänkuin blogikirjaa ja mökillä lokikirjaa.

Sitä siinä sitten kanssa riipustelen aamutuimiin. Jutut on ihan yhtä sekopäisiä kuin täälläkin, minulla vaan on jokin sellainen taipumus tälläiseen. Koulussa annettiin aina äikän tunnilla, kun oli ainekirjoitusta, sivu määrät mitä piti kirjoittaa, esim vähintään kolme, enintään viisi. Mun kavereilla, silloin niitä vielä oli mulla, oli vaikeuksia saada kolmea sivua, minulla oli vaikeuksia saada vain viisi sivua.

No sen jälkeen sitten päätin lähteä hieman melomaan kanootilla. Ostimme viime kesänä kimppa kanootin. Ja sen jälkeen meillä on ollut mökillä kimppakivaa. Varsinkin muilla, kun lähdin kanootilla ensimmäisen kerran melomaan. 

Oli juhannusaatto, viime kesänä,kello löi jo hieman yli viisi. Pihapiiri on hiljainen, aurinko paistaa ja järven pinta on tyyni. Toinen vävy nukkuu teltassa rannan läheisyydessä. Toinen vävy alamökissä tyttäreni ja koirien kera, sekä tietysti vaimoni. Ja niinpä hiivin ulos tarkoituksena aamuinen melontaretki. Heti alkuun koira karkasi pihalle ja jouduin metsästämään sitä puolituntia, kunnes se antautui. Laitoin varmuuden vuoksi fleece pusakan päälle, jos vaikka niin pitkällä lenkillä tulee jossain vaiheessa kylmä. Raahasin kanootin laiturin kylkeen ja aloin hivuttautua siihen. Se keikkui, kiikkui ja vaappui. Noin kymmenen minuutin kuluttua olin onnistunut ahtautumaan siihen. Eikä mitä, kanootti keikkuu aina vain enemmän, enkä saa sitä tasapainoon millään. Päätän nopeasti strategiani ja lykkään sen kylmästi irti laiturista, se oli vika tikki. Vaapunta jatkuu, tasaantuu hieman ja sitten taas yltyy niin kovaksi, että suoritan puolittaisen eskimokäännöksen. Jään pää veden alla killumaan kanoottiin, kunnes saan tempaistua itseni sieltä irti ja pääsen ison pääni kanssa pinnalle.Huohotan ja puhisen kuin myskihärkä. Pienessä paniikissa, ei pienessä sievässä. Loiske ja rytinä on herättänyt telttavävyn, joka myöhemmin kertoi että kuuli kyllä kaiken, mutta päätti jatkaa uniaan koska kuvitteli että appiukko se siellä taas höntsää omiaan.

Niinpä höntsäsinkin, nolona ripustin märät vaatteet narulle ja hiivin mökkiin vaimon viereen, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Myöhemmin heräämme yhtäaikaa ja hän siinä ihmettelee kun olen nukkunut niin pitkään. Siihen totean vaisusti kun nyt vaan nukutti niin hyvin. Karu kanoottiretkeni kyllä paljastui heti kättelyssä ja sainkin melkoisen inkkarin maineen, melkoisena melan heiluttajana.

Olisi se kyllä ollut noloa, jos juhannuksen jälkeen lehdessä olisi ollut uutinen, mies hukkui kanoottiretkellä, metrin päästä laiturista, tai eihän se tietysti minua enää olisi nolottanut.

No sitä tikulla silmään joka menneitä muistelee ja niinpä siis lähdin melomaan ja onnistuinkin heti kättelyssä irtautumaan rannasta. Sillä olin jo viime kesänä saanut kälyltäni ohjeet, että kanoottiin ei missään nimessä pidä mennä laiturilta vaan rannalta ja hän on sentään kanoottikursin käynyt mies. Ja niin alkoi noin tunnin pituinen melontakierrokseni sinisenä siintävän järven laineilla.

Ma. 3.6. Niin tänään sitten heti aamutuimaan elämäni jälleen järkkyi kun tuo puhelu tuli työpaikan tiimoilta. On se merkillistä, alkaa helteet ja todellinen kesä, niin tietysti meikäläinen saa työpaikan ja vielä vähän sellaisen raskaan oloisemman. No kyllä se oli hyvä asia ja vakka kantensa valitsee. Sitä työpaikkaahan tässä on haettu puolitoista kuukautta.

Niinpä päätin sitten piipahtaa siellä tulevalla työmaallani esittäytymässä, niin on sitten huomenna mukavampi mennä tuttuun porukkaan. Ja kun pääsen paikalle, niin pihassa astelee vastaan ensin nuori parikymppinen kaveri ja hänen jäljessään kolmekymppinen lady ,hehkeä kuin kesäheinä,minun tuleva kymppipomoni, nainen kuin kymppi. Siinä sitten jutellaan työmaasta ja hieman ruoditaan henkilöhistoriaa. Tämä pomoni on viheralan ammatilainen ja  nuorimies tehnyt reilun vuoden firmassa kivihommia. Vaikuttivat asiallisilta ja mukavilta tyypeiltä, kuten minäkin joten eiköhän me juttuun tulla.

Siintä suuntasin sitten välitysfirmaan tekemään sopparia ja kuittaamaan työvaatteet. Matkalla räpsin kuvia kauniista kaupungistamme ja mietin, että täällä on yllättävän paljon puutaloja, vaikka joku väittää niitä Turussa olevan paljon,mutta eihän Turussa ole mitään. Korkeintaan pari Koivua ja nummea ja nummeliinia.Ja nämäkin talot ovat reilun kilometrin päästä keskustasta.