Mä naulaan ja naputan, kiviäkin koputan.

4.6. Ti. No niin suuri valtakunnallinen päivä. Meikäläinen fillaroi kivihommiin ja suomen liput liehuu saloissa. En tiennyt että tää oli niin suuri tapahtuma, jotta oikein liputettiin. Ei sen puoleen kyllä meikäläinen liputuksia on saanut ennenkin, meinaan ulosliputuksia radalta. Tuo lippuhomma olisi osunut kohdalleen, jos kyseessä olisi ollut kaatuneitten muistopäivä, mutta puolustusvoimien lippujuttu ei oikein iske meikäläiseen, kun niitä korpin jämiä ei annettu edes viiskyt täytettyäni. Kuvitelkaa, armeenia käyty, 11kk ja siinä aliupseerikoulu, kahdet kertaukset kolmansiin ei tarvinu mennä ja edelleen panssarijääkäri. Ei auennu upseerinura ei.

Mitäs siitä, kivimiehen ura on auennu ja se riittää. Ja päivähän alkoi niinkuin kaikilla muillakin djuunareilla. Työmaan piirustukset tsekkailin, en niistä paljon mitään ymmärtänyt, mutta näytin kauhian tietäväiseltä. Nyökyttelin päätäni aina sopivan lausahduksen kohdalla ja harvakseltaan myötäilin,sanomalla kyllä. Kai se pomo huomasi että olin vähän muissa maailmoissa ajoittain ja kysyi, onko ilmavaivoja, kyllä.

Hommat alko sitten heti rehvakkaasti. Tielle kipattiin yhdeksän mottia ruokamultaa ja loppu onkin sitten historiaa. Kolmen tunnin päästä pääsin kivien asennukseen, kun ruokamulta oli huvennut muutamalla motilla. Se oli sellanen pehmeä lasku, kun se multa oli niin pehmeää.

Joten siirryin asentamaan nupukiviä, jotka mestari totesi myöhemmin väärin laitetuiksi, oli jäänyt reunoille yli sentin toleranssi. Mutta ei se mitään, tekevälle sattuu, varsinkin kun ei tiedä mitä tekee.

Se niistä kivihommista, ei niissä mitään kertomista ole, koska se on vain pelkkää fyysistä hommaa ja tuskin kiinnostaa ketään, eikä oikein minuakaan, muuten kuin palkan puolesta ja sekin on ihan hanurista. Mutta sehän sopii minulle kun olen kertonut olevani muusiikkimiehiä.Hanurihommat jätän kyllä muiden harteille.

Illalla sitten kruisailin kotia kohti, edessä seittemän kilometriä lievää ja vähän jyrkeempääkin ylämäkeä.Se kävi hyvästä venyttelystä ja loppu jumpasta. Syötyäni palasen lenkkimakkaraa ja purkillisen jogurttia, istahdin nojatuoliin ja aloin tuijottaa teeveetä. Vähän siinä torkahtelin ja korahtelin, mutta oli niin pirun raukee olo. Sitten kun piti nousta ylös, niin jähmetyin ikääkuin lähtökuoppiin. Jäsenet jäykkänä, ei kaikki, en kattonu haartcorea, ja nivelet nitkahtaen rupusin itseni ylös. Olo oli kuin junan alle jääneellä ja seuraava juna jo tulossa asemalle. 

Keinahtelin jääkaapille ja tankasin jo hiilimonoksiitiä huomista varten, päätin aloittaa skraappauksen vähän myöhemmin.Sehän nyt on muodissa näitten kaiken maailman bergiuksien ja muitten kuihdutusmuotojen kanssa. En mää oikein sitäkään ymmärä, kun suurin osa kiduttaa itteensä muutaman viikon ja muutaman kilon. Laihduttuaan ne syö juhlan kunniaks ittensä alta aikayksikön takasin entiseen painoonsa, aloittaaksen alusta. Meneehän se vuosi noinkin. Kyllä mun mielestä kannatta lihottaa kokoajan ja ihan vähän vaan ja laihduttaa taas viäkin vähemmän.

No näin tää homma nyt sitten etenee vähän kuin Matin ja Tepon kaavan mukaan. Saas sitten nähä kuinka kauan ne kattelee mua, kun kummiskin alan muutaman viikon päästä laittaa VSJ kroupin orkaanisaatiota uuteen uskoon. Sillä konstilla mää varmemmin ne lähtöpassit taas saan ja firma hyvät rationaali uudistukset vähän niinkuin kylkiäisinä. Eikä se mitään, näillä eväillä edetään ja kertoilen sitten taas kun jotain kerrottavaa on, niinku nytkin, ei ollu oikein mitään kerrottavaa ja sivu tuli täyteen jotta vilahti.Palkkaiskohan seiska lehti mut toimittajaks. Niillä on lehdessä oikeestaan pelkkiä kuvia, ei tekstiä nimeksikään, eivät osaa skriivata. Meitsi kun pääsis pukille, niin ei olis kuvia paljo mitään, mutta juttuja olis.

Niin tulikin vielä tosta Matista ja Teposta mieleen yks juttu. Mun Turun vävy(kokelas,ainiaan) valmistuu ny meikäläisen omaishoitajaks, psykiatrian puolelta, se menis enemmin nuorisopuolelle, mut hyvä näin. No se on koko ajan menossa sinne Turkuun, en ymmärä miks, kun kerran on Tampereelle päässy. Mulla kun ei ole rahaa ostaa sille lahjaa, en kai ostais vaikka oliskin niin päätin antaa tätä henkistä lahjakkuuttani ja sanotin vanhaan biisoniin uudet sanat, saa käyttää.  Laulaa en viitti, sillä juhlavieraat lähtis saman tien kotiin. Ja tässä se olis, sävel menee kipaleen Menolippu mukaan eli One way ticket to the bluus.

Matkaan lähde, matkaan lähde jne......

Matkaan lähde, sulla Turkuun menolippu on.

Tässä lippu tuo, se sua helpottaa,

matkaan lähde vaan

ei sulta mitään jää, tännekkään

Sulla Turkuun menolippu on.

Suuntaa keskustaan, kohti asemaa,

junaan nouse vaan.

Ilman pelkoa, eteenpäin.

Sulla Turkuun menolippu on.

Sun pakko matkustaa on sinne päin

Tampereelta pois juna vie.

On aivan sama mulle minne meet

kun vain pitkä on  tie.

Matkaan lähde, jne...

Katso taakse päin vain viisaat tänne jää

Päätös oli sun, et sitä muuttaa saa, tietenkään.

Sulla Turkuun menolippu on.

Tulet kaipaamaan, Mansen muhinaa.

Paras paikka tää, Turku toiseks jää, tietenkin

Sulla Turkuun menolippu on

Sun pakko matkustaa on sinnepäin
Tampereelta pois juna vie jne....

Juu kyllä se tää Turun vävy ihan fiksu mies on, paljon fiksumpi ku mää, siis omasta mielestään. Ja hää jeesas mua tän blogin teossa ja se oli hieno veto. Muut ei oikein halunnu jeesata, ne pelkäs pahinta ja ihan oikeutetusti, näinhän siinä kävi.Niin ja ei se toinenkaan vävy tosiaan tampereelta oo jostain idästä, mutta se on ihan tamperelainen, siis tosi fiksu ja mää oon tuntenu sen isän jo aiemmin, oltiin samassa tuunipaikassa 35 vuotta sitten, maailma on pieni. Niin mun piti lopettaa tää jo ajat sitten, joten lopetankin tämän tähän. " Täällä Aarne Tanninen Washington". Tää on vanha klisee, no ei noi nuoremmat muista tätäkään sanontaa.