To. 20.6. Juupa juu, niinhän se juhannus polkaistiin meidän kolhoosin osaltakin käyntiin, heti iltasella. Auton nokka suunnattiin kohti mökkiä n. klo 18, kun oli vielä pikaisesti käyty kaupassa hakemassa täydennystä. No matkahan oli jo sujunut oikein puoleen väliin asti, kun anoppi soittelee ja siinä samassa rytäkässä heidät pyydetään aattona syömään ja kakkukahville. Heti miten auton täyttää tyttäreni karmaiseva, äänivallin ylittävä huuto, kakku jäi keittiön pöydälle. No sydänhieronnan jälkeen lähetimme Turun tauskille tekstarin, soita heti jollekkin meille. Hui ja samassa puhelin soi ja pyysimme häntä hakemaan illalla töistä tullessa vielä kakun matkaan, kun ajelee mökille.
Toinen tyttäreni ja fiksumpi vävy oli jo tulleet mökille hieman aikaisemmin ja aloitimme saman tein vuoteiden sijaamisen, sekä tietenkin täyttämään jääkaappeja, niitä löytyy kolme, kaikki tarpeeseen, sillä ruokaa oli.
No sittenhän se kello jo lähentelikin puolta kymmentä ja pihaan porhaltaa tulikiven katkuinen turkulainen. Aloittaa ripityksen saman tein, kun hänelle oli lähetetty viesti, SOITA HETI, tai minä olin lähettänyt. On niin käärmeissään kuin onkimato, "ÄLÄ KOSKAAN LÄHETÄ VIESTIÄ, SOITA HETI". Hän menee paniikkiin, kun luulee että olemme koko porukka hukkuneet kanoottiretkellä, kraateri osunut mökkiin tai hänen vesipiippu on varastettu. No minähän lupasin parantaa tapani.
Seuraava laukaus aurajoen atleetilta osuu tyttäreeni. Hän ilmoittaa, että juo juhannuksena valmistujaisjuhlista jääneen kuohuviinipullon. No se ei sitten sovikkaan vävyn kuvioihin. Ei sitä juoda, koska se sisältää hänelle tunnekuohua joka juhlista jäi. Tyttäreni lupaa ostaa samanlaisen tilalle, ei käy. Sitten kun kaikki huutaa kurkku suorana, pidä samppakaljas, hän taipuu ja rauhoittuu.
Myöhemmin illalla vielä otimme sitten pienet esisaunomiset, todetaksemme, että sauna toimii, vihtakulttuuri ei. Naiset olivat tehneet, tai vanhempi tyttäreni, vihdan. Se oli yksi tuuheimmista vihdoista jonka olin nähnyt. Ja hajuakin tuli tuplaten. Kysyinkin häneltä, laittaisiko hän aattosaunan vihtaan vielä toisenkin oksan, vai hoitaako miesosasto vihdan teon, saimme luvan.
Pe. 21.6. Aattohan se kaikesta huolimatta koitti ja muistaakseni aurinkoinen sellainen. Kömmin vuoteesta jo hyvissä ajoin, taisi olla noin kello viisi. Koska päivästä oli tulossa kiireinen oli muu porukka saatava hereille, niinpä aloitin soittoharjoitukset rakkaani kanssa. Ja kun sitä oikein rämpytin reiän kohdalta, niin unisia naamoja ilmestyi oviaukolle.
Aamupalan jälkeen suuntasimme vävyjen kera tori.fiille. Tai oikeimmin menimme hakemaan soutuveneen penkkiaineita, jotta saisimme penkit kuntoon ja pääsisimme kalastelemaan. No eihän se tämäkään reissu sujunut ihan käsikirjoituksen mukaan. Kun penkkiaineet oli hommattu, suuntasimme huoltikselta hakemaan ruohonleikkuriin bensaa. Ja kuins ollakkaan, kun piti siirtyä huoltikselta S-markettiin ruokatäydennysostoksille, niin Turun turvapäälikkö ei suostunut ajamaan, kun en laittanut turvavyötä. Oikeinhan se tavallaan oli, mutta olen hieman itsepäinen luonne, niin en suostunut sitä pistämään. Hän siirtyi kyllä mittarikentältä parkkiruutuun, kun takana vuoroaan odottava 110 kiloinen hels enkelssi tuli sanomaan sanan poistu. Minulla ei ollut turvavyötä siirtymävaiheen aikana. Siinä parkkiruudussa sitten alkoi Turku - Tampere maaottelu, lajina tulinen tuijotus. Sanansäilä lenteli periaatelinjoilla ja vävyn autokoulussa muka saamilla tiedolla, väitti että hän joutuu maksamaan sakot jos poliisi pysäyttää. Toinen vävy takapenkiltä korjasi asian oikean laidan, et joudu, appiukko on yli kaksitoista vuotias tai siis ei ainakaan alaikäinen lapsi. Oli oikeassa muuten, mutta tavoiltani olen väliin kuusivuotiaan tasolla.
Herrasmies kun kuitenkin olen,niin lopetin tämän typerän kiukuttelun ja sanoin:" Okei en laita vyötä, mutta lähden sitten kävelemään, tavataan S-marketilla. Siitä hää sitten kurvasi onnellinen hymy naamallaan ja takapenkillä istuu toinen vävy ilman turvavöitä, kyyry asennossa, kahden neliön lastulevy niskan takana. En tänä päivänäkään tajua, mikä turvallisuusriski minä olin, muuta kuin periaatteelisella tasolla. Kyllähän se kyrsi kun vanhahko mies, kipeine selkineen, kulunein lonkka ja varvas vaivoineen pistetään kävelemään noinkin pitkä matka, eikä mulla ollut kenkiäkään. Mutta kyllä tää Turun vänskäkin ihan mukava poika on, aina silloin sun tällöin.
Niin sitten tuli vielä puhelinsoitto kun olimme palailemassa mökille, minäkin olin kiltisti vöissä ja takapenkin mies ilman. Poiketkaa siwassa se on pelkkää säätöä, tuokaa munia ja jäätelöä. Turkmenialainen ilmoitti, että hän syö sitten vain vapaankanan munia ja minä jotta paskat, munat kun munat. Otin siitä pari kennoa munia ja kun minulla ei ollut silmäslaseja, niin pirulauta, ne oli vapaalla pudotuksella munittuja. En huomannut kysyä häneltä haluaako jäätelön ahtojäästä, irtojäästä vai umpijäästä.
No sittenhän mökillä alkoikin melkoinen rumba. Vaimo lykki ruohoa, siis lyhyeksi, kone vie bensaa tankillisen parillakymmenellä metrillä ja kun täyttää uudelleen, niin menee jo koko lopun kenturan kerralla. Siinä onkin jokin vika, menee kai vähän puurot ja vellit sekaisin tai jotain sinne päin. Ykkösvävy teki penkit, kakkos vävy kokos koko kokkoa ja likat touhus jotain heinä ja ruokahommia, mää makasin väkisin, kun olin niin lyöty mies siellä kauppareissulla. Vävy sanokin, että asia ilmeisesti kaivertaa minua tosi pahasti kun jupisen siitä alati, niinhän se kaiversikin. Koko juhannukseni oli menossa pilalle. Kiristelin housujeni vyötä alvariinsa, kun pelkäsin siitä huomautettavan. Suunnittelin kokolle jo jonkinlaista asbestipukua, jotta turvallisuuteni olisi taattu. Uimakellukkeet olin jo laittanut valmiiksi saunan kuistille, koska jussinna niin moni hukkuu.
No kyllähän mää sitten vähän lepyin kun päästiin kahvitteleen tyttäreni tekemää tosi maukasta kakkua, mansikka sellaista. Harmi kun hän meinaa muuttaa sinne Turkuun syksyllä. Mutta keksinkin oivan konstin, millä hänen ei sinne tarvi muuttaa. Kun he istuvat muuttoautossa, nokka kohti turhaa Turkua, niin ei laita turvavyötä, eihän se kolli silloin suostu mihinkään ajaan, niin niiden on jäätävä Tampereelle, tai likan siis, kyllä se vävy voi sinne kaahata ihan rauhassa valmisteleen maihinnousua.
Illansuussa alkoi savustustalkoot. Se oli meidän tosimiesten hommaa. Minä ja vaimon veli. Tätä ei voinut antaa poikasten harteille, me olimme jo seitsemäntoistavuoden kokemuksella tämä homma hoidettu ja hyvin. Menestys oli aina taattu, niinkuin meidän Levy-alen bändinkin, siitä joskus myöhemmin, on niin pitkä juttu.
Savustuksen lomassa lähdin vihta-aineiden hakuun. Ettekä ikinä arvaa kenen kanssa ajaiduin jälleen eri lahkoon. Tuulee Turusta. Seuraava vänkäys alkoi vihdan oikeasta sidonnasta, oikealla vitsalla, ei narulla. Minä kun yritän näyttää hänelle oikea oppista sidonta menetelmää, niin hän vaan toitottaa, ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. No jos sama metodi olisi ollut koulussa, ei ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta, niin olisin kuuden laudan ylioppilas. Eihän tähänkään asiaan mitään ratkaisua muka saatu, sain taas rangaistuksen, ei saunaan, kun et osaa sitoa vihtaa, vaikka tein sen samalla lailla kun vihdan tekemisen maailmanmestari. En mää kyllä ymmärrä mitenkä joku jaksaa kinata koko ajan ja joka asiasta. Ja mistä löytyykin aina kinakaveri näinkin pienestä porukasta.
Sen verran tää turvavyö ja vihta homma nyppi, että annoin Turun vävylle tuta saunassa, mistä on manselainen appiukko tehty, tän saunan hän muistaa aurajoen aalloillakin.
Kalat valmistuivat ajallaan ja pääsimme todella hienoon naisten loihtimaan pitopöytään. Oli jos jonkin näköistä sörseliä laidasta laitaan. Joukosta erottui kyllä todella hyvä saaristolaisleipä, sekä maukastakin maukkaampi kalakastike. Ai niin nehän olivatkin, vaikka ette uskokkaan, minun tekemiä, siis minä itse.
Iltahan siinä kului juopotellessa ja laulaessa. Päätimme saunoa yhteissaunassa, kun minulla oli kerrankin uikkarit ja tosi suuret. Saunan kuistilla laulu raikui, kun itse Piiparinen säesti, hanuri oli jo soinut pitkin päivää ja voimakkaasti, joten nyt oli instrumenttina kitara. Se oli kyllä vähän epävireinen, niinkuin koko porukka.
Ilta vaihtui yöksi ja oli koko kokon polttaminen. No eihän se piru syttynyt, mutta sehän olikin turkulaisen tekemä. Kyllä ne kaupunkinsa osaa polttaa, mutta pienen risukasan kanssa on ihan kuutamolla. Oli muuten kaunis kuutamo, ihan siis luonnon puolesta. Siinä viskeltiin sytysnestettä ja bensaa niin innokkaasti, että meinas munakarvat palaa silmäripsien kanssa samassa kaupassa. No siinä sitten jo menetimme toivomme ja istahdimme nuotiolle, niin siellähän se Turun oma poika häärää ja rassaa kokon kimpussa, kunnes se syttyy. Pisteet Turulle, olis se kyllä syttynyt muutenkin.
Nukkujussi sitten valtasi pikkuhiljaa niin vitsan kuin vihdankin vääntäjät ja aloimme hilautua kukin omiin pesiinsä, jotta olisimme jälleen pirteitä juhannuspäivänä.
La. 22.6. Heräilin siinä jo hyvissä ajoin, oli iskenyt jälleen keittiövuoro. Kello taisi kyllä olla jo melkein seitsemän, kun käynnistin tiskikoneeni. Ja sen jälkeen värkkäilin unikeoille vähän aamupalaa, jotta jaksavat kinata.
Kun heimo oli kokonaisuudessaan koolla niin aloimme suunnitella minkälaisella aikataululla syödään. Suunnittelu kesti niin kauan, että olikin jo pienen päiväruuan paikka. Hampurilaisia väännettiin kuin maks ronaldissa konsanaan. Pihvit oli itse tehtyjä käsin, minun ja tyttäreni, olivat hyviä, omin käsin ruokaonneen.
Siinä syömisen lomassa totesimme toisen vävyn retaleen kanssa, jotta ruokahan saattaa loppua, niin eiköhän lähdetä kalaan. Ja lähdimme kanssa. Hän on oikea kalamies, minä vain muuten hanKALA. Sieltähän sitä kalaa oli tyrkyllä roppa kaupalla. Vävyltä pakeni iso hauki, mutta sai vastaavasti veneesen asti muutaman ahvenen. Ja Piiparinenkin pääsi nauttimaan kalaonnesta, pieni hauki, vähän isompi kuin tulitikkuaski. Vaadin, että se on savustettava, mutta hävisin tuomariäänin yksi nolla. Oli muuten ensimmäinen kala neljäänkymmeneen vuoteen. Minkä siis itse ongin.
Sitten alkoivat ratki riemukkaat juhannusolympiaadit. Pihanurmi oli veletroomina tai jonain buudumina ja siinä suoritettiin jos jonkinlaista kisaa. Aloitimme tikanheitolla, minä voitin. Seuraavana mölkky, minä voitin. Sitten seurasi ammunta, minä voitin. Ja lopuksi tarkkuus rispii, joku muu voitti. Kisa sujui iloisesti ja mukavassa porukkahengessä, koska Turun vävy oli lähtenyt töihin iltapäivällä ja se vähän kyllä minua harmitti.
Ilta päättyi lätyn paistoon nuotiolla. Kuu loisti edelleen komeana, hyttyset inisi ja posket jauhoivat kahden litran lättytaikinan ahnaisiin kitusiin.
Ja loppuillasta meno nuotiolla muuttui astetta riettaamaksi, kun daamit
heittaytyivät varsinaisiksi lättyviikareiksi
Niin sunnuntai oli vain sunnuntai. Tasattiin jäljelle jääneet ruuat ja sitä oli tosi paljon, joten meilläkin jatkuu juhannus kotona, sapuskan suhteen.
Tässä sitten lisää juhannuskuvia:
Juhannuslimot olivat taivasta hivelevän kauniita
Vesiliikennettä oli molempiin suuntiin
Ja illallinen heela porukalle ja kaikki män
Aamupalan jälkeen suuntasimme vävyjen kera tori.fiille. Tai oikeimmin menimme hakemaan soutuveneen penkkiaineita, jotta saisimme penkit kuntoon ja pääsisimme kalastelemaan. No eihän se tämäkään reissu sujunut ihan käsikirjoituksen mukaan. Kun penkkiaineet oli hommattu, suuntasimme huoltikselta hakemaan ruohonleikkuriin bensaa. Ja kuins ollakkaan, kun piti siirtyä huoltikselta S-markettiin ruokatäydennysostoksille, niin Turun turvapäälikkö ei suostunut ajamaan, kun en laittanut turvavyötä. Oikeinhan se tavallaan oli, mutta olen hieman itsepäinen luonne, niin en suostunut sitä pistämään. Hän siirtyi kyllä mittarikentältä parkkiruutuun, kun takana vuoroaan odottava 110 kiloinen hels enkelssi tuli sanomaan sanan poistu. Minulla ei ollut turvavyötä siirtymävaiheen aikana. Siinä parkkiruudussa sitten alkoi Turku - Tampere maaottelu, lajina tulinen tuijotus. Sanansäilä lenteli periaatelinjoilla ja vävyn autokoulussa muka saamilla tiedolla, väitti että hän joutuu maksamaan sakot jos poliisi pysäyttää. Toinen vävy takapenkiltä korjasi asian oikean laidan, et joudu, appiukko on yli kaksitoista vuotias tai siis ei ainakaan alaikäinen lapsi. Oli oikeassa muuten, mutta tavoiltani olen väliin kuusivuotiaan tasolla.
Herrasmies kun kuitenkin olen,niin lopetin tämän typerän kiukuttelun ja sanoin:" Okei en laita vyötä, mutta lähden sitten kävelemään, tavataan S-marketilla. Siitä hää sitten kurvasi onnellinen hymy naamallaan ja takapenkillä istuu toinen vävy ilman turvavöitä, kyyry asennossa, kahden neliön lastulevy niskan takana. En tänä päivänäkään tajua, mikä turvallisuusriski minä olin, muuta kuin periaatteelisella tasolla. Kyllähän se kyrsi kun vanhahko mies, kipeine selkineen, kulunein lonkka ja varvas vaivoineen pistetään kävelemään noinkin pitkä matka, eikä mulla ollut kenkiäkään. Mutta kyllä tää Turun vänskäkin ihan mukava poika on, aina silloin sun tällöin.
Niin sitten tuli vielä puhelinsoitto kun olimme palailemassa mökille, minäkin olin kiltisti vöissä ja takapenkin mies ilman. Poiketkaa siwassa se on pelkkää säätöä, tuokaa munia ja jäätelöä. Turkmenialainen ilmoitti, että hän syö sitten vain vapaankanan munia ja minä jotta paskat, munat kun munat. Otin siitä pari kennoa munia ja kun minulla ei ollut silmäslaseja, niin pirulauta, ne oli vapaalla pudotuksella munittuja. En huomannut kysyä häneltä haluaako jäätelön ahtojäästä, irtojäästä vai umpijäästä.
No sittenhän mökillä alkoikin melkoinen rumba. Vaimo lykki ruohoa, siis lyhyeksi, kone vie bensaa tankillisen parillakymmenellä metrillä ja kun täyttää uudelleen, niin menee jo koko lopun kenturan kerralla. Siinä onkin jokin vika, menee kai vähän puurot ja vellit sekaisin tai jotain sinne päin. Ykkösvävy teki penkit, kakkos vävy kokos koko kokkoa ja likat touhus jotain heinä ja ruokahommia, mää makasin väkisin, kun olin niin lyöty mies siellä kauppareissulla. Vävy sanokin, että asia ilmeisesti kaivertaa minua tosi pahasti kun jupisen siitä alati, niinhän se kaiversikin. Koko juhannukseni oli menossa pilalle. Kiristelin housujeni vyötä alvariinsa, kun pelkäsin siitä huomautettavan. Suunnittelin kokolle jo jonkinlaista asbestipukua, jotta turvallisuuteni olisi taattu. Uimakellukkeet olin jo laittanut valmiiksi saunan kuistille, koska jussinna niin moni hukkuu.
No kyllähän mää sitten vähän lepyin kun päästiin kahvitteleen tyttäreni tekemää tosi maukasta kakkua, mansikka sellaista. Harmi kun hän meinaa muuttaa sinne Turkuun syksyllä. Mutta keksinkin oivan konstin, millä hänen ei sinne tarvi muuttaa. Kun he istuvat muuttoautossa, nokka kohti turhaa Turkua, niin ei laita turvavyötä, eihän se kolli silloin suostu mihinkään ajaan, niin niiden on jäätävä Tampereelle, tai likan siis, kyllä se vävy voi sinne kaahata ihan rauhassa valmisteleen maihinnousua.
Illansuussa alkoi savustustalkoot. Se oli meidän tosimiesten hommaa. Minä ja vaimon veli. Tätä ei voinut antaa poikasten harteille, me olimme jo seitsemäntoistavuoden kokemuksella tämä homma hoidettu ja hyvin. Menestys oli aina taattu, niinkuin meidän Levy-alen bändinkin, siitä joskus myöhemmin, on niin pitkä juttu.
Savustuksen lomassa lähdin vihta-aineiden hakuun. Ettekä ikinä arvaa kenen kanssa ajaiduin jälleen eri lahkoon. Tuulee Turusta. Seuraava vänkäys alkoi vihdan oikeasta sidonnasta, oikealla vitsalla, ei narulla. Minä kun yritän näyttää hänelle oikea oppista sidonta menetelmää, niin hän vaan toitottaa, ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. No jos sama metodi olisi ollut koulussa, ei ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta, niin olisin kuuden laudan ylioppilas. Eihän tähänkään asiaan mitään ratkaisua muka saatu, sain taas rangaistuksen, ei saunaan, kun et osaa sitoa vihtaa, vaikka tein sen samalla lailla kun vihdan tekemisen maailmanmestari. En mää kyllä ymmärrä mitenkä joku jaksaa kinata koko ajan ja joka asiasta. Ja mistä löytyykin aina kinakaveri näinkin pienestä porukasta.
Kalat valmistuivat ajallaan ja pääsimme todella hienoon naisten loihtimaan pitopöytään. Oli jos jonkin näköistä sörseliä laidasta laitaan. Joukosta erottui kyllä todella hyvä saaristolaisleipä, sekä maukastakin maukkaampi kalakastike. Ai niin nehän olivatkin, vaikka ette uskokkaan, minun tekemiä, siis minä itse.
Iltahan siinä kului juopotellessa ja laulaessa. Päätimme saunoa yhteissaunassa, kun minulla oli kerrankin uikkarit ja tosi suuret. Saunan kuistilla laulu raikui, kun itse Piiparinen säesti, hanuri oli jo soinut pitkin päivää ja voimakkaasti, joten nyt oli instrumenttina kitara. Se oli kyllä vähän epävireinen, niinkuin koko porukka.
Ilta vaihtui yöksi ja oli koko kokon polttaminen. No eihän se piru syttynyt, mutta sehän olikin turkulaisen tekemä. Kyllä ne kaupunkinsa osaa polttaa, mutta pienen risukasan kanssa on ihan kuutamolla. Oli muuten kaunis kuutamo, ihan siis luonnon puolesta. Siinä viskeltiin sytysnestettä ja bensaa niin innokkaasti, että meinas munakarvat palaa silmäripsien kanssa samassa kaupassa. No siinä sitten jo menetimme toivomme ja istahdimme nuotiolle, niin siellähän se Turun oma poika häärää ja rassaa kokon kimpussa, kunnes se syttyy. Pisteet Turulle, olis se kyllä syttynyt muutenkin.
Kuten kuvasta näkyy, ei se hyvin syttynyt, ei ne turkulaiset osaa mitään.
La. 22.6. Heräilin siinä jo hyvissä ajoin, oli iskenyt jälleen keittiövuoro. Kello taisi kyllä olla jo melkein seitsemän, kun käynnistin tiskikoneeni. Ja sen jälkeen värkkäilin unikeoille vähän aamupalaa, jotta jaksavat kinata.
Kun heimo oli kokonaisuudessaan koolla niin aloimme suunnitella minkälaisella aikataululla syödään. Suunnittelu kesti niin kauan, että olikin jo pienen päiväruuan paikka. Hampurilaisia väännettiin kuin maks ronaldissa konsanaan. Pihvit oli itse tehtyjä käsin, minun ja tyttäreni, olivat hyviä, omin käsin ruokaonneen.
Siinä syömisen lomassa totesimme toisen vävyn retaleen kanssa, jotta ruokahan saattaa loppua, niin eiköhän lähdetä kalaan. Ja lähdimme kanssa. Hän on oikea kalamies, minä vain muuten hanKALA. Sieltähän sitä kalaa oli tyrkyllä roppa kaupalla. Vävyltä pakeni iso hauki, mutta sai vastaavasti veneesen asti muutaman ahvenen. Ja Piiparinenkin pääsi nauttimaan kalaonnesta, pieni hauki, vähän isompi kuin tulitikkuaski. Vaadin, että se on savustettava, mutta hävisin tuomariäänin yksi nolla. Oli muuten ensimmäinen kala neljäänkymmeneen vuoteen. Minkä siis itse ongin.
Sitten alkoivat ratki riemukkaat juhannusolympiaadit. Pihanurmi oli veletroomina tai jonain buudumina ja siinä suoritettiin jos jonkinlaista kisaa. Aloitimme tikanheitolla, minä voitin. Seuraavana mölkky, minä voitin. Sitten seurasi ammunta, minä voitin. Ja lopuksi tarkkuus rispii, joku muu voitti. Kisa sujui iloisesti ja mukavassa porukkahengessä, koska Turun vävy oli lähtenyt töihin iltapäivällä ja se vähän kyllä minua harmitti.
Ilta päättyi lätyn paistoon nuotiolla. Kuu loisti edelleen komeana, hyttyset inisi ja posket jauhoivat kahden litran lättytaikinan ahnaisiin kitusiin.
Ja loppuillasta meno nuotiolla muuttui astetta riettaamaksi, kun daamit
heittaytyivät varsinaisiksi lättyviikareiksi
Niin sunnuntai oli vain sunnuntai. Tasattiin jäljelle jääneet ruuat ja sitä oli tosi paljon, joten meilläkin jatkuu juhannus kotona, sapuskan suhteen.
Tässä sitten lisää juhannuskuvia:
Aamupala oli katettuna aattoaamuna
Välipalana oli hod dog, oli vähän karvaan makuinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti