Viisikymppisen viisu

Rupesi tämä ikäkysymys hieman nyt rassaamaan. Ei oikein voi välttyä ajatukselta, että tulee 56 mittariin. siis joskus, kohta tai siis, mutta kun se tulee, niin silloin sitten lähennellään jo kuuttakymmentä. Ei jukranpuu voi olla totta. Siis minä, näin nuorekas kaveri muka kohta kuusikymmentä. No nyt on siis vielä puimatta asia, miltä tuntuu, kun on yli viisikymmentä, hieman yli.
Yksi päälimmäisenä oleva asia, mistä huomaa, että on päälle viisikymen vuotias, kun kaiken maailman dieetit alkaa kiinnostaa aina vaan enemmän. Niinkuin tämä 5:2, onko järkee. Onhan sitä jo tähän ikään huomannut, että kokeilee mitä tahansa ihmedieettiä, niin aina vain lihoo ja lihoo. Vaikka syön vähemmän kuin nuorempana, ainakin omasta mielestäni, niin vaan lihon ja lihon. 
Sitten toi harrastuspuoli. Olen kyllä aina harrastanut jotain ja pääasiassa ne on ollut urheilu sellaisia. On ollut lentopalloa, jääkiekkoa, jalkapalloa, hiihtoa, keilailua ja sulkapalloa, mikä oli tosi mukava ja samalla tosi rankka laji. Moni luulee, että se on samanlaista kuin mökkisulkapallo, ei ooo. Niin kyllähän sitä voisi vieläkin harrastaa, mutta pallon poimiminen kentältä on jo paljon vaikeampaa, kuin itse pelaaminen. 

Tilalle on tullut kyllä pyöräily ja onhan se toki kanssa mukavaa, kuten varmaan huomaattekin ja kilometrejä on tullut ja lisää tulee. Mutta, mutta siinäkin on yksi huono puoli. Aina joku, tai oikeastaan kaikki menee mun ohi. No ei sekään näillä vuosilla enää paljon päähän ota.
Kävi tässä muuten jokunen päivä sitten, kun olin pyörälenkillä. Takana oli vähän reilu kolkyt kilsaa ja olin juuri noussut Jyväskyläntien rampilta ylös, Olkahisten sillalle. Rehellisesti sanottuna ryynipussini jäi johonkin satulan väliin ja nipisti ilkeästi. Hiljensin vauhtia ja korjailin vähän peräpukamakannatintani toiseen asentoon. No siitä suhahti sellanen melkein parikytä vuotta nuorempi kaveri ohitseni. En tiedä mikä minuun oikein meni, mutta nyt en sitten ihan sulattanut tätä ohitusta. Taisi olla syynä vastustajan varustus. Niken pyöräilyshortsit, sit on it, kypärä kiilsi, se on kyllä fiksua, minulla ei ole, oikeat pyöräilykengät, virvoitusjuomanapavyölaukku ja sitten tää ihme feikki mainospyöräilypaita, kun jollain Luuis Armsrtongilla.

Määhän sitten lähdin perään veren maku suussa, koska tapanani on hieman ampua yli. Huomasin, että sain sen heti kiinni ensimmäisessä ylämäessä. Siinä sitten paineltiin peräkanaa kun mummoankat ja se vilkas vähän ajan kuluttua olkansa yli, kuka on takana. Pelästy varmaan, kun huomasi, että siellähän on se äijänkäppänä, jonka oli juuri ohittanut. Meikäläinen kiskoo siinä risa T-paita, roksit, sekä tyylikkäät perunnannostoshortisit jalassa pisteenä iiin päällä. 

Matka jatku tasatahtiin ja Kumpulan Siwan jälkeen se vähän niinkuin antoi tietä, en ottanu. Hiljensin ja jatkoin peesissä, se on kevyempää. Asfaltti rullasi alamme ja Linnainmaan Prisma lähenee. Sitä ennen oli sellainen suoran poikanen ja sitten se lähti. Periks ei anneta on mottoni ja suoran päässä pieni ylämäki ja olin taas mainospaidassa kiinni. Oli muuten mukava tunne, vanha äijä leikkii hengellään. Liikenne valot mentiin kateudesta vihreillä aalloilla ja sitten se moukka teki ratkaisevan liikkeen, mihin en enää viitsinyt vastata, Se meni tien toiselle puolelle. Onneksi, olin ihan puhki.
Kaiketi tälläinenkin asia kuuluu tähän ikään, en siis tarkoita tätä kilvanajoa, vaan kun luulee itsestään liikoja. Jos on tälläinen pyöräily harrastus, niin on niinkuin tietäisi siitä kaiken ja ikävystyttää kaikki sukulaiset ja tuttavat näillä omilla jutuillaan.
Sitten on tää ulkonäkö ja terveys kysymys. Ummetusta ja hiusten lähtöähän se elämä rupeaa olemaan. Ei voi puhua enää mitään hiusten kampaamisesta, se on hiusten asettelua. Terveys reistaa, selkää särkee. Ramppaat lekurilla, kiropraktikolla, vaihdat patjaa, kokeilet erikoiskenkiä ja roikut pää alaspäin, ei auta.  Täytyis enemminkin mennä terapeutille. Pillereitä on sitten joka lähtöön. Lääkekaappi on täydempi kuin baarikaappi. Tosin se oli jo nuorempanakin melko tyhjä. Sitten tota flunssaa on ihme kyllä harvemmin, mutta joka paikkaa kolottaa silti vaan.
Tietokonehan kuuluu tietysti nykypäivään ja senhän meikäläinenkin toki hallitsee. Sitä en kyllä ymmärrä, kun nykyään tulee aina vaan enemmän ihme postipaketteja noudettavaksi. On lautassarjaa, kirjaa, Cd:tä ja partakoneen teriä, joita mulla on nin paljon, että piisaa vielä lastenlapsillekkin, jos niitä joskus tulee ja ne on poikia. 
Tietokoneen myötä on noussut esiin myös tämä moraalikysymys. Tuntuu, että yhteiskunnassa moraali on laskenut. On väkivaltaa ja seksiä. Itsellänikin käy väliin, että kone heilahtaa jollekkin hardcore sivuille. Tää seksi on muutenkin ihmeellinen asia. Ennen kun sitä harrasti, niin se kesti koko yön. Mutta nykyään, se vie koko yön, jos sitä joskus harrastaa.

Mutta ei tässä nyt suremaan ruveta. Elämä rullaa eteenpäin, ainakin vielä. Ja olenhan toki oppinut tässä vuosien varrella kärsivällisemmäksi. Mutta en toki niin kärsivälliseksi, etten hermostuisi vaimoni odotteluun. Ja sekin on kylmä totuus, että lapseni tienaavat enemmän kuin minä. Lopuksi sitten lopullinen fakta. Aina kun suunnittelen tai sovin jotain etukäteen, niin lauseen loppuun on lisättävä, "JOS HYVIN KÄY".

Pyöräilykoulu

Niin ajattelin lähteä pienelle aamupäivän pyörälenkille 13.8. käydä Kangasalan torilla kahvilla ja tulla takaisin. No siinä kun poljeskelin takatietä kohti Kangasalaa ja pyörä rullasi niin kevyesti tuli mieleen, että voisi tehdä pitemmänkin lenkin. Hylkäsin ajatuksen torilla kahvittelusta ja suuntasin kohti Kaivantoa ja Vehoniemen kahviota. Ajattelin, että hengähdän kahvin ja munkin kera ja suunittelen reitin uudestaan.

Mieleeni hiipikin ajatus, että josko sitä sitten vaikka Pälkäneelle asti. Ja sinne mieleni sopukoihin tuo ajatus jäi niin pysyvästi, että hyppäsin melkein saman tein ratsuni selkään ja jatkoin matkaa. Tauko kesti vajaat kymmenen minuuttia.

Vanha tie oli mukavan vaihteleva, eikä mäet olleet mitään isoja vaan sai loikoottaa ihan kevyesti. Matka taittui, mutta sen verran piti pysähtyä, että päästin tankista sinne kondensoituneen "veden" pois. 

Matkalle osui oikein tilataidetta, ei tosin niin kauheasti meikäläisen silmää hivelevää. Kun ei ollut ns. näköispatsas, appiukkonihan on evp maanviljelijä.

Sitten koitti Pälkäneen keskusta ja poikkesin S-marketista hakemaan evästä. Reppuun tuli puolilitraa jaffaa, kaksi riisipiirakkaa ja kolme lakupötköä. Sillä olin vakaasti päättänyt, että samaa latua on niin yksitoikkoista polkea takaisin, on mukavampi mennä uusia maisemia kohti. Joten seuraava suunta oli Valkeakoski.

Siitä sitten suunta kohti Lahdentietä ja katsomaan mistä se Valkeakosken tienhaara tulee vastaan. Ja kun se muutaman tovin jälkeen pätkähti silmieni eteen, niin meinasi kyllä pikku rusakko hiipiä pöksyyn, sillä en ollut varma paljonko sieltä Koskista tosiaan oli matkaa vielä kotiin.

Tästä se sitten alkoi välitien polkeminen kohti seuraavaa määränpäätä. Mutta hätiä mitiä, olihan mulla evästä. Reilu vartti oli kulunut ja tulee eteen sitten sellainen voimankoitos. Alkaa ylämäki ja tien varella näkyy hiekoituslaatikoita tasaisin välimatkoin, joten mäellä on mittaa. Syanidihapothan sitä sujahti jalkoihin, mutta kun olen niin pirun kankea mies, päätin, että pyörän selästä en kävelemään nouse. Olen myös itsepäinen. Takatukka hiestä märkänä saavutan vihdoin lakipisteen ja alkaa loiva tasainen lasku, ihanaa, jonka jälkeen tulikin ylämäki, vähemmän ihanaa.

Vihdoin määränpää häämöttää ja Valkeakoski avautuu silmieni eteen. Ennenkuin syöksyn keskustan humuun, horaisen eväät ja pidän kuuden minuutin tauon.

Vanhanajan matonpesupaikka

Sääksmäensilta pienoiskoossa

Jollain on varaa pitää pientä höyrylaivaa kotipirtin laiturissa

Kuten huomaatte alkoi taivaalle kerääntyä pikkuhiljaa aika uhkaavan näköisiä pilviä. Ja kymmenen minuutin kuluttua taivas repesi ja jouduin hakeutumaan sateensuojaan. Pakollista taukoa kesti parikymmentä minuuttia, jonka ajan hyödynsin minulle niin rakkaassa Siwassa. Ostin siis vielä toisenkin puolikkaan limsapullon ja Suffelin. Ja siitä energiaa saaneena suuntasin kulkuni ulostuloväylälle, vanhalle kolmostielle.

Ja kylttihän kertoi korutonta kieltään, biis of geik. Ei auttanut kun laitaa pedaalit työasentoon ja alkaa polkeminen, se oli vähän kuin ois soittanut Aleksanterin kirkon urkuja. Tosin en kyllä ole ikinä soittanut minkään kirkon urkuja, vain viimeistä viulua. Aurinko paistoi ja matka maistui. Mutta sitten iski armoton kahvihampaan yläjuuren kolotus. Ei hätää, taivaanlahjana edessäni siintää kaukana horisontissa pieni kuplan oloinen muovikasa, muille tiedoksi, se oli vanha Gulfin asema ja aikoinaan kova juttu.

Täytyy sanoa, että täällä nautitun kahvin jälkeen, en ollut varma, täytyykö pohjaventiili avata jossain vaiheessa loppumatkaa. Mutta siitä sai sitä kofeiiniä, jolla minuun ei ole mitään vaikutusta. Se ei piristä, eikä saa minua tarmokkaammaksi kuin olenkaan. 

Matka oli niin sanotusti voiton puolella ja vähän enne Ideaparkkia vedin viimeisen lakupötkön kukoistavaan kumpuuni ja katselin huolestuneena taivaalle. Eikä luonto armahtanut, vaan sade alkoi vähän ennen Kuljua ja jouduin piipahtelemaan välillä pysäkkikatoksissa, tarkistamassa Paunulaisen aikatauluja.

Kun sitten kotipolku alkoi häämöttää oli tunne oikeastaan aika mukava. Päivän työ oli tehty, 100 km ja se oli hoitunut kuusi tuntia satulassa istuen, n. tunti kului muutamaan taukoon. Innoissani sitten otin vielä loppukirin ja kurvasin pihaan, enkä huomannut mutkan jälkeen olevaa pylvästä, ding dong ja se oli siinä.

No uusia pyöriä saa kaupasta, jos vain on rahaa. En tiedä, onko tyttärelläni vielä sellainen potkulauta, täytyy kysyä.

Eikä tässä oikeastaan voi muuta todeta, kuin lainata sitä kuuluisaa vanhaa sanontaa, mikä tässä tapauksessa osuu kuin nenä (perä)päähän:

........reissu, mutta tulipahan tehtyä.

5:2 Dieetti

Selailin tossa Iltasanomia ja siella kolme toimittajaa pitää blogiaan tästä dieetistä. Ja kuinka ollakkaan, itse rupesin myös tuolle dieetille samaan aikaan. Minun paastopäiväni oli 15.8. klo 14, eli siitä 24h 600 kaloria. En nyt tähän laita mitä söin ja miten voin, koska en muista, mutta sen ainakin muistan, että minulla oli nälkä illalla kello yhteksän.

Seuraava paastopäiväni osuu alkuviikkoon ja pidän siitä tarkempaa kirjaa ja raportoin tilanteestani myös täällä. Mutta nyt on kaikki apu ja komentit sun muut tiedot tarpeen, joten laittakaa komentit palstalle vinkkejä tai ihan mitä vaan, joka auttaa minua poika poloista. Joten mammaMIIA,help me, help me.( tää oli salainen viesti)

Tämä tärkein asia unohtui. Alkupainoni on 95 - 97 kg, riippui vähän siitä seisoinko yhellä vai kahella jalalla ja yritin kaikin konstein saada höyhenen kevyttä kosketusta vaakaan, onnistumatta. Minusta on tulossa nykypäivän dinosaurus P(iiparinen)-rex, joskus oli bändi T-Rex.

            Tässä vielä minusta tehty karsmaatiskatyyri ennen dieettiä.

19.8. Ma Siitä se sitten pläjähti pöytään kuin Napolilainen frutti de mare, toinen paastopäivä ihmedieetissä. Aloitinkin sen heti aamutuimaan, niin saa seuraavana aamuna vetää heti pään täyteen. Eli kello kahdeksan alkoi ramadani.

Päivä oli muutenkin sopiva, sillä olin luvannut mennä Hellän (vaimoni) työkaverille tekemään vähän pientä pintaremonttia. Joten kun puuhastelee jotain, niin silloin ei huomaa vaikka nälkä vähän vatsassa kurniikin. Minun vatsani huomasi jo puolenpäivän aikaan. Se jyskytti kuin Hurriganesin Get On ja aloituksesta oli vasta reilu kolme tuntia. Mutta nou hätä, lähdin lounaalle, kuppi kahvia.
Eihän sitä tyhjällä vatsalla viitsi kauaa hommia tehdä, varsinkin kun tämä projekti ei kuulunut rakennusliiton alaisuuteen. Joten kun tulin kotiin noin kolmen aikaan, niin nautin herkullisen lounaan, kaksi luumua ja oli hyvää.
Melkein saman tein aloin suunnitella sitä iltaruokaa. Ei siinä tullut kovin montaa vaihtoehtoa mieleen, niinpä päätin tehdä salaattia. Kaalia, paprikaa, kurkkua, tomaattia, raejuustoa ja omenaa. Painoa tuli 550 g ja  siinä sitä sitten oli illaksi naposteltavaa.

Mies ilman mahaa, on kuin pankki ilman rahaa.

Suhautin siinä pienen pyörälenkin, kun ei ollut muutakaan tekemistä ja meniväthän ajatukseni pois ruuasta. Se on kumma juttu, silloin kun ei saa syödä on nälkä ja kun saa, ei ole nälkä, aina. Kaikesta huolimatta, kun tulin kotiin, niin kummasti se salaatti taas maistui, oli toinen annos.

Sitten kun valmistauduin elokuvailtaan, niin päätin tempaista ne loputkin salaatit huiviini. Kolme annosta ja nälkä. Jos olis syöny kolme kertaa jotain läskisoosia, niin sitä tulisi korvistakin. Tätä ei tullut korvista, oli edelleen nälkä. Seuraavana paastopäivänä kehitän jotain lämmintä ja kevyttä, lihalientä.

Mutta ei mitään paniikkia, kaloreita oli vielä käytettävissä vaikka kuinka, joten kaivoin tenderin kaapista ja rupesin smootien tekoon.Banaania, viinirypäleitä, sokeriton mehukeitto ja rasvatonta maitoa. Reilu puoli litraa maukasta janojuomaa. Osan laitoin pakkaseen ja imeskelin sitä sitten illan viimeisillä tunneilla. Ja meinasi unohtua. Pystyin vielä nauttimaan kupin kahvia kera kahden hapankorpun, päällä rasvatonta sulatejuustoa,10 g per korppu.

Nyt oli tuhlattu kaikki kalorit 600. Ei muuta kuin vällyn alle ja unta kaaliin, nukkuessa ei nälänhätä haittaa. Päätin nukkua aamu kahdeksaan, arvatkaa miksi. Seuraavan paastopäivän jälkeen kerron paljonko painoni on pudonnut, tulette hämmästymään.

Tapahtui tässä aamuna välipäivän. Hellä siinä teki töihin lähtöä ja kysyi minulta, muistitko ottaa illalla kolestrolilääkkeen. No enhän minä taas ollut muistanut, kun noita pillereitä on joka lähtöön ja ne mielialalääkkeet on aina etusijalla. Siis vastasin kieltävästi, jonka jälkeen tuli tekstiä tuutin täydeltä:

On se kumma kun saa aikuista miestä vahtia koko ajan. Aina on pidettävä huoli sun asioista, mistään et huolehdi. Kolestroli aiheuttaa tukoksia verisuoniin ja niiden myötä infraktin. On se sitten hienoo rampata suo katsomassa sairaalassa kun oot jossain koneessa loppu ikäsi.

No minä annoin hänelle siltä seisomalta vapautuksen kyseistä tehtävästä ja hän paiskasi oven kiinni ja lähti töihin. Minä siinä sitten putsailemaan tiskipöytää ja huomaan, että olen unohtanut illalla kattilaan keittämäni perunat. Naps sanoi aivonystyräni ja otin uuden vanhan kännykkäni ja tekstasin Hellälle: Unohdin perunat kattilaa, saan nyt varmaan perunaruton ja joudun perunannostokoneeseen. Sinun on tultava pellon laitaan katsomaan minua. 

Keksin tässä kuningasajatuksen, joita minulla piissaa, enemmän kuin Hellä haluaa. On jotenkin mukavampi kirjoittaa kun voi vaimosta käyttää nimeä. Ei tarvitse kokoajan vaihdella, emäntä, vaimo, akka, muija jne. Niin tuo ajatus on pikku piristeen käyttö. Toki vain tekstin muodossa. Koitan erottaa ne erillaisella pontilla, niin ne on helpompi huomata. Tässä ensimmäinen, juu ja voinhan niihin liittää kuvankin jos keksin jonkin sopivan, tähän ekaan keksin.

Luoja miten kaunis oletkaan

lautasella, kera sinapin.

23.8.Pe Jihuu: Sävel kesäduuni blues, lopun saa keksiä itte."Nyt koitti perjantaiaamu ja luvan juuri sain, syödä mä paljon ja ihan mitä vain" Helppoo toi paastoominen, melkein yhtä helppoo kuin tää paasaaminen. Toiset valittaa, että niille tulee päänsärkyä kun ne paastoo. Ei mulle tuu, vähän on maha kipee. Sitten puhutaan ettei paastossa saa syödä, mutta pitää juoda, paljon. No juomisen taidon oon aina osannu ja kun tässä paastossakin saa mun mielestä syödä niin helvetisti, ruoka on vaan vähän niinkuin ilmaa.

Viimeisen vuorokauden aikana materiaalia on kadonnu mun kitusiin vaikka kuinka kauhiasti. Tässä taas listaa: Päivällä kahvi, iltapäivällä omenaa 100g ja samoin porkkanaa. Sitten tein tomaattisosekeittoo melkein puolikiloo tomaatteja ja vettä sun mausteita, oli siinä jonkin verran sitä valkosipulia. Sitä tuli vajaa kaks litraa. En jaksanut kaikkia syödä, joten Hellä veti yhen tuopillisen. Tai oisin kai jaksanu, mut rupes lusikkakäsi väsyy, ja ajattelin, että täytyis päästä lepäämään vähäksi aikaa, lusikka-asentoon. Jälkiruuaksi oli sitten kotimaisia naapurin puolelta poimittuja omenoita, tuolta tien toiselta puolen.

Illan kruunasi joku ihme sörsseli. Rasvatonta jougurttia, pakaste mustikkaa ja vattua, kaikki tärinä koneeseen ja suuhun. Laitoin siihen kyllä jotain muutakin, mutta en kyllä kuollaksenikaan muista mitä, multa kun aina väliin vähän lurahtaa. Ja sitten huomasin, että kaloreita oli syömättä, niin suhautin yösumpit ja nautin ohuita siivuja kapeisiin kasvoihin, siis kinkku, kera parit hapankorput.

Niin minähän lupasin vähän niitä tuloksiakin näin ensimmäisen viikon jälkeen. Ne olivatkin tosi rohkaisevia ja kannustavia. Aamulla astelin peilin eteen ja mitä minä siellä näinkään. Mainasin lennähtää hyllyvälle takalistolleni, olenko tuo minä?

Jops. Mutta astelin siis vaakaan ja suljin silmäni, sillä jännitys oli suuri, montako kiloa on lähtenyt. Katsoin alas jalkoväliini, ei mitään muutosta, siis lukemissa, ei voi olla totta, pakko olla. Otin ruokavaakan ja hyppäsin sille.

Ja aikani kun vaihdoin vaakoja ja tukijalkaa, niin voidaan aika tarkkaan sanoa, että painoni olisi pudonnut n. 720 g. Tästä on hyvä jatkaa itsensä kidutusta.

Minä seuraan tunnetta nälän,

en välitä siitä, mitä se on.

En ajattele onko se hyväksi,

en tahdo tietää.

Rakastanko tunnetta?

En, minä seuraan tunnetta.

26.8 Ma. Niin se viikonloppu aina menee, että hupsasassaa. Samoin menee edellinen paastopäiväkin ja alkaa uusi. Jotenkin se pelottaa, kun ei tiedä kuinka kova nälkä on luvassa. En tiedä olenko siltikin sisäistänyt tämän dieetin jotenkin väärin. Minulla on ainakin sellainen tunne, että näillä syömispäivillä pitäisi syödä tavallista enemmän, jotta sitten on helpompi pitää paastoa. Meikäläiselle sopisikin tämän dieetin nimeksi paremmin lehmädieetti. Välipäivänä syödään niin tulen perkuleesti ja sitten paastopäivänä märehditään, aivan kuin lehmäkin. Tämän takia pötsini ilmeisesti pienenee niin hitaasti. Tähän väliin voinen ilmoittaa, että painoni on kyllä pudonnut vähän, mutta vähän, siis viime kerrasta.

Seuraan itse kolmen toimittajan dieettiä ja siellä Mikko kirjoitti, että on laihtunut viikossa kolme kiloa, huh huh. Mutta sanoi samaan hengenvetoon, että syö normaalipäivinäkin terveellisemmin ja kevyemmin. Tässä se ero ilmeisesti onkin.

Tässä taas tää protestilista, mitä tuli syötyä:Omenaa n. 350 g, kaksi kahvia ja kolme hapankorppua ja pikku kinkkusiivut, pari kevyt joguurtia ja pääruokana oli kukkakaali, valkosipuli, porkkana, purjo lihaliemimuna laatikko. Raaka-aineita meni jotain reilu puolikiloa ja kaloreita siinä oli n 250. Sitä jäi melkein puolet, syön sen tänään.

Tänäkin maanantaina olin vielä vähän siellä remonttihommisaa ja sain sen valmiiksi. Piristystä toi se kun poranterä katkesi ja jouduin pyöräilemään Nekalaan hakemaan terää, se on Turun vävyn porakone, oli laittanut valmiiksi jo viallisen terän sinne. Luuli, että oon niin tyhmä etten huomaa, mutta kyllä minä nää jutut huomaan, perästä kuuluu. Ja sitten kun niillä on vielä tämän viikon automme lainassa, niin se vähän hidastaa toimintaa. Tässä olisi vähän kuvia työmaalta. 

Ennen ja sitten jälkeen, tosin ei se ero kyllä suuri ole.

Pistin taas merkille sellaisen kummallisen asian, mikä aina tulee näissä maalaushommissa eteen. Noitten maalipurkkien tilavuus on kyllä laskettu sitten viimoisen päälle oikein. Työryhmässä on taatusti ollut maalitehtaan ja jälleenmyyjien edustajat, mutta ei yhtään maalaria. Vai millä on selitettävissä tämä asia. Jos maalaat pienen tilan, litra ei riitä, osta lisää, jää yli. Maalaat hieman isomman tilan. niinkuin minäkin nyt, pönttö 2,7 l ja sitten se loppuu vähän kesken ja joudut ostamaan sen verran lisää, ettei litra riitä ja vajaassa kolmessa on paljon liikaa. Voi helvetin helvetti, että kyllä ne on ollu fiksuja, eikä kukaan kehitä kahden litran purkkia. Toista se on kossupullon kanssa, jos pieni ei riitä osta lisää, jos jää juo seuraavana päivänä. Tai osta iso pullo ja juo seuraavana päivänä, jos jää. Ei ole mitään ongelmaa, mutta maalipa kuivuu.

No meikäläiselle ei ollut haittaa vaikka sitä maalia jäi niin paljon yli, "työnantajani" sanoi, että vedä kätee.... eikun keittiö samaan sysyyn, kyllä hän viulut maksaa. Minä vedin ja jään varmaan soittelemaan sitä toista viulua, lehdelle.

Niin tein sitten vielä illalla pyörälenkin ja taas tapahtui. Ensimmäinen episodi, hauska sellainen, sattui jo alkumatkasta. Edelläni meni kaksi teiniä, toinen blondi, jotka pyöräilivät rinnakkain. Minä soitin hyvissä ajoin klin klong kelloa, että täältä on tulossa urheilijanuorukainen, tilaa bliis. Ohitin heidät ja kuulin kun toinen sanoi, ilmeisesti tää blondi: Hui sehän tuli tätä puolta, eihän tässä sais ajaa näinpäin. He olivat menossa samaan suuntaan ja tiellä on vain yksi pyörä- kävelytie.

Toinen episodi sattui tasan puolessa välin matkaa. Takapyörä tyhjeni. Olin Vuoreksen sillalla roksit jalassa. Yritin soittaa tyttärelleni jolla on automme, ei vastaa, yritin vävyä, no sen tiesin, ei vastaa. No soitin myös vaimolle ja sanoin miten on käynyt, hän siihen: No niinhän mää vähän ajattelinkin, voi,voi. No onneksi rakas tyttäreni soittaa jonkin ajan kuluttua ja lupaa tulla hakemaan isukin pois tien päältä häiritsemästä muita kulkijoita. No tulipahan samalla tehtyä kolmen kilometrin kävelylenkkikin, kunnes apu saapui. Tuli siinä mieleeni, kun muita ihmisiä tuli vastaan ja he taluttivat koiraa, minä pyörää. Ajattelin, että pysähtyisin juttusille ja kyselisin koirasta kaikkia, mitä rotua ja jne. Sitten kertoisin, tämä itseni taluttama on Tunturi ja aika paha luonteien, ei tottele ja vikuroi tämän tästä. Onneksi en tehnyt niin, olisi voinut tulla ne hakijat sieltä vävypojan työmaalta.

Ai niin tiedättekö mistä tietää, että vaimo on kuollut?

Seksi sujuu niinkuin ennenkin, mutta likapyykkikori täytyy.

Juu, tais ne vähätkin lukijat sitten kadota, mutta me emme lannistu, vaan jatkamme tiukin ilmein eteenpäin, suhteella 5:2.

                              Miten mielötön voi olla näläntunne.

                              Että silloinkin kun olen unessa,

                     minun on ikävä sitä.

Ma. 2.9. Kyllähän se juttu on nytten niin, että tää homma ei toimi, ainakaan mulla. Nyt on menny se kolme viikkoo ja mitään ei tapahdu. Luonteeni vaan on sellainen, että määräänsä kauempaa en jaksa odottaa. Olen kerran ollut pilkillä, kävelin melkein tunnin "hyvään" kalapaikkaan muka. No meni kymmenen minsaa ja mitään ei tullut, niin lähdin kotiin. Se homma oli siinä. Ei bussipysäkilläkään viitti olla puolta päivää, jos se onnikka nyt vaikka tulis. Jos ne on lakos tai muuten harvennettu vuorovälejä, niin ei  vaan tuu.
Iltasanomien testiryhmän miesjäsen, on vähän saman oloinen kun meikäläinen. Sillä paino putos ekan viikon jälkeen melkein neljä kiloo. Hyvä hyvä. Yhtenä viikkona ei lainkaan ja veti herneen nenään. Mutta se kyllä jatkaa hommaa, minä en. Vai mitä mieltä olette tuosta lukemasta. Vaakan merkki on aika osuva, pari kirjainta pielessä, pitäis olla HUPS.

Kyllä sitä tyhjän saa pyytämättäkin. Siitä ei voi syyttää, ettenkö olisi myös liikkunut. Jos tuli pyöräiltyä 45 km paastopäivänä niin luulis kilojen lentävän. Ei siinä parit pizzat pitäis haitata normaali päivänä. Mutta nyt ei vaan paino pudonnut ja joku huutaa siellä kitarisat kaarella, lopetit liian aikaisin, niin lopetin. 

Mutta ei se mitään, nyt alan kehittää ihan omaa dieettiäni. Sen nimeksi tulee urheilutermin mukainen tulos,8-0. Syöt kahdeksana päivänä viikossa ja yhdeksäntenä et yhtään mitään. Jos toimii, niin kuulette tästä vielä myöhemmin.
Tähän loppuun vähän totuuksia ja elämän vaaseja, vai mitä ne olikaan.

Ihmisen pitäisi aina olla kylläinen.
Siinä syy miksi ei kannata ruveta dieetille.

                                                 Älä itke, että olet nälässä,
                                                      vaan iloitse, että se menee ohi.

Hän joka tuntee vain kylläisyyden,
            ei tunne nälkää.

Mies toivoo, kun hänen vuoronsa tulee,
että lihatiskillä on vielä jotakin.

                                                       Pidän kahdenlaisesta ruuasta.
                                                       Hyvästä ja huonosta.

Tästä se homma alkaa ja kilot karisee, lautaselta.

Valituksien kautta voittoon.

En yleensä ole kova valittamaan, mutta voi olla, että iän myötä sekin tauti on pahenemaan päin. Eikä valittamisessa sinänsä ole mitään pahaa, jos se on asiallista. Itsestäni en kyllä mene tässäkään asiassa takuuseen. Ja kyllähän valittaminen kehittää myös palvelua ja muutakin, jos vaan kohde ottaa siitä opikseen.

Kaikesta huolimatta haluan purkaa itseäni näin blogin välityksellä. Tapahtumat ajoittuvat viime viikkoon, kun oli vielä teatterikesä, sekin taitaa olla jo aikansa elänyt. Samoja juttuja samalla kaavalla, ei ole tullut mitään uutta ja repäisevää. Esityksiä esityksen perään, no nehän tietysti kuuluu teatteriin, mutta ei ihmiset jaksa niin paljon pelkkää vuoropuhelua. Joka kerta hehkutetaan tapahtumien yötä, nyt se on paremminkin tapahtumattomien yö. Ohjelmalehtinen on täynnä kaikkien kirjakauppojen esiintyviä kirjailijoita, jotka myyvät syksyn tuotantoa. On tulennielijää Hämeenpuisto väärällään. Me niellään mökillä piippuseuran saunotellessa joka lauantai sitä tulta. Mutta me uskalletaan yskiä.

Mutta ei mennä tapahtumien edelle. Aloitin päiväni jälleen rakkaimpani kanssa. Survaisin jalkoväliini oman kultani, polkukoneen ja painuin paanalle. Päivä oli lämmin, liian lämmin, on se kumma kun ei voi olla sellaista tasaisen lämmintä päivää, ei kylmä, ei hiki. Niin päivä oli torstai, sekin vähän kumma päivä, ei viikonloppu, just ollu keskiviikko, mutta torstai, kai se on välipäivä, mutta olkoon.

Siis suuntasin Tamperelaisessa olleen jutun innoittamana kulkuni uittotunneliin Pispalaan. Jutussa kehuttiin viihtyisää kahvilaa ja kuinka paikalla käy paljon ihmisiä katsomassa tätä kuuluisaa tunnelia, millä ei koskaan tehty mitään, muuta, kun saatiin poltettua yksi kaunis kirkko. Piti aloittaman tukinuitto, mutta uittotunnelista ei mennyt muuta läpi, kuin tulitikkuja ja nekin työmiesten housun taskuissa. Tukin tukkia ei vaihtanut järveä. Keksittiin, että autollahan niitä tukkeja voi kuljettaa.

Nyt paikka on herätetty henkiin kaupungin toimesta ja siihen on käytetty 50,000 ekee. En kyllä ymmärrä mihin ne rahat on saatu käytettyä. Tunneli oli jo  valmiiksi tehty, siis vain porteista aukaistiin lukot. Pohjalle on heitetty vähän sahanpuruja valtuutettujen päästä, niin kosteimmat paikat on melkein kuivia. Paikalla oli jo liittymä Paasikiventieltä ja kahvila yrittäjä toi itse kioskinsa paikalle. Yksityinen kuljetusyrittäjä siirtää veneet järvestä toiseen euroja vastaan. Joten mihin ne riihikuivat setelit tarvittiin, butjettiin.

    Paikalla on siis muistomerkki tästä surullisen kuuluisasta episodista.

Mutta minä poika sitten syöksyin surutta tunneliin, no tunnelissa olin toki ollut monasti ennenkin, umpi.

Niin enpä oikeistaan tiedä, jos ne rahat onkin menneet tämän alueen oheispalvelujen kehittämiseen. Niitä tuntui olevan kyllä ihan mukavasti saatavilla, joten vedän takaisin valitukseni rahojen turhasta käytöstä.

Paikalle on tehty viihtyisä hiekkaranta, soutelu mahdollisuuksin. Tosin hiekan joukossa näytti olevan aikalailla kiviä, joten heräsi epäilys, että rantahan on ollut jo olemassa, mutta vain vähän piilossa.

Pelastusrenkaan on oltava uusi, koska sitä ei oltu vielä heitetty järveen valmiiksi odottamaan hukkuvaa ja siinä ei ollut krahvitheja eikä puukon repimiä jälkiä.

Paikalla on grillaus mahdollisuus, jos ei halua käyttää kioskin palveluja, omat tulitukit toki mukaan ja puut tai hiilet.

Hädän hetkellä, jos se sattuu yllättämään rillimakkaroiden jälkeen, niin paikalla on moternit saniteettitilat. Vettä riittää huuhteluun aina Ruovedelle asti. Ja huomatkaa mikä parhainta, ovi ei ole lukossa, vaan käymälä on käytössä.

Niin ja paikalla on siis kioski, ei muuta vikaa kuin hinta ja laatu. Kahvikuppi ja pulla 3,50€. En ymmärrä jos maksan kahvikupista, tai tässä tapauksessa pahvimukista, niin saan vaan puolikuppia ja jos maksan pullasta, niin en odota, että sillä pullalla sattui juuri tänään olemaan viiskytvuotis juhlat. Muuta en uskaltanutkaan ostaa, kahvi ja kämmenenkokonen lätty 5€. Taitaa jäähallissakin kiekkoklatiaattorit laittaa ylämummoon isommalla lätyllä.

No se oli tämä päivätapahtuma, joten on aika siirtyä iltamenoihin. Eihän ne sitten alkaneet sen paremmin. Olimme päättäneet mennä myös emännän kanssa tähän tapahtumien yöhön ja meillä oli treffit Laukontorilla. Eikä se meikäläisen pikeepaita sitten ollut täysin lyönnissä, oli pesussa jäänyt nöyhtää ja minä tomppeli olin vetänyt paidan päälleni. Joten epäsiistin oloisena päätimme siltikin mennä Sokokseen salaatille. Ja kuinka kävikään, tilasin fetajuustosalaatin, johon olisi oikein kuulunut sellainen unkarinkastike. Ei ollut nyt. Minä poikkean ensimmäisen kerran kyseiseen paikkaan ja niiden tähän vartavasten tarkoitettu kastike on loppu. Kyllä oli kylmää kyytiä ja meni fiilikset.

Sitten poikkeamme Keskustorille, eurooppalaiselle torille. Samat kojut ja myyjät vuodesta toiseen. Aluksi oli jotain uutuuden viehätystä, nyt ei sitäkään.Tuotteet samoja, hinnat yhtä korkeita ja tyyli samaa. Paikka vaihtuu, keväällä Hämeenpuistossa, syksyllä torilla. Jukranpuu, meillä on vieläkin sitä kivikovaa parmesanjuustoa, jota ostimme melkein kilon vuonna 2010, maku voimistuu ja pinta kovenee, tarvii nykyään siivuttaa jo moottorisahalla. 

Siitä sitten suuntaamme Laikun lavalle ja ajattelemme, että eiköhän tästä meno parane, koska siellä pitäisi olla oikein swingitanssi esityksiä. Kovana tanssimiehenä olin aivan täpinöissäni ja kuinkas meille kävikään. Yksi keskenkasvuinen pari ja pari muuta heiluu aina vähän aikaa. Sitten kuulutetaan hennolla piipityksellä kuin kanarialintu orhen ja lattian välistä : "Nyt saa yleisö tanssia kans, kaikki mukaan." Yleisön joukosta nousee muutama pari uskaliaasti lavalle, eikä kukaan huomaa, että nehän on kaikki saman tanssiseuran jäseniä. Kyllä meitä taas kusetettiin.

No eihän se nyt enää huonommin voi mennä joten siirrymme Laukontorille kuuntelemaan Jouni Kerosta ja Johanna Depressiivistä. Kyllä Jouni poika lauloi komiasti ja kovaa, soitti hienosti kitaraa, sen osaan sanoa vanhana kitarisanistinä. Mutta Jossu, se istu siinä pallilla ja piipitti kun Laikunlavan juontaja. Ääntä olisi kaiketi ollut, ei nyt vaan tullut.
Sitten tulee lavalle hirmuiset hinkkaavat pinkit hinkit lauluyhtye. Siinä ne hymisee ja inisee kuin hyttyset suviyössä. Valittelee kun ei ole äänentoistolaitteita. Siinä ne oli selän takana, olis kysynyt Keroselta saako lainata, varmaan olis saanut. Kipaleet oli hyvin sanoitettuja, sillä meitä miehiä pilkattiin oikein olan ja hinkin takaa. Olis vaan lausunut ne kuuluvalla äänellä ja jättänyt hoilaamisen sikseen.
Lopuksi siirryimme vielä parisataa metriä rannan suunnassa eteenpäin. Siellä oli viihtyisä vanhan rekan peräkärry laitettu esiintymislavaksi. Juuri tullu varmaan rehunajosta kun oli niin likaisen näköinenkin. Siellä hanuristi vetelee sulosäveliä ja vanha mummeli laulee kukikkaassa kesämekossa Lapin taikaa. Olikin kuulemma Kaija Pohjola, tosi tosi entinen tankokuninkatar. Eikä ne esiintyjät siitä nuorentuneet ainakaan, koska sitten tuli Perä-Teiskon mieslaulajat, taisikin olla niitten kärry ja kruununa nuoruutensa huipulla Matti Heinivaho. Kyllä siinä torilla sellaista rollaatorin rytinää oli, että katsoimme saaneemme jo tarpeeksi tästä tapahtumien yöstä ja lähdimme kotiin, ennenkuin taksijonot tulisivat liian pitkiksi. Olimme kotona vartin yli kahdeksan, joten olihan yö. Tyttäremme ristikin tämän alku yön / illan tapahtumaksi.
Mutta ei tässä tällä erää tämän kummempaa, vaan päätän tämän positiivisen kirjoitukseni tähän.