Rupesi tämä ikäkysymys hieman nyt rassaamaan. Ei oikein voi välttyä ajatukselta, että tulee 56 mittariin. siis joskus, kohta tai siis, mutta kun se tulee, niin silloin sitten lähennellään jo kuuttakymmentä. Ei jukranpuu voi olla totta. Siis minä, näin nuorekas kaveri muka kohta kuusikymmentä. No nyt on siis vielä puimatta asia, miltä tuntuu, kun on yli viisikymmentä, hieman yli.
Yksi päälimmäisenä oleva asia, mistä huomaa, että on päälle viisikymen vuotias, kun kaiken maailman dieetit alkaa kiinnostaa aina vaan enemmän. Niinkuin tämä 5:2, onko järkee. Onhan sitä jo tähän ikään huomannut, että kokeilee mitä tahansa ihmedieettiä, niin aina vain lihoo ja lihoo. Vaikka syön vähemmän kuin nuorempana, ainakin omasta mielestäni, niin vaan lihon ja lihon.
Sitten toi harrastuspuoli. Olen kyllä aina harrastanut jotain ja pääasiassa ne on ollut urheilu sellaisia. On ollut lentopalloa, jääkiekkoa, jalkapalloa, hiihtoa, keilailua ja sulkapalloa, mikä oli tosi mukava ja samalla tosi rankka laji. Moni luulee, että se on samanlaista kuin mökkisulkapallo, ei ooo. Niin kyllähän sitä voisi vieläkin harrastaa, mutta pallon poimiminen kentältä on jo paljon vaikeampaa, kuin itse pelaaminen.
Tilalle on tullut kyllä pyöräily ja onhan se toki kanssa mukavaa, kuten varmaan huomaattekin ja kilometrejä on tullut ja lisää tulee. Mutta, mutta siinäkin on yksi huono puoli. Aina joku, tai oikeastaan kaikki menee mun ohi. No ei sekään näillä vuosilla enää paljon päähän ota.
Kävi tässä muuten jokunen päivä sitten, kun olin pyörälenkillä. Takana oli vähän reilu kolkyt kilsaa ja olin juuri noussut Jyväskyläntien rampilta ylös, Olkahisten sillalle. Rehellisesti sanottuna ryynipussini jäi johonkin satulan väliin ja nipisti ilkeästi. Hiljensin vauhtia ja korjailin vähän peräpukamakannatintani toiseen asentoon. No siitä suhahti sellanen melkein parikytä vuotta nuorempi kaveri ohitseni. En tiedä mikä minuun oikein meni, mutta nyt en sitten ihan sulattanut tätä ohitusta. Taisi olla syynä vastustajan varustus. Niken pyöräilyshortsit, sit on it, kypärä kiilsi, se on kyllä fiksua, minulla ei ole, oikeat pyöräilykengät, virvoitusjuomanapavyölaukku ja sitten tää ihme feikki mainospyöräilypaita, kun jollain Luuis Armsrtongilla.
Määhän sitten lähdin perään veren maku suussa, koska tapanani on hieman ampua yli. Huomasin, että sain sen heti kiinni ensimmäisessä ylämäessä. Siinä sitten paineltiin peräkanaa kun mummoankat ja se vilkas vähän ajan kuluttua olkansa yli, kuka on takana. Pelästy varmaan, kun huomasi, että siellähän on se äijänkäppänä, jonka oli juuri ohittanut. Meikäläinen kiskoo siinä risa T-paita, roksit, sekä tyylikkäät perunnannostoshortisit jalassa pisteenä iiin päällä.
Matka jatku tasatahtiin ja Kumpulan Siwan jälkeen se vähän niinkuin antoi tietä, en ottanu. Hiljensin ja jatkoin peesissä, se on kevyempää. Asfaltti rullasi alamme ja Linnainmaan Prisma lähenee. Sitä ennen oli sellainen suoran poikanen ja sitten se lähti. Periks ei anneta on mottoni ja suoran päässä pieni ylämäki ja olin taas mainospaidassa kiinni. Oli muuten mukava tunne, vanha äijä leikkii hengellään. Liikenne valot mentiin kateudesta vihreillä aalloilla ja sitten se moukka teki ratkaisevan liikkeen, mihin en enää viitsinyt vastata, Se meni tien toiselle puolelle. Onneksi, olin ihan puhki.
Kaiketi tälläinenkin asia kuuluu tähän ikään, en siis tarkoita tätä kilvanajoa, vaan kun luulee itsestään liikoja. Jos on tälläinen pyöräily harrastus, niin on niinkuin tietäisi siitä kaiken ja ikävystyttää kaikki sukulaiset ja tuttavat näillä omilla jutuillaan.
Sitten on tää ulkonäkö ja terveys kysymys. Ummetusta ja hiusten lähtöähän se elämä rupeaa olemaan. Ei voi puhua enää mitään hiusten kampaamisesta, se on hiusten asettelua. Terveys reistaa, selkää särkee. Ramppaat lekurilla, kiropraktikolla, vaihdat patjaa, kokeilet erikoiskenkiä ja roikut pää alaspäin, ei auta. Täytyis enemminkin mennä terapeutille. Pillereitä on sitten joka lähtöön. Lääkekaappi on täydempi kuin baarikaappi. Tosin se oli jo nuorempanakin melko tyhjä. Sitten tota flunssaa on ihme kyllä harvemmin, mutta joka paikkaa kolottaa silti vaan.
Tietokonehan kuuluu tietysti nykypäivään ja senhän meikäläinenkin toki hallitsee. Sitä en kyllä ymmärrä, kun nykyään tulee aina vaan enemmän ihme postipaketteja noudettavaksi. On lautassarjaa, kirjaa, Cd:tä ja partakoneen teriä, joita mulla on nin paljon, että piisaa vielä lastenlapsillekkin, jos niitä joskus tulee ja ne on poikia.
Tietokoneen myötä on noussut esiin myös tämä moraalikysymys. Tuntuu, että yhteiskunnassa moraali on laskenut. On väkivaltaa ja seksiä. Itsellänikin käy väliin, että kone heilahtaa jollekkin hardcore sivuille. Tää seksi on muutenkin ihmeellinen asia. Ennen kun sitä harrasti, niin se kesti koko yön. Mutta nykyään, se vie koko yön, jos sitä joskus harrastaa.
Mutta ei tässä nyt suremaan ruveta. Elämä rullaa eteenpäin, ainakin vielä. Ja olenhan toki oppinut tässä vuosien varrella kärsivällisemmäksi. Mutta en toki niin kärsivälliseksi, etten hermostuisi vaimoni odotteluun. Ja sekin on kylmä totuus, että lapseni tienaavat enemmän kuin minä. Lopuksi sitten lopullinen fakta. Aina kun suunnittelen tai sovin jotain etukäteen, niin lauseen loppuun on lisättävä, "JOS HYVIN KÄY".
Yksi päälimmäisenä oleva asia, mistä huomaa, että on päälle viisikymen vuotias, kun kaiken maailman dieetit alkaa kiinnostaa aina vaan enemmän. Niinkuin tämä 5:2, onko järkee. Onhan sitä jo tähän ikään huomannut, että kokeilee mitä tahansa ihmedieettiä, niin aina vain lihoo ja lihoo. Vaikka syön vähemmän kuin nuorempana, ainakin omasta mielestäni, niin vaan lihon ja lihon.
Sitten toi harrastuspuoli. Olen kyllä aina harrastanut jotain ja pääasiassa ne on ollut urheilu sellaisia. On ollut lentopalloa, jääkiekkoa, jalkapalloa, hiihtoa, keilailua ja sulkapalloa, mikä oli tosi mukava ja samalla tosi rankka laji. Moni luulee, että se on samanlaista kuin mökkisulkapallo, ei ooo. Niin kyllähän sitä voisi vieläkin harrastaa, mutta pallon poimiminen kentältä on jo paljon vaikeampaa, kuin itse pelaaminen.
Tilalle on tullut kyllä pyöräily ja onhan se toki kanssa mukavaa, kuten varmaan huomaattekin ja kilometrejä on tullut ja lisää tulee. Mutta, mutta siinäkin on yksi huono puoli. Aina joku, tai oikeastaan kaikki menee mun ohi. No ei sekään näillä vuosilla enää paljon päähän ota.
Kävi tässä muuten jokunen päivä sitten, kun olin pyörälenkillä. Takana oli vähän reilu kolkyt kilsaa ja olin juuri noussut Jyväskyläntien rampilta ylös, Olkahisten sillalle. Rehellisesti sanottuna ryynipussini jäi johonkin satulan väliin ja nipisti ilkeästi. Hiljensin vauhtia ja korjailin vähän peräpukamakannatintani toiseen asentoon. No siitä suhahti sellanen melkein parikytä vuotta nuorempi kaveri ohitseni. En tiedä mikä minuun oikein meni, mutta nyt en sitten ihan sulattanut tätä ohitusta. Taisi olla syynä vastustajan varustus. Niken pyöräilyshortsit, sit on it, kypärä kiilsi, se on kyllä fiksua, minulla ei ole, oikeat pyöräilykengät, virvoitusjuomanapavyölaukku ja sitten tää ihme feikki mainospyöräilypaita, kun jollain Luuis Armsrtongilla.
Määhän sitten lähdin perään veren maku suussa, koska tapanani on hieman ampua yli. Huomasin, että sain sen heti kiinni ensimmäisessä ylämäessä. Siinä sitten paineltiin peräkanaa kun mummoankat ja se vilkas vähän ajan kuluttua olkansa yli, kuka on takana. Pelästy varmaan, kun huomasi, että siellähän on se äijänkäppänä, jonka oli juuri ohittanut. Meikäläinen kiskoo siinä risa T-paita, roksit, sekä tyylikkäät perunnannostoshortisit jalassa pisteenä iiin päällä.
Matka jatku tasatahtiin ja Kumpulan Siwan jälkeen se vähän niinkuin antoi tietä, en ottanu. Hiljensin ja jatkoin peesissä, se on kevyempää. Asfaltti rullasi alamme ja Linnainmaan Prisma lähenee. Sitä ennen oli sellainen suoran poikanen ja sitten se lähti. Periks ei anneta on mottoni ja suoran päässä pieni ylämäki ja olin taas mainospaidassa kiinni. Oli muuten mukava tunne, vanha äijä leikkii hengellään. Liikenne valot mentiin kateudesta vihreillä aalloilla ja sitten se moukka teki ratkaisevan liikkeen, mihin en enää viitsinyt vastata, Se meni tien toiselle puolelle. Onneksi, olin ihan puhki.
Kaiketi tälläinenkin asia kuuluu tähän ikään, en siis tarkoita tätä kilvanajoa, vaan kun luulee itsestään liikoja. Jos on tälläinen pyöräily harrastus, niin on niinkuin tietäisi siitä kaiken ja ikävystyttää kaikki sukulaiset ja tuttavat näillä omilla jutuillaan.
Sitten on tää ulkonäkö ja terveys kysymys. Ummetusta ja hiusten lähtöähän se elämä rupeaa olemaan. Ei voi puhua enää mitään hiusten kampaamisesta, se on hiusten asettelua. Terveys reistaa, selkää särkee. Ramppaat lekurilla, kiropraktikolla, vaihdat patjaa, kokeilet erikoiskenkiä ja roikut pää alaspäin, ei auta. Täytyis enemminkin mennä terapeutille. Pillereitä on sitten joka lähtöön. Lääkekaappi on täydempi kuin baarikaappi. Tosin se oli jo nuorempanakin melko tyhjä. Sitten tota flunssaa on ihme kyllä harvemmin, mutta joka paikkaa kolottaa silti vaan.
Tietokonehan kuuluu tietysti nykypäivään ja senhän meikäläinenkin toki hallitsee. Sitä en kyllä ymmärrä, kun nykyään tulee aina vaan enemmän ihme postipaketteja noudettavaksi. On lautassarjaa, kirjaa, Cd:tä ja partakoneen teriä, joita mulla on nin paljon, että piisaa vielä lastenlapsillekkin, jos niitä joskus tulee ja ne on poikia.
Tietokoneen myötä on noussut esiin myös tämä moraalikysymys. Tuntuu, että yhteiskunnassa moraali on laskenut. On väkivaltaa ja seksiä. Itsellänikin käy väliin, että kone heilahtaa jollekkin hardcore sivuille. Tää seksi on muutenkin ihmeellinen asia. Ennen kun sitä harrasti, niin se kesti koko yön. Mutta nykyään, se vie koko yön, jos sitä joskus harrastaa.
Mutta ei tässä nyt suremaan ruveta. Elämä rullaa eteenpäin, ainakin vielä. Ja olenhan toki oppinut tässä vuosien varrella kärsivällisemmäksi. Mutta en toki niin kärsivälliseksi, etten hermostuisi vaimoni odotteluun. Ja sekin on kylmä totuus, että lapseni tienaavat enemmän kuin minä. Lopuksi sitten lopullinen fakta. Aina kun suunnittelen tai sovin jotain etukäteen, niin lauseen loppuun on lisättävä, "JOS HYVIN KÄY".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti