Aamu toi, iltapäivä vei.

Pe. 31.5. Niinhän se päivä sitten alkoi sillä työpaikkahaastattelulla. Päästän teidät, arvoisat lukijat heti jännityksestä ja kuten varmaan moni jo arvasikin, niin lopputulos oli, en saanut paikkaa. Tämä ei ole mikään katkeran miehen tilitys tapahtuneesta, vaan ihan niin lyhyesti kuin suinkin pystyn kertomaan, totuus siitä episodista.

Saavuimme välitysfirman kaverin kanssa firman pihaan hyvissä ajoin, kello oli varttia vaille yhdeksän. Mestari saapui vähän myöhemmin ja tilaisuus oli valmis alkamaan. Alkuun kaikkea tätä plää, plää pläätä ja taustatietoa. Sitten ammatillissiin asioihin. "Oletko asentanut betonisia reunakiviä?" Siis juu jaa, kaikkihan ne ovat betonisia kiviä. "Tarkoitan betonisia reunakivia". Meikäläinen siinä huuloset pyöreinä ihmettelee mitä nyt ,ei mene jakeluun, ei vaikka kuinka hoetaan. Siispä perseet penkistä ylös ja pihalle katsomaan mikä on tämä minulle niin outo "betoninen reunakivi". Piha oli täynnä betonisia reunakiviä, mutta hän näytti omasta mielestään vain ja ainoastaan yhtä oikeaa betonista reunakiveä. Kyllä tuttu kivi minullekkin. Painaa satakiloa,ei paljoa kokemusta sen asennuksesta." Tätä olisi sulle tarjolla asennettavaksi sellaiset 5 km". Utelias kun olin, niin heti kysymään, mistähän moinen työmaa  sitten löytyisi. " No sitä en voi kyllä sinulle kertoa". Olipa tosi salainen tieto.

Homma jatkui positiivisemmin. Hän loihe lausumahan minun korvaanikin linnunlaululta kuulostavan mielipiteen." Kivimiehet ovat aivan kuin sinä ja minä. Isoja, lihavia, päälle viisikymppisiä äijiä ja eivät hikoa. No minä kyllä hikoan, muu stemmasi.

Palaveri jatkui. Kehui välitysfirman kaverille,että he ovat antaaneet muillekin firmoille haun näistä paikoista, sitten piti samalla meille kummallekkin pienen esitelmän." Otamme heti hommiin 20 kivimiestä, jos vaan jostain tuot ne tähän pihaan( hakivat vain kuutta miestä)". Siis miehiä ei löydy. En ole rasisti, mutta kehui heillä olevan 40% afrikkalaisia kivimiehiä. "Heillä on korkea työmoraali, oppivat helposi ja ovat kaikin puolin hyviä työntekijöitä". Samalla kertoi kyllä työmaan (tämä paikka ei ollut salainen) missä minä sitten voisin aloittaa tuon ainoan oikean betonikiven asennusopin. Kertoi samalla, että työmaalla on kova kiire ja työtahti on kova, joutuvat jopa tekemään viikonlopun töitä siellä.

Lopuksi sitten kertoi, että hänellä on palaveri kahdentoista aikaan tämän minun asiani tiimoilta ja ilmoittaa minulle kahteen mennessä tulinko valituksi vai en. No sitä soittoa ei sitten lupauksista huolimatta tullut, vaan välitysfirman kaveri hoiti hommansa ja soitti sinne asian tiimoilta. Ja lopputuloksenhan jo tiedättekin. Ihmettyttää vaan vieläkin, olen tehnyt alan töitä yhdeksän kesää, haluaisivat heti kaksikymmentä miestä, olen siinä pihassa heille tyrkyllä koko komeudessani, 95 kg,180 cm ja vanha. Sori vaan et käy.

Se siitä. Ei herra hylkää vaikka väliin unohtaa. Puhelin soi vielä iltapäivällä ja toisesta välitysfirmasta soittettiin, että tuntematon työnantaja haluaisi minut haastatteluun tällä viikolla. Ja voitte olla varma, jos se sattuisi olemaan vaikka tämä sama firma jossa jo vierailin, niin menisin kyllä uudelleen ihan pokkana, " No minä poikahan se tässä taas, sama ihrakasa kuin viime viikolla".

Uteliaisuuteni oli herätetty, joten lähdin jälleen pyöräretkelle.

Suuntasin muutaman mutkan kautta kohti tätä työmaata. Join siinä yhdessä mutkassa suruuni kahvit ja kyyneleillä kostutetun munkin, hyvää oli. Täytyyhän minun pitää ammattitaitoani yllä, pysyä isona miehenä. Ja tässä se työmaa on.

Työmaalta löytyi yhdeksän miestä. Yksi oli ei afrikkalainen. Seurasin tätä kiireistä työmaata puolentunnin ajan. Suurimman osan suurin osa kavereista istui ja ihmetteli. En ole edellenkään katkera, ajattelin vain, että työtahdin puolesta olisin tässä porukassa kyllä pärjännyt. Siitä en ollut varma, millä kielellä minulle olisi opetettu tätä betonikiven asennusta. Kunhan se ei vain olisi ollut tuo rakkauden kieli. 

Poikkesin siinä samalla katsomassa paikkakuntamme ainoaa yleistä saunaa. Se herättää edelleen mukavia muistoja. Olen itsekkin ollut siellä saunomassa muutaman kerran. Niistä retkistä saisi kyllä yhden oman bloginsa, siis niistä kerroista kun hameväki jätettiin kotiin. En uskalla kirjoittaa.

Paikka on kunnostettu muutama vuosi sitten ja on todella idyllinen paikka, omalla tavallaan.

Tulee mieleen Junnun biisi: Yleisessä saunassa, naisten vuorolla.... Kuinkahan siinä kävisi jos sinne oikein naistenvuorolla. Voisi olla heppi eikun nuppi koetuksella. Mutta jos tänne sivistyksen syliin sujahdatte, niin suosittelen käymään saunomassa, auki kesät, talvet.

 Ja niinhän siinä kävi, mökki kutsui ja työhaastattelu kaukainen muisto vain. Ei näkynyt pihapiirissä mustia miehiä, mutta työmoraaliltaan vieläkin sata kertaa aktiivisempiä olioita, hyttysiä. Kuulkaa kyllä siinä jäi vaimon ininät hopealle, oli sellaista konserttoa korvan juuressa. Kädet heiluivat kun huulivoimalan myllyt. Ei auttanut, pattia patin viereen oli luvassa, histamiinikin vain pieni lievennys kutinaan.

Nyt on maanataiaamu kello on 9.15.kun kirjoitan tätä blogia. Sain juuri tästä kyseisestä firmasta puhelun, ottavatkin töihin, pihakivipuolelle. Aloitan 4.6. klo7.00. En ole katkera edelleenkään, toimituksen huomautus. Olen koeajalla, niinkuin joka paikassa.

La.1.6. Heräsin varmuuden vuoksi jo puoli kuudelta, vaimo jäi vällyihin, sillähän oli ansaittu lepopäivä,työstä.

Soittelin ylämökissä kitaraa ja lauloin sydämeni kyllyydestä.En häirinnyt ketään siihen aikaan aamusta. Prepertuaariini kuului suvivirrestä, paratiisin kautta Juicen ja muiden sananikkareiden lyriikoihin.Voin vakuuttaa että taitoni eivät hivele kuulijan korvaa. Itselläni oli pirun hauskaa ja mukavaa.

          Tässä työkalut, vas.vaimon veljen skitta ja huonompi on mun.

Lähempänä yhdeksää vaimo leijaillee ylämökkiin, se on jo niin kevyt tän juttaspäärkin dieettin ansiosta, ihan aikuisten oikeesti, viis kiloo veks neljässä viikossa. Mulla kuuskiloo takas kuudes viikos. Mutta ette yhtään varmaan ihmettele alla kuva aamiaisestani. Ja reseptin saa pyydettäessä ja kiirellisissä tapauksissa yhteys kenkäpuhelimeeni.

Ja sitten kun kukoistava kupuni oli ravittu, oli työnteon aika. Vaimo suuntasi kulkunsa kotipuoleensa siivous hommiin ja jotenkin ounastelin, kun hän sieltä palaisi, niin voisin saada jonkin näköistä kurkkuharjaa, tai kuuloista, siis suuntasin  saunalle ja aloin myös siivoushommiin. Ei ollut niin mukavaa kuin kitaran soitto, jälki oli kyllä parempaa.Ilman kemiallista apua ei tästäkään selvitty, prommilet menivät vain hyttysille, itse olin selväpäinen, omasta mielestäni, en muiden.

Tarkkaavainen huomaakin, että siellähän se on hommapullo nurkassa. Tso, tso, ei ole, se on mun apupadle, jos ei ja kun mulla ei sytytä, niin siitä luraus ja taas sytyttää.

Työrupeaman jälkeen olikin jälleen syömisen aika, ne linjat, ne linjat ne on säilytettävä. Joten ei muuta kun ruokaa leikkelemään, sillä valmistin itselleni leikkelelautasen, ehjältä se kyllä näyttää ja maistui hyvältä.

Tämä ei ole nyt mitään naljailua tai kettuilua vaimoani kohtaan, mutta ilman tuota ulkoista je varsin erinäköistä otusta, tässä voisi olla vaimoni lounaalla. Tämä hänen juutaieiberg dieetti on lähes pelkkää vihreää. Hän sopisikin hyvin vihreiden eurovaaliehdokkaaksi.

Iltasella kelpasi sitten löylytellä puti puhtaassa saunassa,saunapuhtoisen vaimon kera. No onhan se totuuden nimissä sanottava, että olihan siellä vähän likaista, mun juttuni. Ja saunan jälkeen oli vuorossa saunamakkara, mutta siitä ei nyt tule kuvaa eikä tule jatkossakaan, sillä jos laittaisin aina kuvan kun sitä syön, niin tämä blogi löytyisi osoitteesta: hk.makkarakuvablogi.fi.

Su 2.6.Olin jälleen jalkeilla aamuvarhaisella ja aikaa jäi jonninjoutavuuteen. Tämä elämäni on monessa suhteessa kaksijakoista. Kotona kirjoitan ikäänkuin blogikirjaa ja mökillä lokikirjaa.

Sitä siinä sitten kanssa riipustelen aamutuimiin. Jutut on ihan yhtä sekopäisiä kuin täälläkin, minulla vaan on jokin sellainen taipumus tälläiseen. Koulussa annettiin aina äikän tunnilla, kun oli ainekirjoitusta, sivu määrät mitä piti kirjoittaa, esim vähintään kolme, enintään viisi. Mun kavereilla, silloin niitä vielä oli mulla, oli vaikeuksia saada kolmea sivua, minulla oli vaikeuksia saada vain viisi sivua.

No sen jälkeen sitten päätin lähteä hieman melomaan kanootilla. Ostimme viime kesänä kimppa kanootin. Ja sen jälkeen meillä on ollut mökillä kimppakivaa. Varsinkin muilla, kun lähdin kanootilla ensimmäisen kerran melomaan. 

Oli juhannusaatto, viime kesänä,kello löi jo hieman yli viisi. Pihapiiri on hiljainen, aurinko paistaa ja järven pinta on tyyni. Toinen vävy nukkuu teltassa rannan läheisyydessä. Toinen vävy alamökissä tyttäreni ja koirien kera, sekä tietysti vaimoni. Ja niinpä hiivin ulos tarkoituksena aamuinen melontaretki. Heti alkuun koira karkasi pihalle ja jouduin metsästämään sitä puolituntia, kunnes se antautui. Laitoin varmuuden vuoksi fleece pusakan päälle, jos vaikka niin pitkällä lenkillä tulee jossain vaiheessa kylmä. Raahasin kanootin laiturin kylkeen ja aloin hivuttautua siihen. Se keikkui, kiikkui ja vaappui. Noin kymmenen minuutin kuluttua olin onnistunut ahtautumaan siihen. Eikä mitä, kanootti keikkuu aina vain enemmän, enkä saa sitä tasapainoon millään. Päätän nopeasti strategiani ja lykkään sen kylmästi irti laiturista, se oli vika tikki. Vaapunta jatkuu, tasaantuu hieman ja sitten taas yltyy niin kovaksi, että suoritan puolittaisen eskimokäännöksen. Jään pää veden alla killumaan kanoottiin, kunnes saan tempaistua itseni sieltä irti ja pääsen ison pääni kanssa pinnalle.Huohotan ja puhisen kuin myskihärkä. Pienessä paniikissa, ei pienessä sievässä. Loiske ja rytinä on herättänyt telttavävyn, joka myöhemmin kertoi että kuuli kyllä kaiken, mutta päätti jatkaa uniaan koska kuvitteli että appiukko se siellä taas höntsää omiaan.

Niinpä höntsäsinkin, nolona ripustin märät vaatteet narulle ja hiivin mökkiin vaimon viereen, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Myöhemmin heräämme yhtäaikaa ja hän siinä ihmettelee kun olen nukkunut niin pitkään. Siihen totean vaisusti kun nyt vaan nukutti niin hyvin. Karu kanoottiretkeni kyllä paljastui heti kättelyssä ja sainkin melkoisen inkkarin maineen, melkoisena melan heiluttajana.

Olisi se kyllä ollut noloa, jos juhannuksen jälkeen lehdessä olisi ollut uutinen, mies hukkui kanoottiretkellä, metrin päästä laiturista, tai eihän se tietysti minua enää olisi nolottanut.

No sitä tikulla silmään joka menneitä muistelee ja niinpä siis lähdin melomaan ja onnistuinkin heti kättelyssä irtautumaan rannasta. Sillä olin jo viime kesänä saanut kälyltäni ohjeet, että kanoottiin ei missään nimessä pidä mennä laiturilta vaan rannalta ja hän on sentään kanoottikursin käynyt mies. Ja niin alkoi noin tunnin pituinen melontakierrokseni sinisenä siintävän järven laineilla.

Ma. 3.6. Niin tänään sitten heti aamutuimaan elämäni jälleen järkkyi kun tuo puhelu tuli työpaikan tiimoilta. On se merkillistä, alkaa helteet ja todellinen kesä, niin tietysti meikäläinen saa työpaikan ja vielä vähän sellaisen raskaan oloisemman. No kyllä se oli hyvä asia ja vakka kantensa valitsee. Sitä työpaikkaahan tässä on haettu puolitoista kuukautta.

Niinpä päätin sitten piipahtaa siellä tulevalla työmaallani esittäytymässä, niin on sitten huomenna mukavampi mennä tuttuun porukkaan. Ja kun pääsen paikalle, niin pihassa astelee vastaan ensin nuori parikymppinen kaveri ja hänen jäljessään kolmekymppinen lady ,hehkeä kuin kesäheinä,minun tuleva kymppipomoni, nainen kuin kymppi. Siinä sitten jutellaan työmaasta ja hieman ruoditaan henkilöhistoriaa. Tämä pomoni on viheralan ammatilainen ja  nuorimies tehnyt reilun vuoden firmassa kivihommia. Vaikuttivat asiallisilta ja mukavilta tyypeiltä, kuten minäkin joten eiköhän me juttuun tulla.

Siintä suuntasin sitten välitysfirmaan tekemään sopparia ja kuittaamaan työvaatteet. Matkalla räpsin kuvia kauniista kaupungistamme ja mietin, että täällä on yllättävän paljon puutaloja, vaikka joku väittää niitä Turussa olevan paljon,mutta eihän Turussa ole mitään. Korkeintaan pari Koivua ja nummea ja nummeliinia.Ja nämäkin talot ovat reilun kilometrin päästä keskustasta.