To. 4.6. Nyt oli sitten sen puusouvin aika. Oltiin siinä katseltu jo edellisenä iltana, että viisi koivua pitäisi päräyttää nurin. Me kumpikin olimme käyneet omat koulumme moottorisahan käytöstä. Omani kesti yhden päivän, joskus vuonna 1981. Mutta minulla on hyvä muisti. Kälyni kursista en tiedä, taisi olla joku video sellainen.
Siitähän se homma lähti etenemään vauhdilla, niinkuin omiin tapoihini kuuluu. Ensin huidotaan ja heilutaan, sitten lasketaan tappiot tai tuhot. Käly sai kunnian olla kaatomiehenä, koska sillä oli paremmat vakuutukset. Yhdessä karsittiin kannettiin ja kiroiltiin. Mutta mikä parasta homma eteni ja henki haisi. Puu toisensa perään näki maankamaran ja oksia kyllä lenteli sellaisistakin puista, mistä ei pitänyt, mutta ei paljoa. Parin tunnin kuluttua piha oli kuin taifuunin jäljiltä. Mutta eihän sitä ruumillista työtä voi tehdä ellei väliin tankaa ja siitä piti huolen kiitettävällä tavalla kälyni vaimo. Vedettiin pari kiloa kinkkukiusausta poskeen ja taas jatkettiin puuhastelua.
Sitten kun kaikki olellinen oli tehty, niin päätimme lelliä koko porukkaa ja suuntasimme kulkumme kälyni pikaveneellä kohti Rönniä. Sillä tarkoitus oli päräytellä oikein tuutin täydeltä, niitä pingviitini sellaisia.
Kuten kuvastakin näkyy oli matkalla mukana yksi julkisuuden henkilökin tai siis niinkuin puolikas. Putouksesta tuttu sisko ja sen veli, en tiedä kumpi tää oli.
Rönni on ihan mukava pikku kesäkeidas. Siellä olisi ollut oikein päivähypyt orkesterin kera, mutta en arvannut mennä. Muistoja on nuoruudesta, jolloin ainoa tanssiin hakija oli järjestysmies ja senkin kanssa vedettiin vain sellainen kompuroiden valssi portin ulkopuolelle. Mutta on sieltä paljon mukaviakin muistoja, muistaakseni. Nythän mua ei ois kyllä hakenu kukaan, kun ei siel ollu järkkärei ja oma muija oli kaupungissa, eikä sekään ois muuta hakenut kun mut vaan pois sieltä.
Sitten suunnattiin takaisin mökille ja päätin tehdä syntyneestä oksa jätteestä vihtoja, jos vaikka jollekkin kelpais, aattelin lähinnä isäukkoa joka on kova vihtomaan. Itse en moista harrasta, sillä sain koivun vitsoista lapsuudessani ihan tarpeeksi. Mutta tulihan siitä muutama vihta tehtyä, eikä ne tosiaan kelvannut edes isäukolle, oli jo ostanut omansa ja aatteli näidenkin olevan vähän niin ja näin tehtyjä. Ja niinhän ne olivatkin. Mutta tuli niistä pirun hienoja koristeita saunan kuistille.
Seuraavana päivänä päätin sitten vielä raivailla vähän niemennokkaa kun oli päässyt jälleen puskittumaan.
Saunakavereitahan minulla kyllä siellä mökillä piisaa. On piipullisia ja piiputtomia, sekä karvaisia ja vähemmän karvaisia. Mutta kaikki tyyni, hermo lepää ja vatsa kasvaa. Niin taidankin enemmän vatsoa kuin vihtoa.
Lopuksi tähän kuva vielä pienoisesta luonnon oikusta, jos se nyt näin pienestä kuvasta näkyy. Siinä kun istuin kuistilla ja kuivattelin tuskaista hikeä niin pisti silmiini, ei hyttynen vaan ihmeellinen "sekamelska". Vastakkaisella puolella tyyntä ja aurinkoista, keskellä järveä sataa ja meidän rannassa vähän siltä väliltä.
Aamulla kun lähdin vähän pienelle pyörälenkille ( 50 km ) niin näin siinä pellolla meidän lintulemmikkejä. Ne temmeltää siinä joka kesä. Onneksi ne ei ole haikaroita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti