PITKÄJÄRVELÄISET

Täytyy tähän alkuun laittaa heti tilastotiedettä. Kävin vilkaisemassa juuri tuota laiskuria, siis laskuria, kun minua ei vieläkään kukaan ole neuvonnut mitenkä se asennetaan, niin siellä oli tasaluku, 1300 ehrehtyjää oli piipahtanut pirun raamatulla.

Eilen tuli kokeiltua tuota pakinapuolta, joka ei kyllä sekään mitenkään putkeen mennyt, niin ajattelin jälleen pidättäytyä tässä normaalissa, tarina  puolessa.

Mökillä tuli vietettyä kaksi viikkoa yhteen putkeen, vain yksi kaupunkiyö. Aika kului yllättävänkin hyvin ja tekemistä piisasi. Pelastukseni oli, kun se polkupyörä tuli ajettua sinne. Minulle on annettu korkeammalta taholta ukaasi, että en saa joka päivä ängetä kylälle kauppareisuun, vaan on opittava olemaan ihan vaan mökillä. Nyt sitten en ole lähtenyt kauppaan, vaan pyöräreissuihin. Olen tehnyt tänä aikana neljä lenkkiä, pituudeltaan, 50,30,55 ja 38 km. Aika hyvin meikäläiseltä, koska olen tämän ohessa tietysti tehnyt niitä puuhommia, laittanut vaimolleni, aamupalan, lounaan, illallisen, lämmittänyt joka ilta saunan ja tehnyt sitten vielä päivän päätteeksi ilta-yöpalan. Sen jälkeen kun olen tunnin hieronut hänen kipeytyneitä lihaksia, meillä on niin huonot aurinkotuolit, että paikat kipeytyy herkästi. Ja käynyt tietysti kaupassa, kun olen ensin keksinyt vaivalla mitä syötäisiin.

En kyllä itsekkään ymmärrä, mikä minua sinne jokapäiväiseen kauppareissuun on inspiroinut, tai tiedänkin, en kerro. No eihän se Oriveden kyllä mikään citi ole, enempi turhuuden tuulenpesä. Pari puotia, autio tori, Paven auto ja muutama diisaing liike. Tosin keskellä kylää on pirun hyvä ja edullinen kahvila. Siellä poikkessin joka pyöräretkelläni ja mutustin mitä ihanampia dieettipullia naamariini. Nähtävyyksiäkin on. Kahvilaa vastapäätä seisoo uljas tilataideteos. Kyllä jollain on ollut ajatustyötä, kun on keksinyt veistoksen aiheen. Ori. Kuinka onkaan välähtänyt. Jaa mistä se vesi tulee. No tässähän se onkin tämä tilataiteen juju. Paikalliset läänintaiteilijat, kansankielellä spurkut, pitää siinä puistossa paneelikeskustelutilaisuuksia ja kusee väliajalla patsaan juurelle. Sieltä se vesi tulee.

             Tässä kuvaa pahimpaan ruuhka-aikaan, kun väki palaa töistä kotiin.

Siellä sitten paikallinen asukas katselee taidetta orin jalkovälistä ja ihailee "sen" kokoa.

         

            Nyt varman ymmärrätte miksi taukopaikkani on tuo kahvila.

Niin lähdin sitten tuolle yhdelle pyörälenkille heti aamupalan jälkeen, jonka vaimoni oli syönyt. Ja suuntasin kulkuni kauniille Pitkäjärventielle. Sillä täällä Pitkäjärvellä on tosiaan kuulemma kuvattu tuota elokuvaa. Siitähän on tosin monenmonta teatteriversiotakin tehty. Maisema on kyllä omalla tavallaan silmiä hivelevää ja matkan varrelle mahtuu monia kauniita vanhanajan rakennuksia, jos myös aivan upouusiakin. Ja mikä parasta, tosin ei pyöräilijän kannalta, niin tie on kunnon soratietä. Siinä kivet singahteli otsaluuhun, kun autoilijat huristelivat ohitseni edestä ja takaa. Tuli makuuhuone mieleen.

                Tässä entisaikojen talojohtokytkentä, ei ollut maakaapelia.

                                 Punainen tupa ja persikkamaa.

          Pitkäjärven keskustaa, vähän hiljaisempi kuin Oriveden keskusta.

Ja järvi-idylliä piisasi, meinasi tula vesi silmään, kun muisteli vanhoja hyviä aikoja.

Ja tästä sitten vaan matka jatkui ja jatkui, kunnes saavuin valintojen tienhaaraan. Ei liene vaikea arvata, kumman suunnan valitsin. Tosin jos olisin ollut tässä viikkoa aikaisemmin, niin suuntani olisi ollut Radio-pöpin, Jyväskylä festareille.

Sitten olikin suunnattava kulkuni pikatielle, missä romantiikka olikin melko kaukana. Mutta koska matkani varrella oli anoppila, niin päätin poiketa katsomassa kälyäni, jolla on meneillään pienimuotoinen veneenteko projekti. Ja jälleen kun kurvasin pikatieltä pois niin maisema muuttui. Siellähän oli meikäläisellekin sopiva toinen asuinpaikka, nimensä puolesta.

Ja kuinkas ollakkaan, tolpaan oli kiinnitetty ilmoitus, aivan kun tilauksesta. Kuinka joku voi tietää, että ajan Opelilla tai siis yritän ajaa. Joten kaivoin kynän taskustani ja otin puhelinnumeron talteen. Biisnesten aika olisi sitten myöhemmin. Maksaakohan ne kiloista vai laadusta.

Ja  sitten tulikin mieleeni Hectorin vanha piisi." Tyttö katsoi sillalta kuinka mustaa, vesi oli alhaalla jossakin." Tässä tapauksessa sillalla olin minä, iso poika.

Vielä pieni mäki ylös ja olinkin sitten anopin ja appiukon valtakunnassa. Siellä vanhassa navetassa kälyni tuota projektia hoitelee. Se on eräänlaista Nooan arkin väsäämistä, yhtä hidasta. Mutta toivotaan, että sitä putkirikkoa ei tapahdu, mistä räsäskirjassa kerrotaan, vetenpaisumusta. Ja jos tulee, niin eläimillähän se purkki ensin täytetään ja olen itseoikeutettuna apinana ensimmäisten joukussa.

Tämän kantosiipialuksen teko on kestänyt tällä hetkellä kai noin kymmenen vuotta. Hänellä on pitkä pinna, eikä hosu tekemisissään, niinkuin eräät. Minulla olisi kestänyt tekemisessä viikko ja seilatessa pari kolme sekunttia, sillä siinä ajassa paattini olisi jo uponnut. Täytyy kyllä nostaa hänelle hattua tästä innostuksestaan veneilyä kohtaan. 

En ole varma tulenko itse koskaan pääsemään neitsytmatkalle, mutta toivossa on lupa elää. Ja piirustuksiin voidaan kuulemma helposti tehdä pieniä muutoksia, kuten invanosturi ja paikka meikäläisen rollaattorille. Sitten kun tulevat hakemaan Koukkuniemen vanhainkodin rannasta.

Ilalla kun saunoimme kahdeksannentoista kerran tällä viikolla, niin luontoäiti räväytti silmiemme eteen tunteita nostattavan perheidyllin. Joutsenperhe menossa kauppareissuun kuuden poikasen kera, minullahan oli, tai on vain kaksi, tyttöstö, eikä ne tullu ikinä kauppareissuun.

No ei niitä tästä kuvista kyllä oikein mitään näy, mutta kuvitelkaa, kai teilläkin mielikuvitusta on. Yläkuvissa perhe on koivun vasemmalla puolen keskellä ja alakuvissa näkyy vanhempien valkoiset kaulat. Täytys varmaan ostaa järjestäytynyt kamera, niin saisi paljon tarkempia kuvia.

Tähän loppuun tuleekin sitten leuhkumista ja kehumista, koska tykkään harrastaa sitä aika-ajoin, niinkuin formaattiajoissakin on, aika-ajot. Lähdemme rakkaan vaimoni, kuten huomaatte tässä tapauksessa tuon atjektiivin, sponsoroimalle matkalle. Maanantaina suuntaamme kulkumme luonnonkauniille Mateiralle. Dongasimme sen netistä äkkilähtönä, koskahan se lopullinen äkkilähtö tulee. No ei siihen kauaa kulu tätä menoa. Alennus oli vaivaiset 890 €. Joten ei kannata talvella hosua.

Ajattelimmekin siten uusia vihkivalamme, tai siis minä ajattelin, siellä kapeilla levapoluilla, joista Madeira on kuuluisa. Jotenkin noista levareiteistä tulee entine Bulgaaria mieleen. Niin meinaan sitten polvistua siellä ylhäällä vuoristossa kapeala polun kohdalla vaimoni eteen, oikein juhlavasti. Siksi kapealla kohtaa, ettei hän pääse ohitseni, hän kun pelkää korkeita paikkoja, niin saadaan tilaisuuteen sitä värinää ja tutinaa ihan luonnostaan, ei tarvitse muuta rekvisiittaa. Ja on siinä toinenkin hyvä puoli. Sitten kun olen lausunut kauniin ja romanttisen runon ja muistellut mennyttä kaunista ja hekumallista aikaamme, niin vaimollani on helppo työ tönäistä meikäläinen siitä polulta sinne rotkoon. Saa viettää sitten lopun lomaa miten itse haluaa.

Mutta jos hän ei sitä tee, mikä on kylläkin epätodennäköistä, niin kirjoitan teille sitten oikein  asiallisen päiväkirjamuotoisen tarinan matkan kulusta. Joten oikein rattoisaa loppukuuta kaikille ja tavataan sitten joskus, sen päiväkirjan muodossa.