Juu piti sattuneesta syystä lähteä vielä shortsi ostoksille. Ja eihän ne noissa kaupoissa olleet sen kummosempia kun mun vaatekaapissakaan. Pula-aikaa kai eletään, kun tosta kankaastakin tuntuu olevan huutava pula. Joka malli on liian lyhyitä, olis pitäny löytää sellaiset vähän polven alapuolelle menevät ja tyylikkäästi ruudulliset. Katin kontit, joka moduli ihme pappa mallia, niinkuin Tunturitkin. Kyllä meitsi ois tyylikäs kun kiskois tuo kadulla sellaset kymmenen sentin lahkeilla olevilla shortseilla, mustat kiiltonahkakengät ja punaset sukat. Siinä karvaset sääret vilkkuen kun painelis menee, niin sais jokaiseen paikkaan porttikiellon. Ja kaikkiin shortseihin mitä tosiaan sovitin, oli joku umpisokee Malesialainen ommellu napinkin niin väärään paikkaan kun ny vain voi olla. Eihän niistä yhtäkään saanu venytettyä kiinni.
Mutta nää ei kyllä kelvannut.
No kaupat oli sitten jo menossa kiinni, niin Sokokseta löytyi tiskin alta, vähän kuin piimee viina aikoinaan, sellaiset jonkinmoiset, mitkä ny tähän lähtöön kelpas. Kalliit ne oli, mutta pistin visan vinkuun (12,50 € ).
Sitten olikin herkuttelun paikka, kun oli matkavaatteet hommattu. Kahvihammasta kolotti ja päätimme poiketa Koffee haussiin. Pullanpoikanen tai leivoshan se oli, bongattiin helposti, mansikka sellaine. Mutta kahvin kanssa tuli vähän vaikeuksia. Niitä on listalla joka lähtöön. On sitä espressoo, pana connaa, amerikaanoo ja lateksia sun mitä. Siinä myyjältä kyselin vähän jokaisesta, että minkälaisia kahveja ne oikein on. No se vastaili ja jono selkäni takana kasvoi. Oli kai päästy siihen kymmenenteen laatuun, kun sen ilme kerto, mee kauppaan ja osta Costa riikaa. Tilasin sitten kaks isoo, tavallista.
Huomasimme myöhemmin, että Hämeenkadulle oli ilmestynyt maailmanluokan kahvila, oikealla asenteella. Sijaitsi Hämeenkatu 12, Koskipuiston vieressä, auki illalla, tyylikäs sisustus ja terassin tuolit sijoitettu niin, että kaikkien asiakkaiden naama on kadulle päin, näkee pers.....tä. Suosittelen, vaikkei olla siellä vielä käytykkään.
Kahvittelun jälkeen suuntasimme kulkumme Keskustorin huvialueelle. Oli menossa vielä pummien puolituntinen ja pääsimme ilmaiseksi sisään. Emännän kassin ne syynäs tarkkaan, ettei vaan salakuljettanut viinaksia alueelle. Se kun on vähän deekun näkönen verästävine silmineen ja sihisevin sankääntein. Mun kasseja ne ei tarkastanu.
Lavalla tako menee aivan outo brändi, mutta sehän ei ole outoa, sillä en oikein tunnista muita kun, Pepe Wilkbertin ja Tapsa Kansan. Selvisi sitten ohjelmalehtisestä kyseessä olevan Porkkana playboys. Vetivätten parahiksi Queenin kipaletta ja vähälukuinen yleisö tuntui nauttivan täysin palkein. En core chili carnena tuli Volga, Volga rakkaus ja kuolema.... ja meno senkun yltyi. Oli tosissaan hyvä poppoo. Akustinen kitara, laatikko / pyykkilauta rummut, puhaltaja ja solistilla mini haitari. Suosittelen, jos osuu kohdalle.
Tästähän sais porukalle oivan logon. Saa käyttää.
Istuttiin siinä sitten leppoisan pohjatuulen puhallellessa ja odotellessa seuraavaa esiintyjää, niin paikalle säntää pirtsakka likka kauhee laatikko selässä, vähän isompi kun se itte. Oltiin päätetty, että ei nyt oteta mitään, tai siis emäntä oli päättänyt, että on parempi, että en ota mitään, niin tullaan sitten tarjoo ilmasia maistiaisia jostain olut uutuudesta. Kieleni lipoo kun kyykäärmeellä ja saan vaivoin kakastua kurkusta, kiitos emme nyt välitä. Kyllä elo on julmaa, en suosittele.
Puolen tunnin päästä lavalle laputtaa joku duuo, ihan hyvä sekin, mutta ei se nyt innosta montaa kipaletta kuunteleen, kun ei ole kun kitara ja laulu. Hyvin kyllä lauloi. Ja siks toiseks siinä rupes kyllä jo vähän perse jäätyy penkkiin.
Juu, hyppää vaan, niin olis taas ollu festarikansalla vähän enemmän tilaa jammailla.
Pyöritään siinä torilla vielä vähän aikaa, ihan kuin appiukko aikoinaan Viinikan liikenneympyrässä, ja päätetään sitten vatsan kurniessa lähteä pitsalle. Paikkaa ei ole vaikea keksiä, sillä se on tuttu ja turvallinen Napoli. Paikka on ollut jo kolkytvuotta samalla tontilla, ei mainosta, ei ole muutettu sisustusta, ei remonttia, kai, aina hyvä palvelu ja aina joutuu tai saa jonottaa pöytää, hyvä niin. Pitsat aina yhtä hyviä ja rapeita. Mikä parasta, pöytään saa aina kipollisen haudutettua valkosipulia, jos joku vaikka haluaisi käyttää.
Listallahan on lättyjä joka lähtöön, joten päätin ottaa gurmee listalta makoisan vaihtoehdon. Ohessa kuvakollaasi täytteistäni:
Varsinkin tämä viimeinen täyte antoi siihen oman mukavan ja uuden säväyksen, koska se oli vieläpä valkosipulivoilla höystetty. NAM, NAM, suosittelen. Sietä sitten kohtuullisen laskun maksetuamme, vaimo maksoi, ei sisältänyt alkoholijuomia, pyörimme ja vyöryimme kohti lähintä puspysäkkiä ja lähdimme viettämään rauhaisaa koti-iltaa, hieman valkosipulille tuoksahtaen, mutta ei horjuen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti