Pe. 28.6."Ei voi olla totta", tuli teksti puhekuplaani. Kännykkä rämisee klo 17 ja sieltä soittaa pomoni:" Ei oo nyt sitten enää hommia, joten kiitos vaan ja hyvää päivää ja kirvesvartta". Siinä se oli lyhyin työurani. Kahdeksantoista päivää joista vain neljätoista töitä ja neljä rokulipäivää työnantajan toimesta. Tässä tulee mieleen M.A.Nummisen biisi, kumipallona luokses pompin vaan.Viikko sitten oli vielä tiedossa että aukeaa iso kerrostalotyömaa, ei auennut, aukes meikäläisen perse.
Tässä tosi kertomus firman toiminnasta viime viikolta. Olimme hommissa siellä Käteenvetoniemessä ja paikalle pulpahtaa pomon toimesta keskiviikkoaamuna kaksi Kosovolaista kivimiestä. Kertoivat, että heille oli kuulemma täällä viikoksi hommia, tulivat oikein Oulusta asti. Ei ollut. Kivihommia oli tasantarkkaan seitsemän portaan asentaminen, siihen heiltä kului aikaa puolitoista tuntia. Kuvitelkaa, ajatetaan Oulusta asti 500km kaksi miestä tänne tekemään, ei mitään. Portaat olisimme pystyneet itsekkin laittamaan. Saivat olla sitten säälistä loppuviikon ja tekivät kaikkia hanttihommia, niinkuin minäkin. No elämä on tämmöistä, nyt sitten ollaan taas kortistokamaa. Ja kaikki virastohommat ja hakemukset alkoivat alusta.
En muuten saanut edes sitä kultaista kädenpuristusta bonuksineen, ihmettelen.
No eihän siinä sitten muuta, kun lähdimme emännän kanssa vitutuskäyrä taivaissa kohti mökkiä. Ja niinhän se tilanne rauhoittui pikkuhiljaa kun sai grilliruokaa ja hipiää hivelevää saunalämpöä. Ja voitteko kuvitella, lähdimme illalla vielä silmät ristissä, kello yksitoista, lemmen soutelolle tyynelle järvelle. Vaimon lisäksi, alkumatkasta inisi miljoona hyttystä korvan juuressa.Mutta tunelma oli hyvin seesteinen ja rauhaisa, siinä unohtui tosiaan kaiken maailman paskafirmat vähäksi aikaa.
Tässä vielä tunnelmia suoraan tyyneltä mereltä:
La.29.6. Aamulla suuntasimme sitten torille, missä oli jo vilkkaampaa elämää kuin viime kerralla. Ostosfosuun siis oliko fasuun, tuli herneitä, porkkanoita ja mansikoita. Sekä viereisestä kaupasta kaikkia muuta naisten krääsää, sekä minulle tarpeeliset shortsit ja teepaidat. Ruokakaupasta teimme mieleisen säästölöydön, tuore siika, 13,90 kilo. Samalla haimme kaasukammioomme pullotäydennystä.
No mökille palattuamme olikin sää muuttunut sateiseksi, niin päätin ruveta kokki kolmoseksi, siis ykkönenhän minä olen, mutta tuo on vain sanonta. Päätin fileoida siian ja kun olin työhön rupeamassa, niinhän se emäntä tuli heti sotkeutumaan miesten hommiin. Tein viiltoja muka päin sitä isoa peetä, mutta eihä fileoinnissakaan ole vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Kyllä vaimon olisi pitänyt se jo oppia Turun vävyltämme. Annoin hänen sitten viipaloida mokoman sintin ja keskityin muihin ruokakultuuri asioihin.
Tein oikea oppisen fonecta leivän, josta tuli tosi erikoinen ja maukas, minun mielestäni. Sitä on vieläkin puoli kiloa kaapissa, vaikka pupelsin sitä koko viikonlopun. En tiedä miksei se maistunut muille.
Illan pihveille tein lisukkeeksi perunakatkarapusalaatin ja sanomattahan on selvää että se ..........ta. Siihen tulee uusia keitettyjä perunoita, lohkotaan ja laitetaan astiaan mihin lisätään oliiviöljyä, suolaa, valkosipulia, seesaminsiemeniä, limen kuorta ja mehua, sekä tietysti katkarapuja. Sekoitetaan varovasti ja laitetaan vähäksi aikaa kylmään tai sitten pitemmäksi aikaa ja unohdetaan se sinne, niin on kaikilla hyvä mieli.
Tässä se fonecta leipä, paino noin yksi kilo.
No loppuillan sitten pidimme sadetta ja toisiamme hyvänä. Vitsi, vitsi, kai meikäläistä taas jostain moitittiin, mutta en nyt muista mistä. Ja loppujen lopuksi sitten nukahdinkin tuvan kääpiö vuodesohvaan.
Hei, te eilen kauheesti mainostitte sitä fonectaleipää, mutta ette muistanut laittaa sitä meille tarjolle! :O
VastaaPoista